perjantai 23. huhtikuuta 2010

Expo 2010 ja kiinalainen tulevaisuus

Haibao, Expo 2010:n maskotti

Tämän vuoden maailmannäyttely, Expo 2010 alkaa Shanghaissa, Kiinassa viikon kuluttua. Se kestää toukokuun 1. päivästä lokakuun loppuun, eli yhteensä kuusi kuukautta. Näyttely on pinta-alaltaan maailmannäyttelyiden historian suurin, ja uutta ennätystä odotetaan myös tapahtuman kävijämäärältä. Uskoisin, että se tulee myös ylittämään 70 miljoonan kävijän tavoitteensa - ja vieläpä helposti. Näyttely voidaan kuitenkin nähdä muunakin kuin pelkkänä valtavana yleisötapahtumana.


Kiina on pitkään vetänyt länsimaisia suuryrityksiä halvempien tuotantokustannuksien perässä. Luultavasti suurelta osin juuri Kiinan valtavan koon vuoksi koko ilmiötäkin on alettu kutsua Kiina-ilmiöksi. Se on myös edesauttanut Kiinan taloudellista nousua ja muuttanut kiinalaisten elämäntapaa aktiivisemman kuluttamisen suuntaan - varsinkin nuorempien ikäpolvien keskuudessa. Tehdastyön ja kasvavan kuluttajakulttuurin ohella uutena lähivuosien trendinä tullee olemaan myös valkokaulustöiden muuttaminen Kiinaan. Yksi tätä tukeva tekijä on englantia ja muita kieliä riittävissä määrin taitavien kiinalaisten määrän lisääntyminen. Tämä tulee osaltaan lisäämään Kiinan ja kiinalaisten vaikutusta maailmassa.


Kaikki tämä on saanut Kiinan talouden viime vuosikymmeninä kasvamaan noin 10%:n huimaa vuosittaista vauhtia. On lähestulkoon väistämätöntä, että se tulee jossain vaiheessa ohittamaan Yhdysvallat maailman suurimpana taloutena. Se tuskin tapahtuu vielä tällä vuosikymmenellä, mutta luultavasti kuitenkin jo 2020-luvun aikana. Valtavan yleisötapahtuman ohella Expo 2010 voidaan siis nähdä myös enteenä tulevasta. Samaan tapaan kuin Shanghain Exposta tulee tähänastisen historian suurin, myös Kiinasta itsestään tullee lähitulevaisuudessa maailman mahtavin valtio - ainakin taloudellisessa merkityksessä. Siinä mielessä 2100-luvun taitteesta historiaan katsottaessa tämän vuoden maailmannäyttelyä saatetaan pitää oivallisena poikkileikkauksena tältä taloudellisen valtasiirtymän aikakaudelta.

Shanghai (Wikimedia Commons)
Mitä seurauksia tällä valtasiirtymällä lännestä itään sitten tulee olemaan, se jää nähtäväksi. Toivottavaa on, että ihmisoikeuksiin, korruptioon ja sananvapauteen liittyviin asioihin saadaan parannusta aikaiseksi ennen kuin Kiina saavuttaa maailman suurimman talouden aseman. Siinä vaiheessa Kiinan merkitys markkinana tulee nimittäin olemaan suurempi kuin koskaan, ja se tulee varmasti vaikuttamaan myös siihen, miten Kiina suhtautuu muuhun maailmaan. Koska Kiinassa pysymisestä tulee entistä tärkeämpää useimmille monikansallisille yrityksille, Kiinalle syntyy aiempaa vähemmän tarvetta miellyttää länsimaisia yrityksiä ja järjestöjä. Näin ollen motivaation muutokseen tulee lähteä Kiinasta itsestään.

Aiheeseen liittyviä tekstejä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti