 |
| Näkymä Haluatko miljonääriksi -studiolta |
Voit lukea tämän kirjoituksen miten haluat: koottuina meriselityksinä, yleisenä avautumisena, ylipitkänä analyysinä lyhyestä kilpailutilanteesta tai minä vain. Minulle tämä on itsetutkiskelua ja terapiaa: keino purkaa suurta pettymystä, analysoida, mitä oikeastaan tapahtui ja miksi, sekä toivon mukaan oppia tästä jotain. Samalla toki yritän myös lieventää vaikutelmaa siitä, miten kujalla ehkä näytin olevan Euroopan maantieteestä. Jos luet tämän, ehkäpä se auttaa hieman ymmärtämään, millaista on istua tuossa tuolissa ja millaiseen tunnemyrskyyn se voi johtaa.
Tässä suurin piirtein ohjelman eteneminen niin kuin sen itse koin:
Alkukarsinta
Nopeutta painottava alkukarsinta on jännittävä, koska lyhyt hetki ratkaisee niin paljon. Tästä johtuen varsinaisen kisapäivän lähestyessä ajatukset alkoivat aina vain vahvemmin kohdistua juuri tuohon alkukarsintaan, ei niinkään ns. hot seatilla istumiseen. Alkukarsintasuorituksen saa kuitenkin tehdä omassa rauhassa ja penkillä odottaessa siihen on rauhassa aikaa asennoitua, joten jännitys on aika hyvin hallittavissa. Hyvää tuntumaa saattoi itselläni edesauttaa myös se, kun muille kilpailijoille esitetyt kysymykset tuntuivat helpoilta. Usko yhteen asiaan vain vaihteli: onnistuisiko sitä vastaamaan alun järjestelykysymykseen muita nopeammin. No, toisella kierroksella se onnistui.
Hot seatille pääsy
Kun olin toisella karsintakierroksella ryhmän oikein vastanneista nopein, tunne oli oikeastaan yllättävänkin helpottunut. Ehkä jopa liiankin? En pohtinut tässä tilanteessa lainkaan, mitä tekisin varsinaisten kysymysten tullessa. Ajattelin vain tyytyväisenä, että onpas uskomatonta, että olen selvinnyt tähän asti. Jälkikäteen ajateltuna tuntuu ainakin siltä, että olisi etukäteen pitänyt valmentautua sen suhteen, miten toimia epävarmoissa tilanteissa hot seatilla: miten yrittää löytää itse vastaus, mitä oljenkortta käyttäisi minkäkinlaisissa tilanteissa, ja milloin olisi oikeasti perusteltua ottaa riski ja milloin ei. Kun vastauksen tietää, on tuolilla melko helppo istua, mutta kun sitä ei tiedä, voi tilanne olla toinen - ainakin jos siihen ei ole etukäteen henkisesti asennoitunut.
Puuttuva tai väärä tieto
Kohtalon kysymykseksi osoittautui itselläni Monacon ainoan rajanaapurin määrittäminen. En seuraa F1-kisoja, mistä johtuen minulla ei ole yhtä sellaista tuttuussidettä Monacoon, mikä monilla muilla on. Tämä on yksi syy siihen, miksi en Monacosta niin paljon tiedä, enkä nyt ikävä kyllä jotenkaan ollut tullut kerranneeksi Euroopan pieniä valtioita kilpailua varten. Puhuin ohjelmassa "rannikosta", millä tarkoitin Välimeren rantaa. Mielessäni maalasin Ranskan niin tiiviisti Espanjan ja Italian väliin, ettei Ranskalla muka olisi rantaa Välimerelle päin - jos joku siis ajatteli, että en olisi tiennyt Ranskan olevan Atlantin rannalla, niin täydellisen kujalla en sentään ollut. Tänä kesänä surullisella tavalla esillä olleen Nizzankin olen tainnut jotenkin ajatella olevan Atlantin rannalla.
Kohtalon kysymykseksi osoittautui itselläni Monacon ainoan rajanaapurin määrittäminen. En seuraa F1-kisoja, mistä johtuen minulla ei ole yhtä sellaista tuttuussidettä Monacoon, mikä monilla muilla on. Tämä on yksi syy siihen, miksi en Monacosta niin paljon tiedä, enkä nyt ikävä kyllä jotenkaan ollut tullut kerranneeksi Euroopan pieniä valtioita kilpailua varten. Puhuin ohjelmassa "rannikosta", millä tarkoitin Välimeren rantaa. Mielessäni maalasin Ranskan niin tiiviisti Espanjan ja Italian väliin, ettei Ranskalla muka olisi rantaa Välimerelle päin - jos joku siis ajatteli, että en olisi tiennyt Ranskan olevan Atlantin rannalla, niin täydellisen kujalla en sentään ollut. Tänä kesänä surullisella tavalla esillä olleen Nizzankin olen tainnut jotenkin ajatella olevan Atlantin rannalla.
Toissijaista höperyyttä oli, että yhtenä vaihtoehtona olleesta Kreikastakin taisin puhua saarivaltiona. Turistikohteen ominaisuudessa Kreikka on kyllä maalautunut mielikuviin korostetun saaripainotteisena, mutta en tästä huolimatta ajatellut Kreikan koostuvan pelkistä saarista. Ohjelmassa sanomani perustelu Kreikan poissulkemiseen oli muutenkin outo: vaikka Kreikka olisi pelkkä saari tai joukko saaria, ei se estäisi sitä, etteikö jollakin saarista voisi olla myös pieni kääpiövaltio. Joka tapauksessa tiesin, ettei Monaco ole Kreikan suunnalla, ja olen melko varma ilmaisseeni sen näinkin erikoisella tavalla ainakin osittain johtuen edeltävälle kilpailijalle tulleesta kysymyksestä, jossa oli oikeaa vastausta eli Tanskaa lukuunottamatta muuten pelkkiä sisämaavaltioita vaihtoehtoina. Tuossa kysymyksessä oikean vastauksen olisi voinut hyvin pitkälti päätellä sulkemalla sisämaavaltiot pois laskuista, joten toin nyt tuossa perustelussa ontuvalla tavalla saman päättelylogiikan mukaan myös tähän Monaco-kysymykseen.
Oleellista oli kuitenkin joka tapauksessa se, että kadotin mielessäni karttaa maalatessa Ranskan Välimeren puoleisen rantaviivan - vaikka todellisuudessahan sitä on satoja kilometrejä (mikä on kyllä tästä lähin hyvin kirkkaasti mielessä!). Tämä oli se väärä mielikuva, joka sai kisani päättymään niin lyhyeen. Mutta se ei vielä selitä yksin, miksi päädyin vastaamaan Espanja Ranskan sijasta.
Muu kysymykseen liittyvä tieto
Jos suora tieto puuttuu, voi silti olla mahdollista hyödyntää aihetta läheltä liippaavaa tietoa. Jos minulta olisi kysytty Monacon virallista kieltä, olisi ensimmäinen ajatus kyllä uskoakseni ollut ranska - ainakin ennemmin kuin espanja. Tätä olisi tainnut tukea myös käsitykseni Monacon ruhtinasparista. Lähtökohtaisesti oletettavaa olisi, että kääpiövaltion kieli olisi sama kuin sen naapurivaltion, joten tällä tavoin kieli antaisi vahvan syyn olettaa Monacon naapurimaan olevan Ranska.
Toisaalta ajattelin kuitenkin, että Monaco ei sijaitse millä tahansa rannikolla vaan nimenomaan Välimeren rannalla. Tämä sinänsä oikea käsitys yhdistettynä tuohon väärään käsitykseeni siitä, että Ranskalla ei olisi suoraa yhteyttä Välimereen, antoi ymmärtää, että Monaco olisikin Espanjan naapuri. Päädyin tällä tavoin ajattelemaan, että ehkäpä se Monaco sitten on Espanjan itärannikolla.
Jokin siis kyllä huusi sisälläni Ranskaa, mutta toinen puoli Espanjaa. Tästä syntyi ristiriita ja epävarmuus. Miksi en siis pyrkinyt selvittämään tilanteeseen jonkinlaista aidosti epäluulot poistavaa ratkaisua ennen vastaamista?
Epävarmuudesta seuraava paineToisaalta ajattelin kuitenkin, että Monaco ei sijaitse millä tahansa rannikolla vaan nimenomaan Välimeren rannalla. Tämä sinänsä oikea käsitys yhdistettynä tuohon väärään käsitykseeni siitä, että Ranskalla ei olisi suoraa yhteyttä Välimereen, antoi ymmärtää, että Monaco olisikin Espanjan naapuri. Päädyin tällä tavoin ajattelemaan, että ehkäpä se Monaco sitten on Espanjan itärannikolla.
Jokin siis kyllä huusi sisälläni Ranskaa, mutta toinen puoli Espanjaa. Tästä syntyi ristiriita ja epävarmuus. Miksi en siis pyrkinyt selvittämään tilanteeseen jonkinlaista aidosti epäluulot poistavaa ratkaisua ennen vastaamista?
Huomattuani, etten tiedä suoraan oikeaa vaihtoehtoa, enkä osaa sulkea kolmea vaihtoehtoa pois, kehitin aika nopeasti itselleni tunteen siitä, että paikalla oleva studioyleisö odottaisi minun jo päättävän, mitä tehdä. Eihän tilanteessa oikeasti niin kiire ole, mutta tilanne on ensimmäistä kertaa tällä tavalla tv-ohjelmassa esiintyvälle sen verran uusi ja erikoinen, että eipä tuon tunteen torjumiseenkaan osannut oikein varautua - varsinkin kun kuvausten lähestyessä päällimmäisenä mielessä oli lähinnä alkukarsinnasta selviytyminen.
Toisin kuin jostain kumman syystä olin ehkä olettanut, tuollaisessa tilanteessa en vain osannutkaan ajatella kirkkaasti. Kysymys koski kartalla näkyviä rajoja, joten pelkistin sen mielessäni puhtaasti sellaiseksi ilman ajatuksia alueella puhuttavasta kielestä tai muista mahdollisesti oikeaan suuntaan ohjaavista asioista. Kun ajattelu on jossain määrin sumentunut, on vaikea yrittää piirtää karttaa mielessäänkään. Jos olisi osannut ajatella kirkkaasti, olisi mieleen ehkä pälkähtänyt sellainenkin sanapari kuin Ranskan Riviera. Tai ehkä olisin jopa osannut piirtää Espanjan ja Ranskan suhteen oikein. En tiedä. Muistan, että kaikesta huolimatta kuumotti, voisiko Ranska sittenkin ulottua Välimerenkin puolelle siten, että pikkuruinen Monaco sopisi siihen väliin. Koko epävarmuus näkyi ohjelmassa luultavasti selvästi. Miksi en sitten hakenut apua oljenkorsista?
Vääristynyt itseluottamus?
Yksi asia, mikä luultavasti hyvin monella kilpailijalla tulee vastaan, on tunne siitä, että itselle osui juuri väärät kysymykset. Sattumaahan se on, mutta niin kävi nyt itsellenikin. Kilpailussa tulevat kysymykset voi oikeastaan jakaa kilpailijan näkökulmasta karkeasti tämäntyyppiseen nelikenttään:
Alkupuolella kilpailua kysymykset osuvat enimmäkseen vasempaan yläreunaan eli helppoon kysymykseen, jonka vastauksen kilpailija tietää, kun taas loppupuolella yli 10 000 euron kysymyksissä oikeaan alareunaan. Nyt Monaco-kysymys osui itselleni kuitenkin ikävästi tuohon vasemman alareunan punaisella merkittyyn osioon: eihän se oikeasti vaikea kysymys ollut, minä en vain sen vastausta ikävä kyllä tiennyt tai muistanut. Siinä missä muut jaksossa kilpailleet olisivat luultavasti tienneet vastauksen Monaco-kysymykseen, itse puolestani olisin osannut vastata kaikkiin jaksossa siihen asti esitettyihin kysymyksiin. Tiesin vastauksen ilman epäilyksen hiventä jopa yleisellä tasolla vaikeahkona pitämääni Wimbledon-voittajaa koskeneeseen ja jakson ensimmäisen kilpailijan kilpailun päättäneeseen Tennis-kysymykseen - joskin sen tiesin ainoastaan siksi, että olin ohjelmaan valmistautumista ajatellen urheilu-uutisia seurannut ja näitä asioita opetellut. Tiesin, että olisin luultavasti tiennyt vastauksen myös edellisestä jaksosta jatkaneelle kilpailijalle edellisessä jaksossa ilmeisesti vaikeuksia aiheuttaneeseen House of Cards -kysymykseen, johon oman jaksoni alussa viitattiin (myöhemmin tuon edeltävän jakson katsoneena: kyllä, Kevin Spaceytähän siinä vain haettiin, joten olisin tiennyt).
Koska olin tietänyt vastaukset noin kahdeksaan jo esitettyyn varsinaiseen kilpailukysymykseen sekä molempiin alkukarsintakysymyksiin, olisin siis päässyt edellisen kilpailijan kysymyksillä ensimmäisen kynnyskysymyksen eli 1000 euron yli ilman oljenkorsia - ja luultavasti sama olisi onnistunut 2000 euroon asti myös tätä edeltävän kilpailijan kysymyksillä. Ajattelinko tästä johtuen, että kyllähän minä nyt tähän itsellenikin tulleeseen ihan alkupään kysymykseen osaan vastata? Ehkä. En tiedä. Jonkinlainen vauhtisokeus tilanteessa oli kai kuitenkin päässyt syntymään, vaikka kisan aivan alussa vasta oltiinkin. Näin jälkikäteen ajatellen se sai minut ymmärtämään paremmin jopa Yhdysvaltojen ensimmäistä miljoonan dollarin kysymykseen väärin vastannutta, jonka riskinottoa on helppo pitää suhteettoman suurena jo ihan oikein vastaamisen epätodennäköisyyttä ja sitä kautta lopputuleman odotusarvoakin ajatellen (kts. Youtube-video).
Jos siis oikeastaan tarkkoja ollaan, en oikeastaan osunut vain ylläkuvatun nelikentän vasemman alakulman kilpailijan kannalta ikävimpään kysymysryhmään, vaan myös sen sellaiseen vielä ikävämpään osajoukkoon, josta pystyi kehittelemään sellaisen väärään vastaukseen johtavan päättelyketjun, joka sai minut nyt olemaan käyttämättä oljenkortta.
Uskon, että jos olisin valmistautunut kilpailuun oikein, virhe olisi silti voitu vielä välttää...
Suunnittelemattomuudesta seurannut pettänyt harkinta
Oma tärkeä tekijänsä on, että en tainnut ihan tosissaan ajatella, mitä se tarkoittaisi, jos vastaisinkin kysymykseen väärin - eihän varsinaisessa kilpailussa voi vain aloittaa heti uudestaan alusta samaan tapaan kuin jossain visailupelissä netissä. Epävarmassa tilanteessa vastaaminen on siis heti iso riski, ja yleisesti ottaen missä tahansa asiassa riskin pitää olla mielestäni perusteltu, jotta tarttuisin siihen. Suunnitelmana oli sinänsä olla luovuttamasta liian helpolla, vaan ottaa harkitusti riskiä, jotta pääsisi toisen eli 10 000 euron turvarajan yli, minkä jälkeen seuraaviin kahteen kysymykseen kannattaisi vastata, vaikka ei olisi vastauksesta aavistustakaan. Tästä johtuen pidinkin oikeastaan ennen kilpailupäivää 1000 euron palkintosummaan päätymistä melko todennäköisenä lopputulemana sillä oletuksella, että pääsisin varsinaiselle kilpailutuolille. 1000 euroahan on melko tavallinen voittosumma, sillä se on lopputulema väärästä vastauksesta 2000 euron kysymykseen tai epäonnistumiseen päätyneestä riskin otosta 3000, 5000, 7000 ja 10 000 euron kysymyksissä.
Käytännössä sen verran olin siis etukäteen ajatellut, että mikäli vain niin pitkälle pääsisin, voisin ottaa melko epävarmoissakin tilanteissa riskiä aina 30 000 euroon asti sen suhteen vastatako kysymykseen vai lopettaako peli - ja tämä onkin ihan järkevä ajatus. Oljenkorsien käytön suhteen en vain ollut samanlaista miettimistä ikävä kyllä tehnyt. Tähän voi nähdä ainakin kaksi syytä. Ensinnäkin hotseatille pääsy oli ylipäätään epävarmaa, joten siinä istuminen ei ollut niin konkreettisena mielessä, että siihen olisi osannut nähdä riittävän vahvasti syytä varautua - sen sijaan sitä vain keskittyi siihen, että selviytyisi karsinnasta läpi. Toisekseen jotenkin sitä kai ajatteli, että kyllähän sitä osaa tuolissakin käyttää harkintaa siinä missä muutenkin.
Vaikka olin sinänsä kuullut vinkkinä, että oljenkorret kannattaa käyttää, en tätä selvästikään ollut aivan täysin sisäistänyt. En ollut riittävästi käynyt sitä läpi, että riskin ottaminen oljenkorsien säästämiseksi ei kovin helpolla kannata. Huonoimpana vaihtoehtona on tietysti nyt realisoitunut pahin vaihtoehto eli turha ennenaikainen putoaminen, mutta toisaalta toisessa vaakakupissa oleva hyöty oljenkorren säästymisestä riskin oton onnistuessa on myös jossain määrin kyseenalainen: voi olla, että myöhemmin vastaan tulevaan kysymykseen kyseinen oljenkorsi ei samalla tavalla auttaisikaan. Sikäli kuin on todennäköistä, että oljenkorsi auttaa epävarmasta tilanteesta eteenpäin, oljenkorsi kannattaisi siis aina käyttää! Tämä vain korostuu tilanteessa, jossa oljenkorsia on jäljellä monta, sillä tälloin vastakkaisissa vaakakupeissa on yksi mahdollisesti säästyvä oljenkorsi ja kolme (!!) mahdollisesti käyttämättömäksi jäävää oljenkortta.
Monaco-kysymys oli juuri sellainen kysymys, johon yleisöoljenkorsi olisi varmasti auttanut. Kilautuskaverikin olisi hyvin todennäköisesti tietänyt vastauksen, ja 50-50:kin olisi auttanut minut 67%:n todennäköisyydellä eteenpäin. Lisäksi riskin otosta mahdollisesti säästyvä hyöty ei ollut mitenkään järkevässä suhteessa riskin negatiiviiseen puoleen eli pelin päättymiseen ja kaikkien oljenkorsien menettämiseen, joten minun olisi ehdottomasti pitänyt oljenkorteen tarttua. Tämä on se asia, mikä tuntuu vaikeimmalta antaa itselle anteeksi.
Lopuksi
Tehtäköön selväksi, että Haluatko Miljonääriksi -tiimin toiminnasta ja kannustavuudesta minulla on vain hyvää sanottavaa, ja kotona on myös jaksettu hyvin olla tukena. Olen lähinnä pettynyt siihen, miten itse toimin kilpailutilanteessa. Paitsi että voi tietysti jälkikäteisviisaana todeta, että olisihan nyt kannattanut käyttää muutama minuutti sellaisen perusknoppitietopaketin kuin Euroopan kääpiövaltioiden opetteluun (kyllä muuten olisi!), olisi ennen kaikkea pitänyt myös tehdä jonkinlaista mielikuvaharjoittelua siitä, miten toimia kilpailijan tuolissa sekä päättää, milloin ja miten tulisi käyttää oljenkorsia.
Mikä minua sitten epäonnistumisessani eniten harmittaa? Raha? Tokihan sekin jonkin verran, mutta ei missään nimessä päällimmäisenä, sillä suuriin summiin pääseminen ei kuitenkaan onnistu kovin monilta. Paljon enemmän häiritsee moni muu asia kuten se, etten päässyt edes näkemään, mihin asti pääsisin minulle sattuvalla kysymyspatteristolla olettaen, että käyttäisin oljenkorsia silloin kun niitä tarvitsen. Oljenkorsien käyttämättömyydestä johtuen hot seatillä istumiskokemuksesta jäi myös jotain olennaista kokematta: en päässyt soittamaan kenellekään mainiosta (joskin ehkä aavistuksen verran turhan homogeenisestä) kilautuskaverikolmikosta, kysymään yleisöltä tai käyttämään fifty-fiftyä. Leppoisa jutustelu Jaajon kanssa jäi myös hyvin lyhyeen, enkä päässyt jännittämään odottaessa seuraavan jakson kuvauksia. Ja toisaalta kyllähän sitä totta kai jäi myös tunne, että jätin itsestäni todellista(kin) hömelömmän vaikutelman. Jollakin oudolla tavalla tuntuu samalla, että olisin pettänyt itseni lisäksi kilautuskaverieni ja kaikkien muidenkin minut tuntevien ihmisten odotukset kisassa pärjäämiseni suhteen.
Tässä on vielä loppukaneettina muutama toteamus niin ohjelmaa katsoville kuin ohjelmaan jatkossa kilpailemaan pyrkiville:
Helppo
|
Vaikea
| |
Tietää vastauksen
|
Tyypillinen alkupään
kysymys
|
Kilpailijan kannalta
mukavin vaihtoehto
|
Ei tiedä vastausta
|
Kilpailijan kannalta
ikävin vaihtoehto
|
Tyypillinen loppupään
kysymys
|
Alkupuolella kilpailua kysymykset osuvat enimmäkseen vasempaan yläreunaan eli helppoon kysymykseen, jonka vastauksen kilpailija tietää, kun taas loppupuolella yli 10 000 euron kysymyksissä oikeaan alareunaan. Nyt Monaco-kysymys osui itselleni kuitenkin ikävästi tuohon vasemman alareunan punaisella merkittyyn osioon: eihän se oikeasti vaikea kysymys ollut, minä en vain sen vastausta ikävä kyllä tiennyt tai muistanut. Siinä missä muut jaksossa kilpailleet olisivat luultavasti tienneet vastauksen Monaco-kysymykseen, itse puolestani olisin osannut vastata kaikkiin jaksossa siihen asti esitettyihin kysymyksiin. Tiesin vastauksen ilman epäilyksen hiventä jopa yleisellä tasolla vaikeahkona pitämääni Wimbledon-voittajaa koskeneeseen ja jakson ensimmäisen kilpailijan kilpailun päättäneeseen Tennis-kysymykseen - joskin sen tiesin ainoastaan siksi, että olin ohjelmaan valmistautumista ajatellen urheilu-uutisia seurannut ja näitä asioita opetellut. Tiesin, että olisin luultavasti tiennyt vastauksen myös edellisestä jaksosta jatkaneelle kilpailijalle edellisessä jaksossa ilmeisesti vaikeuksia aiheuttaneeseen House of Cards -kysymykseen, johon oman jaksoni alussa viitattiin (myöhemmin tuon edeltävän jakson katsoneena: kyllä, Kevin Spaceytähän siinä vain haettiin, joten olisin tiennyt).
Koska olin tietänyt vastaukset noin kahdeksaan jo esitettyyn varsinaiseen kilpailukysymykseen sekä molempiin alkukarsintakysymyksiin, olisin siis päässyt edellisen kilpailijan kysymyksillä ensimmäisen kynnyskysymyksen eli 1000 euron yli ilman oljenkorsia - ja luultavasti sama olisi onnistunut 2000 euroon asti myös tätä edeltävän kilpailijan kysymyksillä. Ajattelinko tästä johtuen, että kyllähän minä nyt tähän itsellenikin tulleeseen ihan alkupään kysymykseen osaan vastata? Ehkä. En tiedä. Jonkinlainen vauhtisokeus tilanteessa oli kai kuitenkin päässyt syntymään, vaikka kisan aivan alussa vasta oltiinkin. Näin jälkikäteen ajatellen se sai minut ymmärtämään paremmin jopa Yhdysvaltojen ensimmäistä miljoonan dollarin kysymykseen väärin vastannutta, jonka riskinottoa on helppo pitää suhteettoman suurena jo ihan oikein vastaamisen epätodennäköisyyttä ja sitä kautta lopputuleman odotusarvoakin ajatellen (kts. Youtube-video).
Jos siis oikeastaan tarkkoja ollaan, en oikeastaan osunut vain ylläkuvatun nelikentän vasemman alakulman kilpailijan kannalta ikävimpään kysymysryhmään, vaan myös sen sellaiseen vielä ikävämpään osajoukkoon, josta pystyi kehittelemään sellaisen väärään vastaukseen johtavan päättelyketjun, joka sai minut nyt olemaan käyttämättä oljenkortta.
Uskon, että jos olisin valmistautunut kilpailuun oikein, virhe olisi silti voitu vielä välttää...
Suunnittelemattomuudesta seurannut pettänyt harkinta
Oma tärkeä tekijänsä on, että en tainnut ihan tosissaan ajatella, mitä se tarkoittaisi, jos vastaisinkin kysymykseen väärin - eihän varsinaisessa kilpailussa voi vain aloittaa heti uudestaan alusta samaan tapaan kuin jossain visailupelissä netissä. Epävarmassa tilanteessa vastaaminen on siis heti iso riski, ja yleisesti ottaen missä tahansa asiassa riskin pitää olla mielestäni perusteltu, jotta tarttuisin siihen. Suunnitelmana oli sinänsä olla luovuttamasta liian helpolla, vaan ottaa harkitusti riskiä, jotta pääsisi toisen eli 10 000 euron turvarajan yli, minkä jälkeen seuraaviin kahteen kysymykseen kannattaisi vastata, vaikka ei olisi vastauksesta aavistustakaan. Tästä johtuen pidinkin oikeastaan ennen kilpailupäivää 1000 euron palkintosummaan päätymistä melko todennäköisenä lopputulemana sillä oletuksella, että pääsisin varsinaiselle kilpailutuolille. 1000 euroahan on melko tavallinen voittosumma, sillä se on lopputulema väärästä vastauksesta 2000 euron kysymykseen tai epäonnistumiseen päätyneestä riskin otosta 3000, 5000, 7000 ja 10 000 euron kysymyksissä.
Käytännössä sen verran olin siis etukäteen ajatellut, että mikäli vain niin pitkälle pääsisin, voisin ottaa melko epävarmoissakin tilanteissa riskiä aina 30 000 euroon asti sen suhteen vastatako kysymykseen vai lopettaako peli - ja tämä onkin ihan järkevä ajatus. Oljenkorsien käytön suhteen en vain ollut samanlaista miettimistä ikävä kyllä tehnyt. Tähän voi nähdä ainakin kaksi syytä. Ensinnäkin hotseatille pääsy oli ylipäätään epävarmaa, joten siinä istuminen ei ollut niin konkreettisena mielessä, että siihen olisi osannut nähdä riittävän vahvasti syytä varautua - sen sijaan sitä vain keskittyi siihen, että selviytyisi karsinnasta läpi. Toisekseen jotenkin sitä kai ajatteli, että kyllähän sitä osaa tuolissakin käyttää harkintaa siinä missä muutenkin.
Vaikka olin sinänsä kuullut vinkkinä, että oljenkorret kannattaa käyttää, en tätä selvästikään ollut aivan täysin sisäistänyt. En ollut riittävästi käynyt sitä läpi, että riskin ottaminen oljenkorsien säästämiseksi ei kovin helpolla kannata. Huonoimpana vaihtoehtona on tietysti nyt realisoitunut pahin vaihtoehto eli turha ennenaikainen putoaminen, mutta toisaalta toisessa vaakakupissa oleva hyöty oljenkorren säästymisestä riskin oton onnistuessa on myös jossain määrin kyseenalainen: voi olla, että myöhemmin vastaan tulevaan kysymykseen kyseinen oljenkorsi ei samalla tavalla auttaisikaan. Sikäli kuin on todennäköistä, että oljenkorsi auttaa epävarmasta tilanteesta eteenpäin, oljenkorsi kannattaisi siis aina käyttää! Tämä vain korostuu tilanteessa, jossa oljenkorsia on jäljellä monta, sillä tälloin vastakkaisissa vaakakupeissa on yksi mahdollisesti säästyvä oljenkorsi ja kolme (!!) mahdollisesti käyttämättömäksi jäävää oljenkortta.
Monaco-kysymys oli juuri sellainen kysymys, johon yleisöoljenkorsi olisi varmasti auttanut. Kilautuskaverikin olisi hyvin todennäköisesti tietänyt vastauksen, ja 50-50:kin olisi auttanut minut 67%:n todennäköisyydellä eteenpäin. Lisäksi riskin otosta mahdollisesti säästyvä hyöty ei ollut mitenkään järkevässä suhteessa riskin negatiiviiseen puoleen eli pelin päättymiseen ja kaikkien oljenkorsien menettämiseen, joten minun olisi ehdottomasti pitänyt oljenkorteen tarttua. Tämä on se asia, mikä tuntuu vaikeimmalta antaa itselle anteeksi.
Lopuksi
Tehtäköön selväksi, että Haluatko Miljonääriksi -tiimin toiminnasta ja kannustavuudesta minulla on vain hyvää sanottavaa, ja kotona on myös jaksettu hyvin olla tukena. Olen lähinnä pettynyt siihen, miten itse toimin kilpailutilanteessa. Paitsi että voi tietysti jälkikäteisviisaana todeta, että olisihan nyt kannattanut käyttää muutama minuutti sellaisen perusknoppitietopaketin kuin Euroopan kääpiövaltioiden opetteluun (kyllä muuten olisi!), olisi ennen kaikkea pitänyt myös tehdä jonkinlaista mielikuvaharjoittelua siitä, miten toimia kilpailijan tuolissa sekä päättää, milloin ja miten tulisi käyttää oljenkorsia.
Mikä minua sitten epäonnistumisessani eniten harmittaa? Raha? Tokihan sekin jonkin verran, mutta ei missään nimessä päällimmäisenä, sillä suuriin summiin pääseminen ei kuitenkaan onnistu kovin monilta. Paljon enemmän häiritsee moni muu asia kuten se, etten päässyt edes näkemään, mihin asti pääsisin minulle sattuvalla kysymyspatteristolla olettaen, että käyttäisin oljenkorsia silloin kun niitä tarvitsen. Oljenkorsien käyttämättömyydestä johtuen hot seatillä istumiskokemuksesta jäi myös jotain olennaista kokematta: en päässyt soittamaan kenellekään mainiosta (joskin ehkä aavistuksen verran turhan homogeenisestä) kilautuskaverikolmikosta, kysymään yleisöltä tai käyttämään fifty-fiftyä. Leppoisa jutustelu Jaajon kanssa jäi myös hyvin lyhyeen, enkä päässyt jännittämään odottaessa seuraavan jakson kuvauksia. Ja toisaalta kyllähän sitä totta kai jäi myös tunne, että jätin itsestäni todellista(kin) hömelömmän vaikutelman. Jollakin oudolla tavalla tuntuu samalla, että olisin pettänyt itseni lisäksi kilautuskaverieni ja kaikkien muidenkin minut tuntevien ihmisten odotukset kisassa pärjäämiseni suhteen.
Tässä on vielä loppukaneettina muutama toteamus niin ohjelmaa katsoville kuin ohjelmaan jatkossa kilpailemaan pyrkiville:
- Jos aiot kilpailemaan:
- Mieti etukäteen, miten toimit, jos et tiedä heti vastausta.
- Päätä oljenkorsien käytöstä myös etukäteen. Tärkein sääntö (jota en itse valitettavasti kunnolla noudattanut) on, että niitä ei kannata pyrkiä väkisin säästämään, mutta muiltakin osin voi kannattaa etukäteen pohtia, minkälaisiin tilanteisiin käyttää mitäkin oljenkorsista.
- Päätä etukäteen, mihin summiin olet valmis tyytymään ja millä ehdoin. Etukäteen on vaikea tietää, miltä riskin ottaminen kilpailutilanteessa tuntuu: toiset saattavat ottaa kisatilanteessa herkemmin riskin kuin mitä tarkemmin harkittuna tekisivät, toiset taas saattavat välttää riskiä kilpailutilanteessa enemmänkin kuin mitä tarkemmin miettien haluaisivat. Päättämällä etukäteen, minkälaisissa tilanteissa on valmis lopettamaan pelin, päätöksenteko varsinaisessa kilpailutilanteessa sujuu luultavasti paremmin.
- Ota huomioon, että riippuen luonteesta, tähtien asennosta ja sen sellaisesta kilpailutilanne voi muuttaa luottamusta omaan vastaukseen kumpaan suuntaan tahansa: tavallisesti ilmiselvältä vaikuttava kysymys voi tuntua epävarmalta, mutta toisaalta voi syntyä myös turhankin vahva luottamus omaan käsitykseen oikeasta vastauksesta. Pyri siis jäsentämään, mitä tiedät, ja mitä et.
- Kirjoita valmiiksi ylös (paperille tai tietokoneelle), miten aiot pelata. Se konkretisoi suunnitelman mieleesi.
- Ohjelmaa katsoville:
- Kotisohvalla pärjäät kysymyksissä luultavasti paremmin kuin tositilanteessa. Ei tieto luultavasti kilpailussa varsinaisesti mihinkään häviä, mutta täsmällisen välittömän tiedon puuttuessa ajattelu voi sumentua, etkä esimerkiksi löydäkään vastausta, jonka ehkä kotona keksisit.
- Ohjelmaa katsova kiinnittää luultavasti enemmän huomiota niihin kysymyksiin, jotka itse tietää, mutta joissa kilpailijalla on hankaluuksia, kuin niihin kysymyksiin, joita ei itse tiedä, mutta joista kilpailija selviää ongelmitta. Yksi selvä syy tähän on ainakin se, että kilpailijalle ongelmia aiheuttava kysymys saa tyypillisesti enemmän ruutuaikaa. Lisäksi ohjelmaa katsovan voi olla mukavampi ja ehkä helpompikin jäädä miettimään sitä kysymystä, jonka itse olisi tiennyt. Ja yhtenä tärkeänä tekijänä kilpailijalle ongelmia aiheuttava kysymys voi katkaista koko kilpailun, mikä nostaa sen huomiomielessä huomattavasti merkittävämpään asemaan ei vain kilpailijalle, vaan myös katsojalle.
Yksi asia on varma. Itse ainakin katson tämän kokemuksen jälkeen jatkossa vastaavia tv-ohjelmia ja niihin osallistuvien edesottamuksia aika lailla uusin silmin. Ja kokemuksesta oppineena jos joskus vielä saan tilaisuuden osallistua vastaavankaltaiseen ohjelmaan, aion valmistautua en vain suoriutumaan ohjelman tehtävistä, vaan myös kohtaamaan ohjelmassa vastaan tulevat valintatilanteet.
