torstai 22. heinäkuuta 2010

Tiukempi aselaki: ihmishenkien pelastaja?

Viime vuosien surulliset ampumavälikohtaukset ovat aiheellisesti nostattaneet keskustelun aselain uudistamisesta. Tästä on tietysti syntynyt vastakkainasettelu aseiden harrastajien ja vastustajien välille. Yhdet haluaisivat kieltää aseet kokonaan, kun taas toisten mielestä nykytilanne on hyvä. Kokonaisuutta tarkastellessa kyse voi olla kuitenkin muustakin kuin tasapainosta turvallisuuden ja harrastamisen vapauden välillä, sillä syy-seuraus-suhteet eivät välttämättä ole aina niin ilmeisiä, kuin voisi kuvitella.


Aiheuttavatko luvalliset aseet merkittävästi ongelmia?


Aseharrastajat vetoavat enimmäkseen kahteen tekijään:
  1. Rikolliset saavat käsiinsä kyllä luvattomiakin aseita.
  2. Aseiden harrastajat ovat vastuuntuntoista porukkaa.
Kohta 2 pitää epäilemättä suurimman osan kohdalla paikkansa. Myös kohta 1 pitää ainakin jossain määrin paikkansa. Mielestäni on kuitenkin järkevää pyrkiä katsomaan asiaa myös laajemmassa mittakaavassa. Koska tällaisten lakimuutosten lopulliset vaikutukset tullaan näkemään huomattavasti hitaammin kuin esim. verouudistusten kohdalla, tulee pyrkiä huomioimaan myös vähemmän itsestäänselviä, epäsuoria vaikutuksia.

Tarkastellaan ensin tuota selkeämmin mitattavissa ja arvioitavissa olevaa kohtaa 1. Luvattomilla aseilla tehdään toki enemmän rikoksia kuin luvallisilla, mutta laillisten aseiden saatavuus vaikuttaa myös laittomien aseiden saatavuuteen: laillinen ase voidaan esimerkiksi varastaa tai periä, jolloin siitä tulee luvaton. Itse asiassa suurin osa luvattomista aseista on alunperin ollut luvallisia (lähde). Jos luvallisten aseiden määrä vähenisi, vähenisi siis ajan myötä hyvin todennäköisesti myös luvattomien aseiden määrä, vaikka aseiden salakuljetus samalla luultavasti lisääntyisikin.

Kohdan 2 vastuuntuntoisuutta onkin hankalampi mitata. Myös vastuuntuntoisellakin harrastustoiminnalla voi kuitenkin olla negatiivisia vaikutuksia ympäristöön. Tuskin on tavatonta, että suhteellisen vastuuntuntoinenkin aseharrastaja esittelee ylpeänä asettaan aseharrastuksen ulkopuolisillekin tuttavilleen. Tämä voi synnyttää jossakussa aseharrastusta kohtaan hieman kieroutuneemman kipinän, jonka suurin painotus ei ole niinkään metsästämisessä tai tarkkuusammunnassa, vaan aseen omistamisessa itsessään esimerkiksi itsetunnon kohottajana. Jos taas kyseinen henkilö on muutenkin epätasapainoisempi, voi seuraukset pahimmillaan olla hyvinkin ikävät.



Synnyttääkö liian tiukka aselaki ongelmallisia lieveilmiöitä?


On mielestäni muun muassa edelläkuvatut tekijät huomioonottaen todennäköistä, että aselakien tiukentaminen vähentäisi henkirikoksien määrää. Liian rajuilla muutoksilla voi toisaalta olla täysin ei-toivottuja vaikutuksia, kuten näyttää käyneen hyvin tiukkojen aselakien Isossa-Britanniassa, jossa tiukat aselait ovat saattaneet jopa lisätä aseilla tapahtuvaa väkivaltaa. Voi siis olla, että maailma ei ole vielä valmis niin tiukalle aselaille kuin mikä Iso-Britanniassa on käytössä: koska muualla maailmassa aseita saa niin helposti, laittomia aseita riittää paljon myös Isoon-Britanniaan, jonka tiukka lainsäädäntö taas on tehnyt siitä laittomille aseille houkuttelevan markkina-alueen. Oli kokonaisuuden kannalta sopivin aseiden saatavuuden taso sitten mikä hyvänsä, liian raskaita muutoksia kannattaakin ehkä välttää.

Toisaalta aseenharrastajilla on myös täysi oikeus kyseenalaistaa, onko Iso-Britanniassa käytettävä lähes täysi käsiasekielto välttämättä ylipäätään tavoittelemisen arvoinen edes pitkällä tähtäimellä. Pelasti tiukempi aselaki sitten ihmishenkiä tai ei, on voitava ainakin kysyä, missä määrin on perusteltua rajoittaa ihmisten vapautta harrastaa yleisen turvallisuuden vuoksi. Uskon kuitenkin, että aselakia voidaan merkittävästikin tiukentaa ilman, että aseharrastajia ajetaan liian ahtaalle - tai ilman, että syntyisi Iso-Britanniassa havaittuja ongelmia.



Turvallisuudesta kannattaa maksaa


Rynnäkkökivääri kertausharjoituksissa Isnäsissä, kesäkuu 2010Puolustusvoimat on aseiden maailmassa tietysti täysin oma lukunsa - lyhyellä tähtäimellä aseiden merkittävään vähentämiseen on vaikea uskoa, mutta pitkällä tähtäimellä asevarustelun soisi maailmanlaajuisesti vähenevän. Myös metsästysaseilla on oma erityinen tarkoituksensa, minkä vuoksi niillä voi olla myös lain edessä erityinen asema. Sen sijaan käsiaseista herää kysymys, onko niiden todella tarpeen olla säilytettävissä kotona? Eikö aseharrastukseen riitä, että aseella voi ampua sille tarkoitetuissa paikoissa? Käsiaseiden pääsääntöisen kotona säilyttämisen kieltämiselle olen lukenut vastaväitteinä, että asetta pitää voida korjauttaa ulkopuolella, viedä mukana kilpailuihin ja viedä vähintäänkin muuton tai aseen myymisen yhteydessä mukana toisille ampumaradoille. Mutta kyllähän nuo kaikki ovat järjestettävissä. Muuttamisen tai korjauttamisen voi tehdä luvanvaraisten yritysten välisinä postituksina, ja kisoihin voisi aseen ottaa tarvittaessa henkilökohtaisesti mukaan, kunhan pystyy todistamaan, että on todella osallistumassa kisoihin. Eihän tuo toki silloinkaan estäisi täysin ampuma-aseella tehtyjen rikosten tekemistä, mutta eiköhän sillä estettäisi jokseenkin täysin ainakin juopuneessa tilassa tai muuten selvästi häiriintyneessä mielentilassa tapahtuvat surmat. Tottahan toki kaiken tuon järjestäminen tulisi maksamaan harrastajille ja alan yrityksille, mutta ei ampuminen olisi ensimmäinen harrastus, jonka edullisuudesta on jouduttu tinkimään turvallisuuden edistämiseksi.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kirjoitat: "Aseharrastajat vetoavat..."

Tämä on jo poikkeama neutraalista asiatyylistä. Ei suinkaan tarvitse olla aseharrastaja kannattaakseen liberaalia aselainsäädäntöä tai ylipäänsä yksityistä aseenomistusta. Toisaalta jotkut aseharrastajatkin voivat kannattaa hyvin tiukkaa asepolitiikkaa.

Anonyymi kirjoitti...

Lisäksi, kuten kirjoitat, kannattaa tätä kysymystä tarkastella laajemminkin.

Tähän kuuluu oleellisesti, ettei tarkastella pelkästään erilaisten toimenpiteiden syy- ja seuraussuhteita. Pitää arvioida myös muutosten moraalisuutta ja legitimiteettiä, sekä toisaalta niiden käytännöllisyyttä ja toteutumisen realistisuutta.

Täyskielto tai liian tiukka kontrollipolitiikka voi johtaa järjestelmälliseen lain rikkomiseen, kuten Belgiassa. Jopa enemmistö aseenomistajista saattaa kieltäytyä luovuttamasta aseitaan, jolloin maahan muodostuu satojen tuhansien rikollisten joukko, joka on käytännössä pakko armahtaa.

Aseistariisunnan moraalinen perusta on myös aika vaikea perustella. Voidaanhan sitä vaatia vaikka pakkokastraatiota kaikille, ja toisin kuin asekielto, se saattaisi jopa oikeasti vähentää rikoksia. Mutta ovatko ihmisoikeudet todella aina toissijaisia näennäiselle utilitaariselle hyödylle?

Johannes kirjoitti...

Kiitos kommenteista!

Pyrin jutuissani yleisesti ottaen ottamaan eri näkökulmat huomioon ja välttämään perusteettomia yleistyksiä. Olet oikeassa, että myös aseita harrastamattomat voivat kannattaa liberaalia aselainsäädäntöä, mutta sitä tuo "Aseharrastajat vetoavat"-toteamus ei oikeastaan kiellä. Koska tyypillisesti aseharrastajat luultavasti vastustavat aselakien tiukentamista, en ehkä kuitenkaan huomioinut niitä alan harrastajia, jotka kannattavatkin lakien tiukentamista, joten olisihan tuon kyllä voinut paremminkin muotoilla.

Niin, aselaki kuuluu kyllä asioihin, joissa ei ole yhtä selkeästi väärää/typerää tai oikeaa/järkevää mallia (toisin kuin esim. typerä käytäntö pitää lauantai lomapäivänä). En nyt ihan kaikille tehtävään pakkokastraatioon lähtisi kuitenkaan heti vertaamaan - mitenkäs se suvunjatkamispuoli? :) Tai ihmisoikeuksissa fyysinen koskemattomuus? Omaisuuteen liittyviä rajoituksia nyt on muutenkin ainakin huumausaineasioissa, joten yhtä lailla voi olla aseiden kohdalla.

Ihmisoikeudet eivät tietenkään ole toissijaisia. Kuten jutussani kirjoitin "Pelasti tiukempi aselaki sitten ihmishenkiä tai ei, on voitava ainakin kysyä, missä määrin on perusteltua rajoittaa ihmisten vapautta harrastaa yleisen turvallisuuden vuoksi". Eli kärjistettynä esimerkkinä numeroiksi muutettuna, onko perusteltua kieltää esimerkiksi miljoonan ihmisen harrastus lopullisesti, jos sillä saa säästettyä yhden hengen 20 vuoden aikana? Jotakin turvallisuuden eteen kyllä kannattaa uhrata, mutta ei kaikkea. Se on sitten makuasia, mihin rajan vetää.

Lähetä kommentti

Aiheeseen liittyviä tekstejä...