keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Miksi asuntolainat pitää Suomessa maksaa pois?

Helsingin Sanomat esitti sunnuntaina kuusi radikaalia lamalääkettä taantuman päihittämiseksi (kts. Sokkihoitoa lamaan). Näistä ensimmäinen oli "Vuoden maksuvapaa asuntolainoihin". Tuollaista järjestelyä ei käytännössä oikein voi ainakaan kovin helposti pankkien kanssa sopia, mutta eihän se sinänsä estä ajatusleikkiä. Isompi erikoisuus ehdotuksessa onkin mielestäni tuo määräaika: kuinka todennäköisesti tuollainen hetkellinen kikka auttaisi pidemmällä tähtäimellä? Ehdotus nostatti kuitenkin mieleeni kysymyksen, jota olen pohtinut aiemminkin.

Ruotsissa on yleisenä käytäntönä, että asuntolainoja ei lyhennetä lainkaan. Monesta suomalaisesta tämä tuntuu oudolta, mutta itse olen ihmetellyt oikeastaan päinvastaista: miksi meillä on ainoana käytäntönä se, että laina ennemmin tai myöhemmin tulisi maksaa kokonaan pois? Toki Ruotsissakin on juuri tuoreen tiedon mukaan esitetty ajatus siitä, että lainaa pitäisi maksaa siihen asti, että lainan määrä olisi korkeintaan puolet asunnon arvosta (Kts. Ruotsin finanssivalvonta lainavaatimuksista: Uusia asuntolainoja on lyhennettävä"), mutta tuokin on vain finanssivalvonnan esitys, eikä se muuttaisi kovin paljon sitä perusasetelmaa, että laina on tyypillisesti tarkoitettu pysyväksi.

Mikä on synnyttänyt tämän asuntolainakulttuurien eron? Ruotsin bostadsrätt ei poikkea suomalaisesta omistusasumisesta juurikaan, joten se ei kelpaa perusteluksi. En keksi juuri muita erityisiä syitä erolle kuin sen, että Ruotsi voi päättää korkotasostaan itse. Mutta ei se muuta sitä, että tuloihin ja muuhun varallisuuteen nähden liian iso velkataakka on vaarallinen, kun taas kohtuullinen velkataakka monesti vain hyväksi. Toisin sanoen miksi esimerkiksi 90%:n suuruinen ja/tai tuloihin nähden suuri asuntolainavelkataakka on ok, kunhan sitä lyhennellään pikkuhiljaa, mutta pientä 10% asuntolainavelkataakkaa ei kuitenkaan saa jättää pysyväksi kaveriksi?

Eikö välimallin ratkaisu olisi järkevin? Jos asuntolainan lyhennys lopetettaisiin vaikka tuohon 50%:n kohdalle, vapautuisi enemmän varoja kulutukseen ja muihin investointeihin, eikä ansaittua rahaa tarvitsisi niin täysimääräisesti sitoa asuntojen seiniin. Mikseivät pankit tarjoa tällaista vaihtoehtoa? Eikö se olisi niillekin vain hyväksi, sillä saisivathan se siinä samalla paljon pidempiaikaisen laina-asiakkuuden? Vai estääkö Suomen lainsäädäntö tai finanssivalvonta? Eihän kukaan voi kieltää maksamasta lainaansa pois, mutta eikö olisi niin pankkien, asuntovelallisten kuin yhteiskunnankin etu, jos sitä ei olisi pakko tehdä?

9 kommenttia:

Kuulan Sepi kirjoitti...

Jos asuntolainaa ei tarvitsisi maksaa kokonaan pois, eikö se synnyttäisi entistä enemmän epätasa-arvoa niiden välille, joille ylipäätään myönnetään lainaa ja niille, joille sitä ei myönnetä?

Johannes Hidén kirjoitti...

Kiitos kommentista! Onhan se niinkin nähtävissä, mutta itse näen asiassa oikeastaan vahvempana päinvastaisen, eli ihmisiä tasa-arvoistavan puolen. Kulttuuri, jossa asuntolainat maksetaan kokonaan pois johtaa mittaviin perintöihin, jotka aiheuttavat vielä selkeämpää epätasa-arvoa kuin mahdollisuus saada asuntolainaa.

Kuulan Sepi kirjoitti...

Kiitos vastauksesta! Suvussa kulkevan perinnön on joku jossain vaiheessa työllään tai onnellaan ansainnut. Rahoituslaitokselta saatava ikuinen laina ei ole kenenkään työllään ansaitsema, vaan suora lahja ilman veroja.

Johannes Hidén kirjoitti...

Mutta Sepi, eihän se ole lahja, jos pankki ja lainanottaja ovat siitä vapaaehtoisesti sopineet ajatuksena, että molemmat siitä hyötyvät. Kyllähän pankki saa siitä marginaalinsa ja käytännössä vähän enemmänkin.

Ja miten oikeus saada asuntolainaa olisi jotenkin enemmän epätasa-arvoa aiheuttava tekijä kuin perintö? Asuntolainanhan saa, jos on riittävästi maksukykyä eli riittävä tulotaso ja mahdollisesti muuta varallisuutta. Kyllä se on paljon enemmän kenen tahansa saatavissa kuin mittava perintö.

Kuulan Sepi kirjoitti...

Mallissasi molemmat, luotonantaja ja luotonsaaja, hyötyvät järjestelystä - muiden kustannuksella.

Tällä hetkellä vallitsevilla lainan koroilla jo pelkästään asuntolaina on lahja, vaikka sen joutuu kokonaisuudessaan maksamaan takaisin. Rahahan on käytännössä ilmaista. Asia olisi kokonaan toinen, jos lainan korot olisi 5 - 10% välillä, jolloin luottojen antaminen olisi pankeille oikeasti kannattavaa liiketoimintaa ja ennen kaikkea, kun valtio ei olisi lopulta pankin takaaja.

Eikö asuntolaina, jota ei pidä maksaa kokonaan pois, ole jo määritelmällisesti ristiriidassa itsensä kanssa? Laina = jotain, mitä pitää maksaa takaisin. Luotonantaja luottaa siihen, että luotonsaaja maksaa lupauksensa mukaisesti luoton takaisin. Mitä luottamista siinä on, jos alunperinkään ei ole tarkoitus maksaa lainaa takaisin?

Ei oikeus saada asuntolainaa ole mitenkään enemmän epätasa-arvoa aiheuttava tekijä kuin perintö. Ei niin ole sanottu missään.

Johannes Hidén kirjoitti...

"Mallissasi molemmat, luotonantaja ja luotonsaaja, hyötyvät järjestelystä - muiden kustannuksella."

Avaisitko, millä tavalla muut joutuisivat tuossa maksumiehiksi?


--------
Tällä hetkellä vallitsevilla lainan koroilla jo pelkästään asuntolaina on lahja, vaikka sen joutuu kokonaisuudessaan maksamaan takaisin.

Kuka tuossa on se lahjan antaja? Jos pankki, niin tuolla periaatteella voisi melkeinpä sanoa minkä tahansa kaupan olevan lahja: ostat leipää, ja sinä saat leivän ja kauppa saa rahaa, joten molemmat hyötyvät. Eihän pankkilainaa ottaessa kukaan takaa, että asunto säilyttäisi arvonsa, eikä kukaan takaa että korot pysyisivät koko laina-ajan sillä "käytännössä ilmaisella" tasolla, joten missä on lahja?

--------
Eikö asuntolaina, jota ei pidä maksaa kokonaan pois, ole jo määritelmällisesti ristiriidassa itsensä kanssa? Laina = jotain, mitä pitää maksaa takaisin.

Ei väistämättä. Kyllähän se laina maksetaan pois siinä vaiheessa jos sen vakuutena oleva asunto myydään. Eli ehkei sitä kannata ajatella ikuisena, vaan sellaisena lainana, jonka takaisinmaksuaikaa ei vain ole määritetty.

--------
Ei oikeus saada asuntolainaa ole mitenkään enemmän epätasa-arvoa aiheuttava tekijä kuin perintö. Ei niin ole sanottu missään.

Eikö? Ensimmäisessä viestissä kirjoitit "eikö se synnyttäisi entistä enemmän epätasa-arvoa niiden välille, joille ylipäätään myönnetään lainaa ja niille, joille sitä ei myönnetä?". Eikö tuo aika selkeästi tarkoita, että mielestäsi oikeus saada asuntolainaa verrattuna siihen ettei saa lainaa, aiheuttaa epätasa-arvoa? Ja kun kommentoin perintöjen aiheuttavan enemmän epätasa-arvoa, vastasit, että perinnön on "joku jossain vaiheessa työllään tai onnellaan ansainnut." Puhuttiin siis epätasa-arvosta, mihin vastauksena puolustit perintöjä suhteessa lainansaantiin. Kyllä tuo minusta aika lailla kuulostaisi sen väittämiseltä, että asuntolainan saanti aiheuttaisi (ainakin ilman lyhennystarvetta) enemmän epätasa-arvoa kuin perintö.

Eli mitkä seuraavista siis aiheuttavat mielestäsi epätasa-arvoa?
A) perinnöt
B) nykykäytäntöisen asuntolainan saanti
C) sellaisen asuntolainan saanti, josta tarvitsee lyhentää vain puolet

Jos kaikki aiheuttavat epätasa-arvoa, mikä eniten ja mikä vähiten?

Johannes Hidén kirjoitti...

Sepi, jos vielä luet tätä, niin vielä kommentti tuohon liittyen, miten järjestelystä hyödyttäisiin "muiden kustannuksella". Itse sanoisin oikeastaan niin, että on yksi ryhmä, joiden kustannuksella elää tavallaan kaikki muut, nimittäin itse markkinaehtoisen vuokransa omilla rahoilla maksavat. Kirjoitin aiheesta 2,5 vuotta sitten:

Vuokralainen ahtaalla

Voisi tavallaan sanoa, että tuo ryhmä antaa lahjan muille. Mutta ei se lahja ole sidoksissa siihen, onko lainan takaisinmaksuaika määrittämätön. Tuosta lahjasta pääsee oikeastaan osalliseksi kaikki omistusasujat oli lainaa tai ei sekä myös he, jotka saavat tukea vuokransa maksamiseksi. Tuo on siis oikeastaan aika lailla eri aihe, eikä suoraan liity siihen, pitääkö asuntolainoja lyhentää vai ei.

Kuulan Sepi kirjoitti...

Avaisitko, millä tavalla muut joutuisivat tuossa maksumiehiksi?

Vrt. Kreikan tapausta. On annettu luottoa, luottaen liiaksi velallisen takaisinmaksukykyyn. Lopulta muut osapuolet, eli EU maksaa julkisella rahalla yksityisten pankkien saatavia. Samoinhan se tulisi Suomessa käymään, jos suuri määrä velallisia ei kykenisi suoriutumaan takaisinmaksusta. Valtion / EU:n varoilla ne pankit pidettäisiin pystyssä.

Eihän pankkilainaa ottaessa kukaan takaa, että asunto säilyttäisi arvonsa.

Valtio takaa, koska se ei anna pankkijärjestelmän kaatua.

Kuka tuossa on se lahjan antaja?

Valtio

ostat leipää, ja sinä saat leivän ja kauppa saa rahaa, joten molemmat hyötyvät

Sinulla ei ole rahaa leipään, joka maksaa 10e. Lainaat pankista 10e ja lupaat maksaa sen 20v aikana takaisin maksaen samalla inflaation vaikutuksen kumoavaa korkoa. Sanotaan, että 20v vuoden kuluessa takaisin maksettava summa on 15e.

Ostat leivän. Kuluu 20v ja maksat 15e takaisin. Pankille järjestely oli plus-miinus-nolla ja sinä olet leivän onnellinen omistaja. Vain sinä hyödyt, koska pankki on mahdollistanut leivän sinulle, mutta pankki ei saa mitään. Ei taida toimia ihan näin.

Jos kaikki aiheuttavat epätasa-arvoa, mikä eniten ja mikä vähiten?

Järjestys eniten epätasa-arvoa-aiheuttavasta vähiten epätasa-arvoa-aiheuttavaan: A, C, B

Johannes Hidén kirjoitti...

Vrt. Kreikan tapausta. On annettu luottoa, luottaen liiaksi velallisen takaisinmaksukykyyn. Lopulta muut osapuolet, eli EU maksaa julkisella rahalla yksityisten pankkien saatavia. Samoinhan se tulisi Suomessa käymään, jos suuri määrä velallisia ei kykenisi suoriutumaan takaisinmaksusta. Valtion / EU:n varoilla ne pankit pidettäisiin pystyssä.

Ok, eli ajatuksena, että pankin pelastusverkosta seuraa pankin moraalikato, mistä seuraa lainan tarjoaminen muuten perusteettoman hyvin ehdoin, mistä syntyisi lahja myös lainanottajalle? Mutta jos pankin omistaja kärsii kunnolla siitä, että joudutaan tulemaan väliin, tilanne lienee ok. Näin ei ole tainnut yleisesti ottaen täysin olla, mutta parempaan päin on käsittääkseni menty niin pankkien vakavaraisuuden säilyttämisen kuin pankkien moraalikadonkin suhteen, eikä pankkien omistajilla ole minun käsittääkseni minkäänlaisia syitä olettaa, että pökäleen lentäessä tuulettimeen he säilyttäisivät omaisuutensa.


--------
Valtio takaa, koska se ei anna pankkijärjestelmän kaatua.

Ei valtio asunnon arvon säilymistä takaa, vaikka lainaa voikin (pientä maksua vastaan) taata.



--------
Valtio [= lahjan antaja]

Tarkoitat siis, että valtio antaisi lahjan kahdessa muodossa: pankkitukena ja lainantakauksena? Jos pankkien moraalikadosta pidetään huoli, pankkien pelastusverkko ei synnytä vielä lahjaa. Lainantakaus taas annetaan vain korkeintaan 20%:lle asunnosta (ja sekin maksua vastaan). Jos laina olisi lyhennetty tuohon 50%:iin, kuten esimerkkinä ehdotin jutussa, ei valtiontakaukselle ole enää tarvetta, jolloin ainakaan siinä vaiheessa ei ole siinä muodossa enää lahjaakaan.


--------
Ostat leivän. Kuluu 20v ja maksat 15e takaisin. Pankille järjestely oli plus-miinus-nolla ja sinä olet leivän onnellinen omistaja. Vain sinä hyödyt, koska pankki on mahdollistanut leivän sinulle, mutta pankki ei saa mitään. Ei taida toimia ihan näin.

Miksi pankki antaisi lainaa, jos ei siitä mitään hyötyisi? Kyllä ne tuottonsa ottavat. Vaikka asuntolainoista itsestään olisi pankin lopulliset marginaalit laihat, samalla yritetään rahastaa lainavakuutuksilla, muilla vakuutuksilla, rahastoja kauppaamalla jne.



------
Järjestys eniten epätasa-arvoa-aiheuttavasta vähiten epätasa-arvoa-aiheuttavaan: A, C, B

No niin. Ja eikö olekin totta, että C vähentäisi A:ta, ja siten epätasa-arvoa? Tällöin jää kysymys, kumpi on suurempi: C:n A:ta kutistava vaikutus vai C:n ja B:n erotus. Jos lähtökohta on se, että asuntolaina pitäisi nykyiseen tapaan lyhentää esim. siihen asti, että lainaa on jäljellä 50% alkuperäisestä summasta (tai asunnon alkuperäisestä arvosta tai vakuusarvosta), voiko tuota C:n ja B:n erotusta oikeasti pitää kovin kummoisena? Ja kuinka suuria C ja B ylipäätään edes ovat?

Kuten tuossa edellisessä kommentissani mainitsin, kyllä lahjaa minunkin mielestäni on olemassa, mutta se tulee asuntolainan verovähennyksen ja asuntotulon verottomuuden muodossa. Näistä ensimmäinen on sidoksissa olemassaolevaan lainaan, ja siten jättämällä lyhentämättä pääsee pidemmäksi aikaa kiinni tuohon osaan lahjaa, mitä kautta C tosiaan on hieman B:tä suurempi. Tuosta osasta lahjaa voi kuitenkin valtio hankkiutua eroon poistamalla asuntolainan verovähennysoikeuden. Silloin pysyvässä puolikkaassa lainassa ei olisi enää enempää tukea kuin omistusasumisessa muuten. Eikö tällöin myös C ja B olisi yhtä suuria?

Lähetä kommentti

Aiheeseen liittyviä tekstejä...