Yhteiskunnallisen reiluuden merkitys?

Alle 30-vuotiaana synnyttäville on ehdotettu annettavaksi suurta rahasummaa (kts. Ylen juttu). Syntyvyyden lasku mataliin lukemiin on vaikea yhteiskunnallinen ongelma, mistä johtuen tilanteen kääntämiseksi jotain olisi hyvä tehdä, mutta ehdotus tuntuu silti väärältä useammallakin tavalla. 

Suomi kaipaisi lisää vauvoja - sellaisia, joita ei ole luotu tekoälyllä, niin kuin nämä.

Jos tarjottava lisäraha olisi aidosti mittava kuten ehdotuksissa näkynyt 30 000 euroa, se tuntuisi ikävän arpajaisonnimaiselta erottelulta peräkkäisten ikäluokkien tai peräkkäisinä vuosina lapsia saavien välillä. Tuollaiset ikärajat tuntuvat myös tylyiltä. En ole aivan vakuuttunut asp-lainojenkaan ikärajasta, mutta se on nyt ehdotettua reilumpi ainakin siinä, että sen nojalla on selvästi helpompi toimia. Lasta kun ei voi tilata kalenterimerkinnän perusteella ja alle 30-vuotiaskin voi hyvin kärsiä lapsettomuudesta, vaikka olisikin kumppani. Miltä esimerkiksi tuntuisi, jos yrittäisi kaikkensa saadakseen lapsen ennen 30 vuoden ikärajaa, mutta se ei vain onnistuisi ja ikäraja tulisi vastaan? Miltä tuntuisi, jos tuttu ikätoveri saisi lapsen ja palkinnoksi ehdotetut 30000 euroa, koska ehti ajoissa? Eikö se voisi tuntua keskisormen näyttämiseltä yhteiskunnan suunnalta? Ja toisaalta halutaanko myöskään luoda sellaisia kannustimia, jotka saavat hankkimaan lapsen vääristä syistä?

Yhteiskunnassa on toki monenlaisia asioita, jotka saattavat herättää epäoikeudenmukaisuuden tunteita. Yksi tavallisimpia tällaisia tekijöitä on kysymys verotuksesta. Kun veroja nostetaan tai lasketaan, aina nousee tavalla tai toisella kysymys siitä, tehdäänkö muutoksia oikeudenmukaisesti. Epäoikeudenmukaisena voi nähdä sen, jos vähätuloisen asemaa kiristetään ja rikkaan helpotetaan, tai toisesta näkökulmasta myös sen, jos kovatuloiselle jää alle puolet palkasta käteen. Toisaalta erityisen epäreilulta voi tuntua se, kun tietynlaisissa asemissa pystyy kiertämään verotusta tavalla, johon ihmisillä ei tavallisesti ole mahdollisuuksia. Koronaikaan epäreilulta tuntui varmasti monessa tilanteessa myös se, jos omaa elinkeinoa ei pystynyt käytännössä harjoittamaan, ja samalla jotkin pienetkin yritykset, joihin korona ei edes iskenyt, saattoivat saada 100 000 euronkin tukia.

Voi sinänsä kysyä tulisiko yhteiskunnan ylipäätään välittää siitä, osuvatko jotkin lait tai lakimuutokset yksilötasolla ikävästi tai tuntuuko joidenkin lakipykälien ja verotusjärjestelmän virittämät rakennelmat oikeudenmukaisilta tai reiluilta. Jos järjestelmä ajaa taloutta ja muita rakenteita kohti laeille asetettuja tavoitteita, onko reiluuden tunteella loppujen lopuksi yhteiskunnallisella tasolla merkitystä? Eihän yhteiskunnallisen päätöksenteon tule pyöriä vain sen ympärillä, että jokainen laki ja muutos tuntuisi jokaisen kohdalla yksilötasolla reilulta. Lähes kaikissa varsinkin verotukseen ja sosiaalietuuksiin liittyvissä muutoksissa on aina väistämättä voittajia ja häviäjiä, eikä yksittäistapausten tarkastelu saa sanella isomman mittakaavan tavoitteita. Tästä huolimatta myös ennustettavuuden ja reiluuden kaltaisilla arvoilla on merkitystä. Siinä missä yhteiskunnallinen ennustettavuus on tunnustettu arvo yritysten toimintaympäristön elinvoimaisuuden kannalta, yksilöiden kohdalla reiluuden tunteen merkitys saattaa olla jopa merkityksellisempi. 

Epäreiluuden tunteella on merkitystä yksittäisten ihmisten lisäksi myös yhteiskunnan kannalta. Jos rakenteet tai muutokset tuntuvat epäreiluilta, se voi heikentää keskinäistä luottamusta, kasvattaa polarisaatiota, lisätä mielenterveyden ongelmia ja tulla siten kalliiksi paitsi yksilöille, myös yhteiskunnalle. Mitä tulee syntyvyysongelmaan jotain olisi kyllä hyvä tehdä, mutta eikö se onnistuisi paremmin ja reilummin kuitenkin ilman massiivista ikärajaan sidottua tukea keskittymällä muihin vanhemmaksi tulemisen tiellä olevien hidasteiden ja esteiden torjumiseen sekä tukemalla lapsiperheitä yleisellä tasolla enemmän?

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>