Anssi Vanjoki kirjoitti Talouselämän uusimmassa numerossa olleessa kolumnissaan suomalaisesta peruskoulutuksesta. Hän arvostaa suomalaisten menestystä PISA-vertailuissa, mutta alleviivaa, että muuttuvan maailman tarpeisiin tulee sopeutua. Siksi hän ehdottaakin, että myös koulutyöhön sovellettaisiin työelämästä tuttua etätyötä: "Koulutiensä aloittaville oppilaille voitaisiin antaa verkkoyhteydellä varustettu tietokone ja päivittäiset tehtävät ja suoritusaika". Lisäksi hän ehdottaa, että "koulussa käytäisiin esimerkiksi vain joka toinen päivä ja siellä keskityttäisiin kommunikaatiotaitoihin, sosiaalisen pääoman rakentamiseen, liikuntaan ja muuhun fyysistä läsnä- ja yhdessäoloa vaativaan oppimiseen".
Arvostan sinänsä kykyä kyseenalaistaa vallitsevia käytäntöjä, mutta tässä asiassa pätee kyllä mielestäni se, ettei kannata yrittää lähtemään rakentamaan tyhjältä pöydältä sellaista, mikä ei ole rikki. Uudistumiskyky on toki tärkeää, mutta vielä tärkeämpää on se, ettei tuhota sitä, mikä on hyvässä, ellei jopa loistavassa kunnossa.
Vanjoki mainitsee yhdeksi suomalaisen menestyksen tekijäksi aivan oikein tasa-arvoisten mahdollisuuksien tarjoamisen, mutta eikö kotityöskentelyyn siirtyminen nimenomaan kasvattaisi epätasa-arvoisuutta? Koulussa paikan päällä opiskellessa kaikilla on niin tasa-arvoiset puitteet opiskelulle kuin ilman esim. vaatetukseen liittyvään henkilökohtaiseen vapauteen puuttumista on mahdollista. Kotioloissa sen sijaan työskentelyolosuhteet voivat vaihdella huomattavasti aina ympäristön häiriötekijöistä vanhempien tarjoaman avun saatavuuteen - puhumattakaan sopivasta työskentelyn kontrolloimisesta.
Vanjoen mielestä kotityöskentely ja etänä tapahtuva "ohjaus olisi vähintäänkin yhtä yksilöllistä kuin tänä päivänä, mutta tehokkaampaa". Itse en kyllä osaa pitää kumpaakaan mitenkään itsestäänselvyytenä. Suorassa vuorovaikutuksessa on mielestäni paljon selkeämmät mahdollisuudet opastaa myös yksilöllisesti. Vaikea myöskään nähdä, miten monen opettaminen kerralla fyysisesti samassa tilassa voisi olla epätehokkaampaa kuin monen oppilaan etäopastus tietokoneen ääressä. Samassa tilassa työskennellessä oppilaat voivat helpommin opastaa myös toisiaan. Toisin kuin Vanjoki antaa ymmärtää, joka toisena päivänä tapahtuva fyysisesti paikan päällä tapahtuva kommunikaatio ei myöskään ole mielestäni riittävä aika "sosiaalisen pääoman" kasvattamiseksi. Parhaimmat lähtökohdat omaaville järjestely voisi ehkä toimia, mutta suurimmalle osalle malli olisi uskoakseni selvästi heikompi, ja johtaisi väistämättä eriarvoisuuden kasvuun.
Työelämän eri aloilla on erilaisia vaatimuksia ja aikuisilla erilaisia tarpeita oman vapaa- ja työaikansa yhteensovittamisessa. Lapsien koulunkäynti ja vapaa-aika ovat tähän verrattuna täysin oma maailmansa, eikä siihen sovi etätyötä tai muitakaan työelämän käytäntöjä sovittaa sellaisenaan. Kotiopiskeluun voi olla perusteltua tarjota lisää mahdollisuuksia ja opastusta, mutta ei se mielestäni saa tapahtua koulussa tapahtuvan opiskelun ja opetuksen kustannuksella.
Tältäkö näyttää koulupäivä?
Arvostan sinänsä kykyä kyseenalaistaa vallitsevia käytäntöjä, mutta tässä asiassa pätee kyllä mielestäni se, ettei kannata yrittää lähtemään rakentamaan tyhjältä pöydältä sellaista, mikä ei ole rikki. Uudistumiskyky on toki tärkeää, mutta vielä tärkeämpää on se, ettei tuhota sitä, mikä on hyvässä, ellei jopa loistavassa kunnossa.
Vanjoki mainitsee yhdeksi suomalaisen menestyksen tekijäksi aivan oikein tasa-arvoisten mahdollisuuksien tarjoamisen, mutta eikö kotityöskentelyyn siirtyminen nimenomaan kasvattaisi epätasa-arvoisuutta? Koulussa paikan päällä opiskellessa kaikilla on niin tasa-arvoiset puitteet opiskelulle kuin ilman esim. vaatetukseen liittyvään henkilökohtaiseen vapauteen puuttumista on mahdollista. Kotioloissa sen sijaan työskentelyolosuhteet voivat vaihdella huomattavasti aina ympäristön häiriötekijöistä vanhempien tarjoaman avun saatavuuteen - puhumattakaan sopivasta työskentelyn kontrolloimisesta.
Vanjoen mielestä kotityöskentely ja etänä tapahtuva "ohjaus olisi vähintäänkin yhtä yksilöllistä kuin tänä päivänä, mutta tehokkaampaa". Itse en kyllä osaa pitää kumpaakaan mitenkään itsestäänselvyytenä. Suorassa vuorovaikutuksessa on mielestäni paljon selkeämmät mahdollisuudet opastaa myös yksilöllisesti. Vaikea myöskään nähdä, miten monen opettaminen kerralla fyysisesti samassa tilassa voisi olla epätehokkaampaa kuin monen oppilaan etäopastus tietokoneen ääressä. Samassa tilassa työskennellessä oppilaat voivat helpommin opastaa myös toisiaan. Toisin kuin Vanjoki antaa ymmärtää, joka toisena päivänä tapahtuva fyysisesti paikan päällä tapahtuva kommunikaatio ei myöskään ole mielestäni riittävä aika "sosiaalisen pääoman" kasvattamiseksi. Parhaimmat lähtökohdat omaaville järjestely voisi ehkä toimia, mutta suurimmalle osalle malli olisi uskoakseni selvästi heikompi, ja johtaisi väistämättä eriarvoisuuden kasvuun.
Työelämän eri aloilla on erilaisia vaatimuksia ja aikuisilla erilaisia tarpeita oman vapaa- ja työaikansa yhteensovittamisessa. Lapsien koulunkäynti ja vapaa-aika ovat tähän verrattuna täysin oma maailmansa, eikä siihen sovi etätyötä tai muitakaan työelämän käytäntöjä sovittaa sellaisenaan. Kotiopiskeluun voi olla perusteltua tarjota lisää mahdollisuuksia ja opastusta, mutta ei se mielestäni saa tapahtua koulussa tapahtuvan opiskelun ja opetuksen kustannuksella.
Ehkä businessmaailman bullshit-kielellä asian perustelu tai tyrmääminen ei ole rakentavaa.
VastaaPoistaAsiaa voi ajatella myös lapsen kannalta. Moni antaisi paljon siitä, että joka toinen päivä saisi oikeasti opiskella eikä tarvitsisi kuunnella apinalauman rääkymistä, olla kiusattavana tai sietää opettajan simputusta.
Tulisiko kotona sitten oikeasti opiskeltua? Tuskinpa peruskoululaiset tyypillisesti pitävät toisiaan "apinalaumana". Ja jos opettajaa pitää vain simputtajana, tuskin se motivaatio opiskeluun on kovin korkea kotonakaan.
VastaaPoistaKotiopiskelun toimivuus riippuisi yleisesti ottaen aivan liian paljon kotioloista. Toisilla (uskoakseni harvoilla) se ehkä toimisi ihan hyvin, mutta hyvin monille se olisi paljon nykyistä huonompi vaihtoehto.