perjantai 13. huhtikuuta 2012

Järjestelmän kierteet 9 - Varainsiirtovero muuton esteenä

STOP! Ethän muuta uuteen asuntoon, toivoo valtio.
Muuttaminen voi tulla hyvin kalliiksi muistakin syistä kuin edellisessä osassa mainitun helsinkiläisen kierteen takia. Osa syistä on hyvin ymmärrettäviä, kuten esimerkiksi muuttopalvelun kustantaminen tai vanhojen, uuteen asuntoon sopimattomien kalusteiden korvaaminen uusilla. Muuttaminen voi olla myös työläs prosessi. Nämä tekijät koskevat niin vuokralla asuvia kuin omistusasujiakin, mutta ovat vielä melko pieniä hidasteita.

Käytännössä omistusasunnosta toiseen muuttavalla tulee useimmilla hyvin suureksi lisäkustannukseksi välittäjän palkkio, joka nielaisee yleensä 2-4% myytävän asunnon hinnasta eli joka tapauksessa tuhansia euroja. Tämän kuluerän voi pyrkiä välttämään myymällä asunnon itse. Monet eivät kuitenkaan ole valmiita ostamaan suoraan edellisiltä omistajilta, mikä tekee ikävä kyllä välittäjästä tarpeellisemman, kuin mitä se muuten olisi. Vallitsevat tottumukset voivat siis tällä tavalla tehdä muuttamisesta kalliimpaa kuin olisi periaatteessa tarpeen.

Kaikista muuton esteistä pirullisin on kuitenkin puhtaasti lainsäädännöllinen. Vaikka myisi itse asuntonsa, varainsiirtoverolta ei voi välttyä kuin ensiasunnon ostaja. Tällä hetkellä 250 000 euron kerrostaloasunnon ostamisesta joutuu pulittamaan veroa 4000 euroa, mutta ensi vuonna jo 5000 euroa. 250 000 euron omakotitalosta ostamisesta taas lähtee suoraan 10 000 euron verot. Vaikka omistusasuntojen välinen muuttaminen on kallista jo lainsäädännöstä riippumattomista syistä, valtiovalta haluaa siis tehdä siitä kalliimpaa verottamalla suoraan muuttamista.

Kierteen kuvausPainostetaan ihmisiä välttämään muuttamista verottamalla uuden asunnon ostamista rankalla kädellä. Tällä voi olla kahdenlaisia seurauksia:
- Jätetään muuttamatta, vaikka esim. uusi työpaikka siihen houkuttelisi.
- Hankitaan suoraan isompi ja kalliimpi asunto, kuin mitä sillä hetkellä tarvitsisi, jottei tarvitse maksaa varainsiirtoveroa moneen kertaan.
AukkoisuusEi ole. Veroa ei juuri voi kiertää muuten kuin välttämällä muuttamista. Ainoa aukonkaltainen tekijä on ollut jättää taloyhtiön velka maksamatta, jotta seuraava ostaja saisi asunnon pienemmällä varainsiirtoverolla, sillä varainsiirtoveroa on tähän asti maksettu vain kauppahinnasta. Tähän on kuitenkin tulossa ensi vuodesta lähtien muutos, kun veroa aletaan maksaa velattomasta hinnasta.
MutkaisuusMelko suuri. Painostus muuton välttelemiseen on suuri. Asunto sijainteineen taas määrittää kaiken arkisen elämän, työmatkan tai jopa työpaikan.
Merkitys yksilölleMelko suuri. Tuhansiin euroihin ja varsinkin omakotitalojen kohdalla helposti 10 000 euroonkin nouseva rangaistus muuttamisesta tuntuu kovasti lähes kenen tahansa kukkarossa.
Merkitys yhteiskunnalleKohtalainen. Jos ihmiset asuvat verotuksen takia ahtaammin tai tilavammin kuin olisi muuten sopivaa, asuintila ei tule tehokkaasti käytetyksi. Jos joku vaihtoehtoja punnitessaan jättää tarttumatta uuteen työtilaisuuteen verotuksen takia, työtehokkuus voi kärsiä.
KorjattavuusHelppo. Ei tarvitse kuin poistaa koko varainsiirtovero. Fiskaalisen merkityksen voi korvata esim. laskemalla nyt suunniteltua enemmän nykyistä oman asunnon velan korkojen verovähennystä (vaikka nollaan asti) tai verottamalla maltillisesti asunnon arvonnousua (esim. muutaman viikon takaisessa jutussa ehdottamallani tavalla), jolloin vero kohdistuisi edelleen asuntoihin, mutta muuttamisen sijasta asumiseen. Kolmantena vaihtoehtona on
KokonaisälyttömyysSuuri On järjetöntä kannustaa ihmisiä jämähtämään paikoilleen samaan asuntoon, kun esimerkiksi työn perässä muuttaminen houkuttaisi. Järjettömyyttä korostaa se, ettei veron purkamisessa tai varsinkaan asteittaisessa lieventämisessä olisi mitään ongelmia.


Varainsiirtoverosta tulisi luopua mielellään kokonaan, tai vähintäänkin sitä tulisi keventää. Nyt hallitus on kuitenkin päättänyt toimia päinvastoin korottaessaan asunto-osakkeiden varainsiirtoveroa 1,6%:sta 2%:iin, sekä kiristämällä sen ehtoja siten, että vero maksetaan myyntihinnan sijasta velattomasta hinnasta (kts. Asuntokaupan verotusta kiristetään kahdella tapaa). Muutoksen jälkeen veroa maksetaan siis myös taloyhtiön velasta, minkä merkitys on varsinkin uutta asuntoa ostaessa todella suuri. Jos asunnon myyntihinta on 100 000 euroa ja velaton hinta 240 000 euroa, maksettavan veron määrä nousee veromuutoksen myötä tällaisessa tapauksessa tasan 200%!

Muuttaminen ei ole muutenkaan ilmaista, joten onko siitä mitään järkeä rangaista vielä verotuksessa monen kuukauden palkkaa vastaavalla summalla?

Aiheeseen liittyviä tekstejä

2 kommenttia:

  1. Osan voi maksaa pimeästi jolloin välttää osan varainsiirtoverosta. Hyöty jää tosin pieneksi, mutta tuttujen kesken toimiva ratkaisu. Tiedän tapauksen jossa 700000mk talosta maksettiin 600000mk+100000mk.

    VastaaPoista
  2. Tuollainen lienee paitsi laitonta, myös todella harvinaista. Hyöty suhteessa riskiin on aika olematon, kun virallisen hinnankin pitää kuitenkin olla jossain määrin järkevä.

    Markka-aikana kikkailua on voinut tapahtua enemmän, mutta silloinkin luulisi suuremman motivaattorin syntyneen varainsiirtoveron sijasta myyntivoiton välttelystä. Olisikohan tuossa sinunkin esimerkissäsi ollut pohjimmiltaan enemmän kyse siitä?

    VastaaPoista