Siitä on nyt 10 vuotta, kun aloitin tämän blogin. Suhteellisen aktiivisen alun jälkeen kirjoitustahti on pikkuhiljaa hiipunut, kun sanottava on tietyiltä osin tullut sanottua, eivätkä tällaiset pääasiassa suomalaista yhteiskuntaa käsittelevät, monesti pitkätkin blogijutut ole löytäneet kovin suurta yleisöä. Yhtenäkään vuonna kirjoittaminen ei kuitenkaan ole täysin lakannut, ja 10 vuoden täyttymisen kunniaksi onkin nyt aika kirjoittaa ensimmäinen vuosipäiväkirjoitus sitten blogin 3-vuotiskatsauksen. Tähän juttuun olen kerännyt muutamia mielestäni keskeisiä juttuja vuosien varrelta.
On joitakin asioita, jotka ovat edenneet mielestäni hyvään suuntaan näiden 10 vuoden aikana, ja näistä olen kirjoittanut omaa #kehityaskeleita-juttusarjaani. Näistä osa on ollut myös sellaisia, joita olen itse blogissani ajanut, mikä on tehnyt kyseisten muutosten tulemisesta ihan omalla tavalla mieluisaa. Tällaisia juttuja on ollut seuraavat:
Tässä vielä sekalainen teemoittain ryhmitelty lista juttuja, jotka eivät käsittele blogilleni tyypillisimpiä asumiseen, verotukseen tai sijoittamiseen liittyviä juttuja. Haluan nostaa näitä juttuja enemmän esille juuri niiden epätavallisemman, mutta silti mielestäni pureksitun sisältönsä vuoksi. Ryhmät on Muut-ryhmää lukuunottamatta järjestetty sen mukaan, milloin niiden tuorein juttu on kirjoitettu.
EU:
http://valmismaa.blogspot.com/2011/09/sairastuneen-euroopan-surutyo.html
http://valmismaa.blogspot.com/2011/09/laajentumisen-hinta.html
http://valmismaa.blogspot.com/2011/07/bryssel-shangri-la.html
http://valmismaa.blogspot.com/2010/05/kreikan-ja-lainoittajien-kannettava.html
http://valmismaa.blogspot.com/2010/02/talletussuojaan-kompromissiratkaisu.html
Uudenvuoden ilotulituksia 31.12.2018
Blogini pähkinänkuoressa
Kattavin poikkileikkaus blogissani käsittelemistäni teemoista saattaa olla:
Kuten blogin valikossa näkyvien tunnisteiden yleisyydestä näkee, #asuminen ja #verotus ovat blogissani yleisimmät aihepiirit, minkä lisäksi tässä jutussa yksi askel on pyhitetty suosikki-inhokilleni eli #hitas-järjestelmälle. Jos haluaa saada nopeasti käsityksen siitä, mistä blogissani on kyse, tämä on hyvä juttu aloittaa.
Tutkivaa bloggausta
Enemmän taustatutkimusta vaatineista blogikirjoituksista haluan nostaa esille tämän jutun:
Varainsiirtovero täytti 20 vuotta ja on nyt kalliimpi kuin koskaan (23.11.2017)
Tämä kirjoitus ansaitsee tulla mainituksi muutamasta syystä:
- Tämä kirjoitus kuuluu niihin muutamaan juttuun, joihin on sisältynyt selvästi tavallista enemmän taustatutkimuksen tekemistä , eli tässä tapauksessa Tilastokeskuksen datan kaivelua ja niistä taulukkolaskennan avulla johdettuja lukuja ja päätelmiä.
- Siinä missä moni muista jutuistani on jossain muodossa julkaistu myös Helsingin Sanomien mielipideosastolla (muut jutut löytyvät juuri lisäämälläni tunnisteella #julkaistu_hesarissa), tämä on ainoa kirjoitukseni, josta olen lähettänyt version Kauppalehteen, joka myös julkaisi juttuni.
- Juttu käsittelee toista suosikki-inhokkiani eli varainsiirtoveroa.
- Tilastokeskuksen tietojen pohjalta tehdyt laskelmat onnistuivat konkretisoimaan mielenkiintoisella tavalla selkeästi luvuiksi sen, minkä moni on luultavasti jollain tasolla tuntenut kukkarossaan asuntoa vaihtaessaan, mutta mitä kukaan ei ole tainnut varsinaisesti aiemmin tuoda tällä tavoin esille. Tämä voisi toivon mukaan tuoda vahvemmin yleiseen tietoisuuteen sen, miten varainsiirtoverosta on tullut vuosien saatossa entistäkin ongelmallisempi.
Muita yhteen aiheeseen syvemmin paneutuneita juttuja on löydettävissä aihetunnisteella #tutkiva_bloggaus.
Toivottuja muutoksia
On joitakin asioita, jotka ovat edenneet mielestäni hyvään suuntaan näiden 10 vuoden aikana, ja näistä olen kirjoittanut omaa #kehityaskeleita-juttusarjaani. Näistä osa on ollut myös sellaisia, joita olen itse blogissani ajanut, mikä on tehnyt kyseisten muutosten tulemisesta ihan omalla tavalla mieluisaa. Tällaisia juttuja on ollut seuraavat:
Kehitysaskeleita 9 - Luovutustappiot vähennyskelpoisiksi kaikista pääomatuloista (1.1.2016)
Kehitysaskeleita 7 - Tasa-arvoinen avioliitto (28.11.2014)
Muutamia poimintoja vähemmän käsitellyistä teemoista
Tässä vielä sekalainen teemoittain ryhmitelty lista juttuja, jotka eivät käsittele blogilleni tyypillisimpiä asumiseen, verotukseen tai sijoittamiseen liittyviä juttuja. Haluan nostaa näitä juttuja enemmän esille juuri niiden epätavallisemman, mutta silti mielestäni pureksitun sisältönsä vuoksi. Ryhmät on Muut-ryhmää lukuunottamatta järjestetty sen mukaan, milloin niiden tuorein juttu on kirjoitettu.
Toivottavasti jokin allaolevista teemoista kiinnostaa.
Alkoholibyrokratia:
http://valmismaa.blogspot.com/2017/05/anniskeluilmasilta-vaihtoehtoratkaisu.html
http://valmismaa.blogspot.com/2014/10/viski-holhous-ja-syyllisyysolettama.html
http://valmismaa.blogspot.com/2014/10/viski-holhous-ja-syyllisyysolettama.html
Taloudellinen eliitti:
http://valmismaa.blogspot.com/2013/10/ala-ruoki-veropakolaisuutta.html
http://valmismaa.blogspot.com/2012/09/vehvilaisen-hyva-veli.html
Yritystoiminta:
http://valmismaa.blogspot.com/2013/09/stephen-elop-ja-myyraoptio.html
http://valmismaa.blogspot.com/2010/03/suomalaisen-maidon-puolesta.html
http://valmismaa.blogspot.com/2009/10/yksityissairaaloiden-moraalikatoon.html

Eläkkeet:
http://valmismaa.blogspot.com/2012/01/lisaelakkeiden-pitka-hanta.html
http://valmismaa.blogspot.com/2009/10/elakejarjestelma-suosii-nuorimpia.html
http://valmismaa.blogspot.com/2012/01/lisaelakkeiden-pitka-hanta.html
http://valmismaa.blogspot.com/2009/10/elakejarjestelma-suosii-nuorimpia.html
EU:
http://valmismaa.blogspot.com/2011/09/sairastuneen-euroopan-surutyo.html
http://valmismaa.blogspot.com/2011/09/laajentumisen-hinta.html
http://valmismaa.blogspot.com/2011/07/bryssel-shangri-la.html
http://valmismaa.blogspot.com/2010/05/kreikan-ja-lainoittajien-kannettava.html
http://valmismaa.blogspot.com/2010/02/talletussuojaan-kompromissiratkaisu.html
Rikollisuus:
http://valmismaa.blogspot.com/2011/08/yhteiskuntakelpoisuus-testattavaksi.html
http://valmismaa.blogspot.com/2011/08/lupa-tappaa.html
http://valmismaa.blogspot.com/2010/07/kuinka-usein-on-harvoin-tappamisesta.html
Seksuaalisuus ja sukupuoli:
http://valmismaa.blogspot.com/2011/03/alistuva-maailma.html
http://valmismaa.blogspot.com/2011/01/transsukupuoliset-muutoksen-airueina.html
http://valmismaa.blogspot.com/2010/10/seksuaalisesti-tasavertainen.html

Maahanmuutto:
http://valmismaa.blogspot.com/2010/08/kunnes-toisin-todistetaan.html
http://valmismaa.blogspot.com/2010/03/ulkomaalaismummon-hinta.html
Epämääräiset bisnekset:
http://valmismaa.blogspot.com/2010/06/senttihuutokauppojen-arpapeli.html
http://valmismaa.blogspot.com/2010/03/wincapita-oy-miten-varjella-ihmisia.html
Muut:
http://valmismaa.blogspot.com/2013/03/jos-ministerikaan-ei-viitsi.html
http://valmismaa.blogspot.com/2013/01/abu-hanna-ja-enkeli-elisa.html
http://valmismaa.blogspot.com/2012/08/kilometrikorvauskeskustelun-punaiset.html

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti