Elämme jatkuvasti muuttuvassa maailmassa. Tekninen kehitys tuo jatkuvasti uusia päivittäiseen elämään vaikuttavia muutoksia, väestönkasvu on edelleen voimissaan, fossiiliset polttoaineet kuluvat, maapallon valtioiden väliset valtasuhteet muuttuvat, valtiot hajoavat, kehitetään kansainvälisiä yhteistyöelimiä, väestörakenne muuttuu muun muassa maahanmuuton seurauksena, ihminen muovaa luontoa ja ympäristöään, kieliä kuolee ja globalisaatio yhtenäistää kulttuureja.
Mitä jos eläisimme maailmassa, jossa näin ei enää olisikaan? Teknologinen kehitys olisi saavuttanut käytännössä päätepisteensä. Väestönkasvu olisi pysähtynyt ja pidettäisiin aisoissa tarvittaessa vaikka lainsäädännöllä. Maapallon ja mahdollisesti vielä olemassa olevien valtioiden sosiaalinen rakenne olisi vakiintunut. Fossiiliset polttoaineet olisi jo aikaa sitten täysin tai ainakin lähes täysin korvattu muilla energianlähteillä, ja ihmisen suhde luontoon olisi myös muuten tasapainossa. Reaalinen talouskasvu olisi pysähtynyt ja varallisuuden jakautuminen olisi vakiintunut. Kaikilla olisi joko sama äidinkieli tai sitten käytössä olevien kielien määrä ja niiden väliset valtasuhteet eivät enää muuten muuttuisi.
Mikään näistä ei ole kovin lähellä, mutta pitkän ajan kuluessa ajatus ei ole mahdoton. Voi myös olla, että muutosvauhti on tällä hetkellä väestönkasvun vauhtia myöten suurimmillaan, ja että tulevina vuosikymmeninä elämä muuttuu hitaammin. Ainakin toistaiseksi ehkä vauhdikkain teknologian aikaansaama mullistus koko ihmiskunnan historiassa on ollut matkapuhelinten ja internetin maailmanvalloitus kahden viime vuosikymmenen aikana. Tämän mullistuksen vaikutuksiin olemme käytännössä vasta sopeutumassa - niin yksilöiden kuin yhteiskuntienkin tasolla.
Millaista sitten olisi elää tällaisessa valmiissa maailmassa? Maailma olisi luultavasti jos ei nyt aivan tasavertainen, niin ainakin huomattavasti nykyistä tasavertaisempi. Ei olisi enää valtioita repiviä sotia, eikä muita rajuja kulttuurien konflikteja. Maailmanlaajuisen epätasa-arvon poistumisen lisäksi ei myöskään olisi peräkkäisten sukupolvien välistä epätasa-arvoisuutta: Reaalista talouskasvua ei enää olisi, eikä myöskään tulisi uusia teknologioita tai niitä hyödyntäviä sovelluksia helpottamaan elämää. Vastaavasti ei myöskään olisi samanlaisia väestönkasvun, ilmastonmuutoksen, suurten sotien tai vaikka vain potentiaalisesti liian pitkälle menevän teknologisen kehityksen aiheuttamia pelkoja tulevaisuuden suhteen.
Positiivisten, turvallisuutta ja tasa-arvoa edustavien tekijöiden lisäksi voidaan nähdä myös varjopuolia. Nykyihmisen näkökulmasta voi kielellisen ja kulttuurisen monimuotoisuuden häviäminen tuntua masentavalta skenaariolta. Toisaalta osaisiko sellaista kaivata, mitä ei ole koskaan kokenutkaan? Jotkut luultavasti kaipaisivat, mutta useimmat ehkä eivät - ainakaan merkittävissä määrin tai tiedostetulla tasolla.
Entä miltä elämä yleisesti ottaen tuntuisi, jos maailma olisi ollut vuosisatoja samanlainen, eikä olisi mitään syytä olettaa, että seuraavat vuosisadatkaan niistä mitenkään poikkeaisivat. Syntyisikö päämäärättömyyden tunnetta? Tieteessä ei olisi käytännössä uusia löytöjä tehtävänä. Millään teollisuuden alalla tai missään ammatissa ei olisi liioin nähtävissä minkäänlaisia muutoksia. Hyvänä puolena olisi ainakin turvallisuuden tunne, mutta varjopuolena mahdollinen tavoitteettomuuden tila. Mitään uusia ei ideoita ei käytännössä enää syntyisi millään elämän alalla - ei teknologiassa, ei kirjallisuudessa, ei taiteessa, ei politiikassa, ei vapaa-ajan vietossa, eikä ihmisten välisissä suhteissa.
Myös viihteellisemmässä kulttuurissa kaikki olisi käytännössä koettu. Elokuvissa ja peleissä tai niitä vastaavissa viihteenmuodoissa kaikki tarinat ja ilmiöt olisi jo nähty. Koska teknisesti ja sisällöllisesti samanlaatuista viihdettä olisi tuotettu jo vuosisatoja ja kaikki vanhakin tuotanto olisi aina saatavilla, viihdesisällön kulutus olisi helposti myös huomattavasti nykyistä pirstaloidumpaa. Niin viihteessä kuin muodissakin voisi toki esiintyä lyhyen aikavälin vaihtelua, mutta kaikki olisi käytännössä jonkin aiemman toistoa. Kaikki olisi jo nähty. Mutta vaikka ihmiskuntana kaikki olisi jo tavoitettu, ehkä yksilöllisille unelmille ja tavoitteille voisi edelleen olla tilaa.
Moni voi pitää tällaisen utopian syntymistä jokseenkin mahdottomana. Ehkä se onkin mahdotonta, ehkä ei, riippuen tietysti myös siitä, miten tiukasti "valmis" tässä yhteydessä määritellään. Joka tapauksessa hyvistä puolistaan huolimatta valmiin maailman tavoitteettomuuden tila ei kuitenkaan välttämättä ole kokonaisuudessaan tavoittelemisen arvoinen - vaikka toisaalta ehkä vielä vähemmän järkeä olisi sen tarkoituksellisessa välttämisessä. Niin tai näin, nykyinen muutoksen ja kehityksen tahtikaan ei aina tunnu ihmisluonnolle kovin sopivalta. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä uuvuttammalta maailman jatkuva myllerrys voi tuntua.
Toistaiseksi kehityksen juna jatkaa vauhdilla eteenpäin. Kukin päättäköön itse, kuinka sinnikkäästi sen perässä haluaa juosta.
