Mikro- ja makrotason horisontaaliset tulonsiirrot

"Minä voinkin ottaa nämä rahat."

Terve yhteiskunta pitää huolta kaikista jäsenistään. Siihen tarvitaan myös tulonsiirtoja. Perinteisesti oikeistossa tulonsiirtoja pyritään kutistamaan kun taas vasemmistossa niitä halutaan lisätä. Tulonsiirrot ovat tarpeellisia, mutta niiden optimaalinen taso on tietysti hyvin moniulotteinen kysymys, johon liittyy monenlaiset kannustintekijät sekä toisaalta kansainvälinen kilpailukyky. Itse olen kokoomuslaista ajattelutapaa enemmän tulonsiirtojen puolella, kun kyse on siitä, että elintasoa tasataan kovatuloisten ja heikkotuloisten välillä. Mutta entä kun tuloja tai etuja siirretään horisontaalisesti eli tulo- tai elintasoltaan suunnilleen samalla viivalla olevien välillä? 

Tuntuu, että horisontaalisia tulonsiirtoja tapahtuu erityisesti asuntopolitiikassa:

• Sosiaalisessa asuntotuntotuotannossa:

• Kaupungin vuokra-asunnossa asuva voi saada asua hyvin halvalla, vaikka tulotaso nousisi huomattavastikin. 

• Erityisen edullisen hitas-asunnon esim. arvonnasta saanut voi saada todella huomattavaa hyötyä muilta. Käytännössä tällaisten asuntojen saajat eivät kuulu ainakaan heikompiosaisiin, vaan ovat tyypillisesti keskiluokkaisia ja osa asunnoista vaatii oikeastaan pikemminkin hyväosaisuutta, mutta he saavat hyötyä kaikilta muilta. 

• Osa asumisoikeusasunnoista on huomattavan edullisia, toiset taas pitkälti markkinahintaisia. 

• Varainsiirtoveron kautta maksumiehiksi joutuvat he, jotka muuttavat usein omistusasuntojen välillä, kun taas kerralla vuosikymmeniksi asunnon ostavat voittavat.

Kaikki ylläolevista tarkoittavat helposti tulonsiirtoja lähtökohtaisesti samankaltaisessa asemassa olevien välillä, ja siten monesti käytännössä tulonsiirtoa heikompiosaiselta parempiosaiselle. Kyse ei myöskään ole pienistä summista, sillä asuminen on yksi tavallisen ihmisen suurimmista elinkustannuksista. Ei tunnu mielekkäältä, että hyödyn saa se, joka vain osaa parhaiten navigoida tuki- ja verojärjestelmässä, tai jolla sattuu lykästämään sen sattumanvaraisempien osien suhteen. 

Tällaiset kysymykset voidaan myös laajentaa yksittäisen valtion tasolta kansainväliselle tasolle. Kehitysavussa on varmasti omat ongelmansa siinäkin, mutta se menee kuitenkin lähtökohtaisesti nimenomaan maihin, joiden tilanne on huono. Mutta miten on Euroopan Unionin sisäisten tulonsiirtojen laita? Otetaan esimerkiksi vaikka Italia. Muutama vuosi sitten puhuttiin siitä, miten haikka Italian valtio on velkainen, yksityistä varallisuutta on enemmän kuin Suomessa, mutta siitä huolimatta Suomi tukee Italiaa eikä päinvastoin (kts. Italia saa yli 200 miljardia, vaikka kotitaloudet ovat Suomea varakkaampia). Tuntuuko se perustellulta tai reilulta?

Yleisesti ottaen siltä osin kuin tulonsiirrot eivät aiheuta niin haitallisia kannustinvaikutuksia, että koko yhteiskunta kärsii, tulonsiirrot hyväosaisilta heikompiosaisille tuntuvat perustellulta paitsi oikeudenmukaisuuden ja reiluuden, myös yhteiskunnan toimivuuden kannalta. Mutta kun tulonsiirrot tapahtuvat niin vaakatasossa, että siitä merkittävä osa liikkuu heikompiosaisilta parempiosaisille, järjestelmän moraalinen oikeutus ja hyväksyttävyys joutuvat koetukselle. Tämä koskee niin yksittäisten kansalaisten kuin kansakuntienkin välisiä tulonsiirtoja.

Jos osa tulonsiirroista alkaa tuntua väärältä, epäilys lisääntyy myös pohjimmiltaan perusteltujakin tulonsiirtoja kohtaan. Tästä johtuen horisontaalisia tulonsiirtoja tulisi pyrkiä välttämään ei vain julkisten varojen säästämiseksi, vaan myös yhteiskunnallisen luottamuksen vahvistamiseksi.

Aiheeseen liittyviä tekstejä