maanantai 26. marraskuuta 2012

Järjestelmän kierteet 13 - Äitiysriski

Onko äidille tilaa? (21.8.2010)
Äitiysloma voi olla työnantajalle kallis. Vaikka sen hintaa toisinaan liioitellaan (esim. Taloussanomat: Vauva maksaa työnantajalle kymmeniä tuhansia euroja), hintaa syntyy työnantajan maksettavaksi jäävän palkan osalta, äitiysloman ja vanhempainvapaan aikana kertyvistä lomapäivistä, epävarmuudesta sekä mahdollisen sijaisen rekrytoinnista ja kouluttamisesta. Tämä johtaa siihen, että sopivassa elämäntilanteessa olevan naisen rekrytointi on odotusarvoisesti kalliimpaa, ja työnantaja voi valita kahdesta ehdokkaasta ennemmin sellaisen, jolla tätä riskiä ei ole tai jonka kohdalla riski on pienempi - eli esimerkiksi miehen.

Isommissa yrityksissä äitiysvapaiden merkitykseen voidaan suhtautua enemmän tilastollisesti, sillä erotus tasoittuu ison työtekijämäärän kesken. Tällöin esim. sijaistavan työvoiman palkkaamisen ei pitäisi muodostua merkittäväksi ongelmaksi. Pienimmissä yrityksissä riski voi kuitenkin olla hyvinkin suuri, sillä sijaisen palkkaaminen ei välttämättä ole taloudellisesti mahdollista. Lopputuloksena naisen voi olla vaikeampi työllistyä. Voiko ongelmaa välttää tai lieventää?


Näytä/piilota kierretaulukko
Kierteen kuvausVältetään "äitiysriskissä" olevien naisten palkkaamista. Seurauksena voi olla esimerkiksi muilta osin toiseksi tai kolmanneksi parhaan ehdokkaan valitseminen, naisen palkkaaminen matalammalla palkalla tai jopa yksinkertaisesti palkkaamatta jättäminen.
AukkoEi ole - Äitiysriski on vain tehokasta työn ja työntekijän kohtaamista vaikeuttava tekijä. Äitiysvapaisiin liittyy myös aukonkaltaisia ominaisuuksia, mutta niitä käsittelen sarjan seuraavassa osassa.
MutkaMelko suuri - Varsinkin pieni yritys voi jättää pätevimmät ehdokkaat huomioimatta, jos toteaa heillä olevan merkittävän äitiysriskin.
Merkitys yksilölleSuuri - Kysymys työllistymisen ja työllistymättä jäämisen välillä voi pahimmillaan olla yksilölle merkitykseltään valtava niin taloudellisesti kuin sosiaalisestikin. 
Merkitys yhteiskunnalleMelko suuri - Aihe koskee monia henkilökohtaisesti. Lisäksi kysymys on yleisellä tasolla sukupuolten tasa-arvosta sekä työmarkkinoiden tehokkuudesta.
KorjattavuusVaikea - Ratkaisun tulee löytyä yhteiskunnan sopivasta osallistumisesta äitiysloman kustannuksiin sekä vastuun tasoittamisesta miehen ja naisen välillä. Moniulotteiseen kysymykseen ei ole olemassa täydellistä ratkaisua, vaan eri malleista löytyy helposti omat heikkoutensa. Kehittämisen varaa löytyy silti.
KokonaisälyttömyysPieni - melko pieni. Ongelma on merkitykseltään suuri, mutta parhaan mallin löytäminen ei ole helppoa. On yhteiskunnallisesti järkevää tukea äitiyttä palkallisten vapaiden muodossa, mutta siinäkin olisi omat ongelmansa, jos lasku lankeaisi 100-prosenttisesti yhteiskunnalle. Nykyinen käytäntö ei liene huono kompromissi.
Tuomio
Parannettavaa löytyy. Parannuksiin on pyrittävä, mutta oikeastaan parempaan päin ollaan jo menossa, sillä äitiysvapaiden ohella miehien oikeutta vapaisiin on kasvatettu, mikä osaltaan parantaa myös naisen asemaa.


Työnantajan äitiysriski on tähän asti käsittelemistäni kierteistä yhteiskunnallisesti merkittävimpiä. Sen korjaaminen on kuitenkin myös niistä haastavimpia, sillä taustalla piilee jotakin, mihin mikään laki ei voi ikinä vaikuttaa: ihmisen biologia. Parantamalla miesten oikeuksia vapaisiin on kuitenkin tasapainotettu riskiä miehen ja naisen työllistämisen välillä, ja siten samalla istutettu siemenet myös naisen aseman parantamiseen työmarkkinoilla. Kulttuurillinen muutos vaatii hieman lainsäädännön muutoksia pidemmän ajan, mutta suunta on oikea.

Aiheeseen liittyviä tekstejä

6 kommenttia:

  1. tarkastelepa norjan mallia. Käsittääkseni siellä iso osa vanhempainvapaasta on vain miehille tarkoitettu. Tällä tasataan kustannuksia mies/naisvaltaisten alojen välillä.
    Petri V.

    VastaaPoista
  2. Noin onkin varmasti hyvä. Oikeaan suuntaan on menty Suomessakin viime aikoina, mutta vielä on matkaa kuljettavana.

    VastaaPoista
  3. Miesten vapaiden lisääminen ei helpota pienten firmojen ongelmia. Voi käydä niin, että pieni firma jättää kokonaan palkkaamatta, kun riskit tulevat liian isoiksi.

    Mielestäni olisi parempi kompensoida yrityksille lapsista johtuvat vapaat paremmin, jopa hieman yli keskimääräisten kustannusten, jotta riskit häviäisivät. Tämä saattaisi jopa kustantaa itsensä verokertymän noustessa, vaikka mitään veroa ei tiukennettaisi tämän takia.

    VastaaPoista
  4. Eihän se tosiaan helpota pienten firmojen palkkaamista, ellei sitten miesten vapaita lisätä naisten vapaiden kustannuksella ja firmalla olisi äitiysriskiä lukuunottamatta ensisijainen halu palkata juuri naisia. Tasa-arvoa se kuitenkin lisäisi joka tapauksessa, ja ehkä peruslähtökohdan ei tarvitsekaan olla ihan se, että lisätään vapaiden kokonaismäärää.

    Ei tuo täys- tai jopa ylikompensointikaan ongelmaton juttu olisi. Siinä voisi kasvaa riski sille, että sitä kompensaatiota käytettäisiin kikkailemalla hyväksi.

    VastaaPoista
  5. Olisihan siinä tosiaan mahdollisuus, että otettaisiin esimerkiksi tuttu viimeisillään raskaana oleva nainen töihin vain siksi, että saadaan naiselle paremmat rahat raskauden ajaksi, kun se ei firmalle maksaisi mitään. Ehkä tämä ei kuitenkaan olisi kovin iso ongelma.

    Nykyisellään tilanne on kyllä firmoille ongelmallinen. Tiedän sellaisenkin tapauksen, että äitiysloman sijaiseksi määräaikaiseen työsuhteeseen palkattu on jäänyt äitiyslomalle. Eikä tämä välttämättä ole edes kovin harvinaista. Ehkä äideille pitäisi maksaa ihan yleisesti enemmän korvausta äitiyslomalta, jolloin voitaisiin suojata firmoja tällaisilta tapauksilta, joissa määräaikaiseen työsuhteeseen tulee palkatuksi sellainen, joka jo ennen työsuhteen alkua tietää, ettei voi sitä hoitaa loppuun.

    VastaaPoista
  6. "Olisihan siinä tosiaan mahdollisuus, että otettaisiin esimerkiksi tuttu viimeisillään raskaana oleva nainen töihin vain siksi, että saadaan naiselle paremmat rahat raskauden ajaksi, kun se ei firmalle maksaisi mitään."

    On sekin mahdollista, että järjestetään sopivasti ajoitettu palkankorotus tai järjestellään ylityöpalkkioita tai muita bonuksia juuri äitiysloman alle.

    VastaaPoista