![]() |
Jotakin ylimääräistä? (11.6.2012) |
Juhannus on viikon päästä, ja samoihin aikoihin alkaa myös monien työelämän oravanpyörässä elävien odottama kesäloma. Pitkin vuotta kertyneiden lomapäivien laskennassa on harvemmin epäselvyyksiä, mutta niiden käyttäminen onkin astetta epäselvempi juttu. Vaikka työtä tekisi vuodenajasta riippumatta aina vain arkipäivisin maanantaista perjantaihin, vuosilomalaissa myös lauantai lasketaan lomapäiväksi. Onko tässä oikeastaan mitään järkeä? Ja mitä tämä tarkoittaa käytännössä?
Yksinkertaisimmillaan järjestelyssä ei ole sinänsä mitään erityisen ongelmallista: tavallisen viikon pituus vain on kuusi lomapäivää. Erikoisemmaksi asia tulee, kun tästä tavallisuudesta poiketaan miten tahansa. Jos lauantaihin osuukin kirkollinen pyhä tai muu erikoispäivä kuten vappu, kyse onkin periaatteessa vain viisi lomapäivää vaativasta viikosta, vaikka varsinaisia työpäiviä ei olekaan yhtään tavallista vähempää. Jos pyhä taas osuu perjantaihin, kuten esimerkiksi juhannuksena, koko viikon loma vie vain neljä lomapäivää kuuden sijasta. Samaten jos ottaa yksittäisen lomapäivän, ei lauantailomapäivää lähtökohtaisesti menetä. Tavallinen täysi lomaviikko on siis periaatteessa työntekijälle 20% kalliimpaa vapaa-aikaa kuin lomapäivät muuten.
Lauantain laskeminen lomapäiväksi lienee pohjimmiltaan kuusipäiväisestä työviikosta johtuva historiallinen jäänne. Tavallinen työviikko muuttui kuitenkin viisipäiväiseksi jo 1960-luvulla, joten on vaikea käsittää, miksi kuusipäiväinen perinne elää edelleen lomapäiviä laskettaessa. Nykyään se vain jäykistää lomajärjestelmää, aiheuttaa turhaa päänvaivaa niin työntekijälle kuin työnantajallekin, sekä pahimmillaan määrittää, milloin lomia on ylipäänsä lupa viettää. Järjenvastaisesta laskentatavasta on pelkkää harmia, joten siitä tulisi luopua.

Kierteen kuvaus | Vuosilomalaissa tehdään lähtökohtaisesti hyvin yksinkertaisesta lomapäivän käsitteestä monimutkaisempi tekemällä ei-työpäivästä lomapäiviä kuluttava vapaapäivä. |
Aukko | Kohtalainen - Laskentatapa voi periaatteessa mahdollistaa kikkailun, sillä vuosilomalaissa ei ole lauantaiden käyttämisestä erillisiä määräyksiä, mutta työnantaja voi vaatia lauantaiden käyttämistä. |
Mutka | Kohtalainen - Lomapäivät ovat arvokkaita, joten laskentatapa voi periaatteessa ohjata käyttämään niitä tavalla, joka ei olisi muuten ihanteellisin. Vastaavasti työnantaja voi asettaa pakotteita, joille ei muuten olisi perusteita. |
Merkitys yksilölle | Melko pieni - Käytännössä merkitys lienee tyypillisesti lähinnä järjestelmän epämääräisyydestä syntyvä päänvaiva. Toisaalta mikäli työnantaja pakottaa työntekijän käyttämään lomia määrätyllä tavalla vain lainsäädännön määrittelemästä omituisesta laskutavasta johtuen, merkitys kasvaa. |
Merkitys yhteiskunnalle | Melko pieni - Kyse on periaatteessa pienestä asiasta, mutta monilla työpaikoilla hämmennystä aiheuttava hämärä laskentatapa saa aikaan ylimääräistä rasitusta niin tavallisille työntekijöille kuin henkilöstövastaavillekin, mikä voi heikentää myös työtehokkuutta. |
Korjattavuus | Helppo - Todellisten vapaapäivien lukumäärän voisi säilyttää samana, jos lomapäivien kertymistä pienennettäisiin, mutta lauantaita ei enää laskettaisi lomapäiväksi. |
Kokonaisälyttömyys | Korkea. Laskentatapa monimutkaistaa lomien käyttämistä täysin turhaan aiheuttaen rasitusta kaikille osapuolille. |
Tuomio | Kierre poistettava. Tavallisen vapaapäivän lomapäiväksi laskemiselle ei ole mitään perusteita, ja laskentatavan muuttaminen olisi hyvin helppoa. |