Mikro- ja makrotason horisontaaliset tulonsiirrot

"Minä voinkin ottaa nämä rahat."

Terve yhteiskunta pitää huolta kaikista jäsenistään. Siihen tarvitaan myös tulonsiirtoja. Perinteisesti oikeistossa tulonsiirtoja pyritään kutistamaan kun taas vasemmistossa niitä halutaan lisätä. Tulonsiirrot ovat tarpeellisia, mutta niiden optimaalinen taso on tietysti hyvin moniulotteinen kysymys, johon liittyy monenlaiset kannustintekijät sekä toisaalta kansainvälinen kilpailukyky. Itse olen kokoomuslaista ajattelutapaa enemmän tulonsiirtojen puolella, kun kyse on siitä, että elintasoa tasataan kovatuloisten ja heikkotuloisten välillä. Mutta entä kun tuloja tai etuja siirretään horisontaalisesti eli tulo- tai elintasoltaan suunnilleen samalla viivalla olevien välillä? 

Tuntuu, että horisontaalisia tulonsiirtoja tapahtuu erityisesti asuntopolitiikassa:

• Sosiaalisessa asuntotuntotuotannossa:

• Kaupungin vuokra-asunnossa asuva voi saada asua hyvin halvalla, vaikka tulotaso nousisi huomattavastikin. 

• Erityisen edullisen hitas-asunnon esim. arvonnasta saanut voi saada todella huomattavaa hyötyä muilta. Käytännössä tällaisten asuntojen saajat eivät kuulu ainakaan heikompiosaisiin, vaan ovat tyypillisesti keskiluokkaisia ja osa asunnoista vaatii oikeastaan pikemminkin hyväosaisuutta, mutta he saavat hyötyä kaikilta muilta. 

• Osa asumisoikeusasunnoista on huomattavan edullisia, toiset taas pitkälti markkinahintaisia. 

• Varainsiirtoveron kautta maksumiehiksi joutuvat he, jotka muuttavat usein omistusasuntojen välillä, kun taas kerralla vuosikymmeniksi asunnon ostavat voittavat.

Kaikki ylläolevista tarkoittavat helposti tulonsiirtoja lähtökohtaisesti samankaltaisessa asemassa olevien välillä, ja siten monesti käytännössä tulonsiirtoa heikompiosaiselta parempiosaiselle. Kyse ei myöskään ole pienistä summista, sillä asuminen on yksi tavallisen ihmisen suurimmista elinkustannuksista. Ei tunnu mielekkäältä, että hyödyn saa se, joka vain osaa parhaiten navigoida tuki- ja verojärjestelmässä, tai jolla sattuu lykästämään sen sattumanvaraisempien osien suhteen. 

Tällaiset kysymykset voidaan myös laajentaa yksittäisen valtion tasolta kansainväliselle tasolle. Kehitysavussa on varmasti omat ongelmansa siinäkin, mutta se menee kuitenkin lähtökohtaisesti nimenomaan maihin, joiden tilanne on huono. Mutta miten on Euroopan Unionin sisäisten tulonsiirtojen laita? Otetaan esimerkiksi vaikka Italia. Muutama vuosi sitten puhuttiin siitä, miten haikka Italian valtio on velkainen, yksityistä varallisuutta on enemmän kuin Suomessa, mutta siitä huolimatta Suomi tukee Italiaa eikä päinvastoin (kts. Italia saa yli 200 miljardia, vaikka kotitaloudet ovat Suomea varakkaampia). Tuntuuko se perustellulta tai reilulta?

Yleisesti ottaen siltä osin kuin tulonsiirrot eivät aiheuta niin haitallisia kannustinvaikutuksia, että koko yhteiskunta kärsii, tulonsiirrot hyväosaisilta heikompiosaisille tuntuvat perustellulta paitsi oikeudenmukaisuuden ja reiluuden, myös yhteiskunnan toimivuuden kannalta. Mutta kun tulonsiirrot tapahtuvat niin vaakatasossa, että siitä merkittävä osa liikkuu heikompiosaisilta parempiosaisille, järjestelmän moraalinen oikeutus ja hyväksyttävyys joutuvat koetukselle. Tämä koskee niin yksittäisten kansalaisten kuin kansakuntienkin välisiä tulonsiirtoja.

Jos osa tulonsiirroista alkaa tuntua väärältä, epäilys lisääntyy myös pohjimmiltaan perusteltujakin tulonsiirtoja kohtaan. Tästä johtuen horisontaalisia tulonsiirtoja tulisi pyrkiä välttämään ei vain julkisten varojen säästämiseksi, vaan myös yhteiskunnallisen luottamuksen vahvistamiseksi.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Kun kryptojen syklisyys katkeaa?

Bitcoin ja muut kryptovaluutat ovat tehneet monista todella rikkaita. Samalla monet kryptovaluuttaintoilijat tuntuvat uskovan kutakuinkin ikuiseen nousuun, toisinaan argumenttina pelkkä peräpeilinäkymään pohjautuva ekstrapolaatio. Yksi osa tätä tarinaa on se, miten Bitcoinin markkina-arvo seuraa Bitcoinin neljän vuoden louhintapalkkioiden puoliintumisjaksoihin pohjautuvaa sykliä, jossa jokaisessa syklissä rikotaan selvästi edellisen syklin hintaennätys. Vuonna 2017 Bitcoin nousi korkeimmillaan vajaaseen 20 000 dollariin, 2021 vajaaseen 70 000 dollariin, ja nyt 2025 ollaan vajaassa 110 000 dollarissa.

Bitcoinista on louhimatta enää noin 1,1 miljoonaa kokonaisuudessaan 21 miljoonasta. Tätä ajatellen Bitcoinin louhintapalkkioiden puoliintumisen vaikutuksen Bitcoinien kokonaistarjontaan ja siten markkina-arvoon luulisi olevan varsin vähäpätöinen. Toki Bitcoinin louhijoiden myytävän tavaran väheneminen vaikuttaa jonkin verran tarjontaan, mutta toisaalta vaikutuksen pitäisi muodostua vähäpätöisemmäksi  siitäkin johtuen, että koko prosessi on tiedossa jo etukäteen, eli mitään uutta tietoa ei varsinaisesti tule puoliintumisen tapahtuessakaan. Koko syklisyys vaikuttaakin olevan suurimmalta osin itseään toteuttavaa markkinapsykologiaa. Kun koko kryptovaluuttamarkkina pohjautuu muutenkin suurimmalta osin vain spekulaatioon siitä, mitä muut jatkossa valuutoista olisivat valmiita maksamaan, tällainen syklisyyteen pohjautuva markkinapsykologia pääsee jylläämään vahvana - tai ainakin on tähän asti jyllännyt. Mutta jos syklisyys pohjautuu vain tällaiseen psykologiaan, eikö se tee siitä hyvinkin hauraan? Ilmeneekö se hauraus lopulta myös Bitcoinin hinnassa? Mitä tapahtuu, kun tämä sykli joskus katkeaa?

Kukaan ei tiedä, nouseeko Bitcoinin arvo 2025 vielä uuteen huippuunsa tai paljonko Bitcoinin arvo tuolloin on, mutta selvää on se, että välillä 2021 - 2025 sykli ei katkennut. Toimiiko sykli myös 2025-2029? Ehkäpä. Varmaa on joka tapauksessa se, että ikuisesti se ei voi jatkua, enkä millään usko, että sitä täytyisi odottaa viimeiseen puolittumiseen vuonna 2140. 

Jos vaikkapa vuosien 2029-2033 välillä ei enää noustakaan uuteen hintaennätykseen, mitä tapahtuisi? Ei se Bitcoinin arvoa rupeaisi nollaan syöksemään, vaikka monet kryptomaailman ulkopuoliset sellaista välillä vaikuttavat huutelevan. Ei se tarkoittaisi välttämättä edes mitenkään merkittävää romahdusta. Kun uusi hintahuippu jäisi saavuttamatta, se tarkoittaisi kuitenkin syklipsykologian rikkoutumista, minkä myötä Bitcoinista tulisi ehkä aiempaa vahvemmin kullan kaltainen, tavallisempi spekulatiivinen sijoituskohde: aiempaa harvemmille toivottu tie äkkirikastumiseen, mutta toisaalta aiempaa useammalle sijoituksellinen turvasatama.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Lisätulojen rajaonni

Lisää töitä, vai lisää vapaa-aikaa?

Petteri Orpo perustelee hallituksen kehysriihen suurituloisten veroalennusta mm. sillä, että “Saamme lääkärit tekemään taas viisipäiväistä työviikkoa” (kts. HS:n juttu). Tuntuu, että tässä tehdään verotuksen vaikuttavuutta ajatellen oikeistolaiseen näkökulmaan pohjautuva yksinkertaistus.

On selvää, että raha tuo onnea. On toisaalta myös tutkittu ja arkijärkeen hyvin sopiva tosiasia, että mitä enemmän rahaa on, sitä vähemmän lisäonnea kukin lisäeuro tuo. Kutsuttakoon tuota lisäonnea rajahyöty-käsitteen mukaisesti vaikkapa rajaonneksi. Se on mielestäni tekijä, mikä oikeistolaisessa veroajattelussa usein tuntuu unohtuvan, ja lääkäreiden työaikaan viittaaminen tuntuu tästä mainiolta esimerkiltä. 

Oletetaan esimerkiksi lääkärille 100 000 euron bruttovuositulot, mistä käteen jää noin 60 000 euroa. Oletetaan, että tuon 60 000 euron jälkeen jokaisesta tienatusta lisäeurosta syntyy niin vähän lisäonnea, että hän saa enemmän iloa lisätystä vapaa-ajasta. Mitä lääkäri tekee saavutettuaan tuon rajapyykin? Jos lääkäri saavuttaa tuon saman summan vähemmällä työllä kuin aiemmin, kumpi on todennäköisempää: että lääkäri lisää vai että lääkäri vähentää tekemiään työtunteja? 

Yksittäisestä eurorajasta puhuminen on tietysti sekin yksinkertaistus. Käytännössä ei tietenkään ole mitään maagista rajaa, jonka jälkeen lisäraha ei ollenkaan kiinnostaisi. Se ei kuitenkaan poista sitä, että korkeammilla tuloilla yksittäisten lisäeurojen houkuttavuus laskee. Ja vastaavasti mitä vähemmän on vapaa-aikaa, sitä enemmän sitä saattaa arvostaa. Mikäli ihmisellä on mahdollisuus vaikuttaa tekemänsä työn määrään, hän pyrkii löytämään sopivan tasapainon, missä saa riittävästi niin rahaa kuin vapaa-aikaa. 

Ydinkysymys sitten tietysti kuuluu, miten työntekijä määrittää oman tasapainonsa työn ja vapaa-ajan välillä. Veronalennus vaikuttaa tässä kahta kautta. Jos veroalennuksen jälkeen käteen jäisi samasta työstä 10% enemmän kuin aiemmin, lisätienestit kiinnostavat luultavasti aiempaa vähemmän. Toisaalta jos myös tehdyistä lisätöistä saa vaikkapa 10% enemmän, lisätyöt houkuttavat sitä kautta samalla aiempaa enemmän. Lisäeuron madaltunut kiinnostavuus ja lisäeuron ansaitsemisen helpottuminen ovat vaikutukseltaan päinvastaisia, ja syövät siten osittain toistensa vaikutusta. 

Mitä verojen alennus sitten kokonaisuudessaan vaikuttaa? Kokonaisvaikutus riippuu yksilöstä, mutta toki valtion tasolla kiinnostaa keskimääräinen vaikutus. Uskoisin, että siihen vaikuttaa suurituloisilla positiivisesti pelkkää veroprosentin laskua enemmän progression hillitseminen. Kokonaisvaikutus voi siten olla hallituksen esittämän mukaisesti positiivinen siten, että töitä tehtäisiin lisää, mutta on vaikea uskoa, että se riittäisi täyttämään muutenkin vauhdilla velkaantuvan valtion verotuloihin syntyvää aukkoa. Millähän se aukko siis täytettäisiin? Olisiko lääkärin työviikkoa parempiakin perusteluja verojen laskemiselle? Täyttyisikö verotuloihin syntyvä aukko suomalaisten osaajien vahvemmalla pysymisellä kotimaassa? Matalammilla veroilla houkutelluilla ulkomaisilla osaajilla? Jollain muulla?

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Perintövero vai luovutusvoittovero?

Perintöveron puolesta tai sitä vastaan voi esittää monenlaisia argumentteja, niin hyviä kuin huonojakin. Kysymykseen ei ole yhtä selkeää oikeaa vastausta, mutta jotta aihetta koskevat argumentit olisivat järkeviä, tärkeä lähtökohta on, että tiedetään, mistä ylipäätään on kyse. Puhuttaessa perintöveron korvaamisesta luovutusvoittoverolla vaikuttaa kuitenkin siltä, että siihen liittyy harhakäsityksiä.

Perintötalo

Monen käsitys tuntuu olevan, että luovutusvoittovero tarkoittaisi esim. että 10 000 euron omaisuuserän myymisestä tulisi maksaa (30 prosentin veroprosentin mukaisesti) 3000 euroa veroa. Eihän siitä ole kyse. Nimensä mukaisesti veroa maksetaan vain voitosta, ei koko luovutuksen arvosta. Voitto taas lasketaan tietysti hankintamenon (eli hankintahinnan ja siihen liittyvien kustannusten) ja luovutuksesta saadun rahan erotuksesta. Ruotsin järjestelmässä hankintameno säilyy samana kuin mitä se oli ollut perittävällä, enkä näe syytä, miksei malli olisi sama Suomessakin. Toisin sanoen jos omaisuuden arvo oli 10 000 euroa, kun perittävä sen aikoinaan osti, ei perijä joutuisi maksamaan yhtään veroa, jos myyntihinta ei olisi tuota 10 000 euroa korkeampi. Jos arvo olisi noussut 10 000 eurosta 12 000 euroon, tuosta 2 000 eurosta menisi vero, eli 30%:n verokannalla 600€.

Entä jos arvo olisi noussut huomattavasti, jos kyse olisi vaikkapa vuosikymmeniä sitten ostetusta omaisuuserästä? Nimellishinta on voinut nousta moninkertaiseksi, mikä tarkoittaisi sitä, että verotettavaakin syntyisi paljon. Yleisesti ottaen luovutusvoitoissa on tällaisia tilanteita varten olemassa hankintameno-olettaman käsite, joka rajaa hankintamenon vähintään 20%:n suuruiseksi alle 10 vuoden omistuksien osalta ja 40%:n suuruiseksi yli 10 vuoden omistuksien osalta. Toisin sanoen vaikka nimellinen arvo olisikin noussut 10-kertaiseksikin 10 000 eurosta 100 000 euroon kymmenien vuosien aikana, vero menisi vain 60 000 eurosta, mistä menisi 32% veroa eli 19200€. Tämä on enemmän kuin mitä lähimpien sukulaisten 1. veroluokassa maksettaisiin 100 000 euron perinnöstä (8700€), mutta hieman vähemmän mitä 2. veroluokassa maksettaisiin (20500€). 

Kun mediassa on kirjoitettu perintöveron korvaamisesta luovutusvoittoverolla, siitä saattaa syntyä vaikutelma, että tulisi jotenkin uusi vero lisää. Siitähän ei oikeastaan ole kysymys. Nykymallissa perintöverotus vain luo hankintamenolle uuden arvon ja ajankohdan, joten kun tätä verotusta ei tapahdu, vanha hankintameno säilyy. 

Mitäs tämä tarkoittaa käytännössä tyypillisiä perintöjä ajatellen? Tilastokeskuksen tietojen perusteella perinnönsaajan osuuksien mediaaniarvo oli noin 15100 euroa vuonna 2021. Keskimääräinen perintö on selvästi suurempi eli 40 000 euron luokkaa, mutta tästä huolimatta suurin osa perinnöistä jäi siis verotettavan 20 000 euron rajan alapuolelle, ja perinnönsaajista vain 42,3% joutui maksamaan perintöveroa. Jos perintöveroa ei olisi, osa aiemmin verot välttäneestä enemmistöstä saattaisi joutua maksamaan veroa, ja toisaalta osa niistä, jotka joutuisivat maksamaan perintöveroa nykymallissa, eivät joutuisi maksamaan veroa edes omaisuutta luovuttaessa, tai joutuisivat maksamaan sitä aiempaa vähemmän. 

Riippuu monesta tekijästä onko perinnön verottaminen vai luovutuksen verottaminen perinnönsaajan kannalta edullisempi: perinnön suuruudesta, sen muodosta, omaisuuden hankintamenosta, sekä siitä, kumpaan perintöveroluokkaan sukulaisuussuhteen perusteella kuuluu. Lähtökohtaisesti näyttäisi siltä, että pienemmillä perinnöillä vero todennäköisemmin nousee, kun taas suuremmilla laskee. Tähän on useampia syitä:

• pienet perinnöt ovat olleet tähän asti verovapaita

• veroprogressio on suurempi perintöverotuksessa kuin pääomaverotuksessa

• suuret perinnöt ovat vahvemmin arvopaperipainotteisia, eikä näitä omaisuuseriä välttämättä edes tarvitse myydä, jolloin veroa ei tarvitse maksaa tai se maksetaan vasta sen verran myöhemmin, että raha ehtii tuottaa korkoa korolle ennen veron maksua

Toisaalta pienet perinnöt voivat todennäköisemmin koostua esim. vain käteisestä tai muusta vastaavasta, jolloin mitään verotettavaa ei välttämättä syntyisi, jos perintöverosta luovuttaisiinkin, kun eipä käteiseen voi kohdistua luovutusvoittoa.

Minkälaisia oheisvaikutuksia perintöverotuksesta luopumiselle sitten olisi? Katsotaanpa:

1. Omaisuuden myymiselle voisi tulla toisinaan isokin kynnys, mikä aiheuttaisi käytännössä hyvinvointitappiota.

2. Samalla saatettaisiin luopua oman asunnon luovutusvoiton verovapauden 2 vuoden säännöstä, sillä jos verottaja ei saisi asunnon perimistä verotettua, verottaja saattaisi haluta kuitenkin sitten verottaa sitä arvonnousua. Tämä lisäisi edeltävän kohdan lukitusfektiä entisestään.

3. Osakesäästötili ei voisi enää toimia nykytapaan “perintösäästötilinä”: nykyäänhän osakesäästötilin tuotot jäävät perittäessä kokonaan verottamatta, mutta perintöverosta luovuttaessa tuotot tulisivat aina lopulta verotettaviksi. 

4. Perintöverosta luopuminen poistaisi yhden verotuksellisen porsaanreiän. Tuolloin ei enää voisi välttää huomattavasti nousseen omaisuuden luovutusvoittoveroa lahjoittamalla omaisuuserän ensin läheiselle.

5. Mielenkiintoinen kysymys on: jos perittyjen omaisuuserien hankintamenot tulevat perijälle, päteekö tämä myös arvoaan menettäneiden omaisuuserien kohdalla? Voisiko perijä siis periä verohyötyä verovähennyskelpoisten tappioiden muodossa? Tuolloin teoriassa mitättömänkin suuruinen perintö voisi olla verotuksellisesti arvokas.

Perintövero on monien inhoama veromuoto. Se on osin ymmärrettävää, mutta samalla inhon laajuus tuntuu yllättävältä ottaen huomioon mm. sen, että edellä kuvatut tilastot huomioiden perintöverosta luopuminen saattaisi ei vain helpottaa suurten perintöjen saajia, vaan toisaalta myös kasvattaa useiden pienten perintöjen saajien verotaakkaa. Osa hyötyisi muutoksesta, osa häviäisi. Olisivatko muutokset oikeudenmukaisia, on yksi merkittävä kysymys. Ehkä sitäkin merkittävämpi, mutta samalla myös monimutkaisempi kysymys on, mikä olisi muutoksen laajempi yhteiskunnallinen vaikutus ottaen huomioon mm. sen, miten verotus muissa maissa toimii. Itse pidän lähinnä selvänä sitä, että oma inhokkiveroni on jokin aivan muu, nimittäin varainsiirtovero. 

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Trump ja Zelenskyi, kuka ei kunnioittanut ja ketä?

Viime perjantainen tapaaminen Oval Officessa oli aika kamalaa katsottavaa. Varsinkin Euroopassa Trumpin ja Vancen käytös on tuomittu tyystin, mutta siitä huolimatta Trump on vaatinut Zelenskyiltä anteeksipyyntöä. 

Kumpi Oval Officessa siis toimikaan epäkunnoittavasti, Trump vai Zelenskyi? 

Zelenskyi, Trump ja Vance Oval Officessa

Katsotaanpa:

Trump:

• esitti diilin ikäänkuin vastapuoli olisi jo sen hyväksynyt. Kai tämäkin on jonkinlaista kauppamiehen fake it till you make it -toimintamallia, mutta se vähättelee vastapuolta
• ei ottanut Zelenskyin turvallisuushuolia koskevia kysymyksiä ollenkaan vakavasti.
• vähätteli yleisöstä tulleista kysymyksistä ehkä kiinnostavinta liittyen Venäjän valtaamien alueiden ja lähellä etulinjaa olevien alueiden mineraaleista toteamalla vain käytännössä, että ”saa nähdä”
• kutsui Zelenskiyä suoraan tyhmäksi presidentiksi
• on aiemmin kutsunut Zelenskyiä mm. diktaattoriksi, mutta ei pyytänyt sitä edelleenkään anteeksi
• ei antanut Zelenskyin puhua
• tylytti vihaisesti ”korttien puutteesta”
• antoi Vancen tylyttää toteamalla suorasanaisesti että tietävät Zelenskyin olevan väärässä (kaiken suhteen?)
• siinä missä Zelenskyille kyse on siitä, onko hänen kotimaansa sotatannerta, Trump alensi koko tilaisuuden "hyväksi televisio(-viihteeksi)".

Zelenskyi:

• pukeutui väärin pukeutumalla samoin kuin kaikissa tapaamisissa sodan puhjettua?
• kehtasi todeta, että Venäjä oli se, joka hyökkäsi
• kehtasi puhua turvatakuista
• kehtasi kysyä Vancelta, millaisella diplomatialla rauha saataisiin ylläpidettyä
• sanoi kiitos liian harvoin

Ja kumman nyt siis pitäisikään pyytää anteeksi?

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Yhteiskunnallisen reiluuden merkitys?

Alle 30-vuotiaana synnyttäville on ehdotettu annettavaksi suurta rahasummaa (kts. Ylen juttu). Syntyvyyden lasku mataliin lukemiin on vaikea yhteiskunnallinen ongelma, mistä johtuen tilanteen kääntämiseksi jotain olisi hyvä tehdä, mutta ehdotus tuntuu silti väärältä useammallakin tavalla. 

Suomi kaipaisi lisää vauvoja - sellaisia, joita ei ole luotu tekoälyllä, niin kuin nämä.

Jos tarjottava lisäraha olisi aidosti mittava kuten ehdotuksissa näkynyt 30 000 euroa, se tuntuisi ikävän arpajaisonnimaiselta erottelulta peräkkäisten ikäluokkien tai peräkkäisinä vuosina lapsia saavien välillä. Tuollaiset ikärajat tuntuvat myös tylyiltä. En ole aivan vakuuttunut asp-lainojenkaan ikärajasta, mutta se on nyt ehdotettua reilumpi ainakin siinä, että sen nojalla on selvästi helpompi toimia. Lasta kun ei voi tilata kalenterimerkinnän perusteella ja alle 30-vuotiaskin voi hyvin kärsiä lapsettomuudesta, vaikka olisikin kumppani. Miltä esimerkiksi tuntuisi, jos yrittäisi kaikkensa saadakseen lapsen ennen 30 vuoden ikärajaa, mutta se ei vain onnistuisi ja ikäraja tulisi vastaan? Miltä tuntuisi, jos tuttu ikätoveri saisi lapsen ja palkinnoksi ehdotetut 30000 euroa, koska ehti ajoissa? Eikö se voisi tuntua keskisormen näyttämiseltä yhteiskunnan suunnalta? Ja toisaalta halutaanko myöskään luoda sellaisia kannustimia, jotka saavat hankkimaan lapsen vääristä syistä?

Yhteiskunnassa on toki monenlaisia asioita, jotka saattavat herättää epäoikeudenmukaisuuden tunteita. Yksi tavallisimpia tällaisia tekijöitä on kysymys verotuksesta. Kun veroja nostetaan tai lasketaan, aina nousee tavalla tai toisella kysymys siitä, tehdäänkö muutoksia oikeudenmukaisesti. Epäoikeudenmukaisena voi nähdä sen, jos vähätuloisen asemaa kiristetään ja rikkaan helpotetaan, tai toisesta näkökulmasta myös sen, jos kovatuloiselle jää alle puolet palkasta käteen. Toisaalta erityisen epäreilulta voi tuntua se, kun tietynlaisissa asemissa pystyy kiertämään verotusta tavalla, johon ihmisillä ei tavallisesti ole mahdollisuuksia. Koronaikaan epäreilulta tuntui varmasti monessa tilanteessa myös se, jos omaa elinkeinoa ei pystynyt käytännössä harjoittamaan, ja samalla jotkin pienetkin yritykset, joihin korona ei edes iskenyt, saattoivat saada 100 000 euronkin tukia.

Voi sinänsä kysyä tulisiko yhteiskunnan ylipäätään välittää siitä, osuvatko jotkin lait tai lakimuutokset yksilötasolla ikävästi tai tuntuuko joidenkin lakipykälien ja verotusjärjestelmän virittämät rakennelmat oikeudenmukaisilta tai reiluilta. Jos järjestelmä ajaa taloutta ja muita rakenteita kohti laeille asetettuja tavoitteita, onko reiluuden tunteella loppujen lopuksi yhteiskunnallisella tasolla merkitystä? Eihän yhteiskunnallisen päätöksenteon tule pyöriä vain sen ympärillä, että jokainen laki ja muutos tuntuisi jokaisen kohdalla yksilötasolla reilulta. Lähes kaikissa varsinkin verotukseen ja sosiaalietuuksiin liittyvissä muutoksissa on aina väistämättä voittajia ja häviäjiä, eikä yksittäistapausten tarkastelu saa sanella isomman mittakaavan tavoitteita. Tästä huolimatta myös ennustettavuuden ja reiluuden kaltaisilla arvoilla on merkitystä. Siinä missä yhteiskunnallinen ennustettavuus on tunnustettu arvo yritysten toimintaympäristön elinvoimaisuuden kannalta, yksilöiden kohdalla reiluuden tunteen merkitys saattaa olla jopa merkityksellisempi. 

Epäreiluuden tunteella on merkitystä yksittäisten ihmisten lisäksi myös yhteiskunnan kannalta. Jos rakenteet tai muutokset tuntuvat epäreiluilta, se voi heikentää keskinäistä luottamusta, kasvattaa polarisaatiota, lisätä mielenterveyden ongelmia ja tulla siten kalliiksi paitsi yksilöille, myös yhteiskunnalle. Mitä tulee syntyvyysongelmaan jotain olisi kyllä hyvä tehdä, mutta eikö se onnistuisi paremmin ja reilummin kuitenkin ilman massiivista ikärajaan sidottua tukea keskittymällä muihin vanhemmaksi tulemisen tiellä olevien hidasteiden ja esteiden torjumiseen sekä tukemalla lapsiperheitä yleisellä tasolla enemmän?

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Alankomaiden poikkeava pääomaverotus - selittäjä Degiron mystiselle "Total P/L"-luvulle?

Olen ollut lähes viisi vuotta Degiron asiakas. Melkein yhtä pitkään on häirinnyt se, että Degiron käyttöliittymän esittämä “Total P/L”-luku ei näytä kunnolla kuvaavan sitä, mitä Degiro väittää sen kuvaavan. Degiron FAQ kuvaa lukua seuraavasti:

Kuulostaa mukavan yksinkertaiselta ja informatiiviselta, mutta valitettavasti se ei tunnu näyttävän tuota, vaan vain jotakin sinnepäin. Nähdäkseni tuon Total P/L pitäisi olla niinkin yksinkertaisesti laskettavissa kuin:

Total P/L = Nykyinen käteinen + Nykyisten positioiden arvo - (Talletukset - Nostot)

Eli esimerkiksi jos olisi 500€ tilillä, nykyisissä positioissa 1000€, talletuksia olisi tehtynä yhteensä 1500€ ja nostoja 500€ (eli yhteensä rahaa sisään laitettuna 1000€), total P/L olisi 500€. Käytännössä omalla kohdallani käyttöliittymän ilmoittama P/L kuitenkin poikkeaa tuosta 20%:n luokkaa. Enkä ole ainoa, sillä esim. Redditin palstalla on ihmetelty samaa.

Miksen kysy Degiron asiakaspalvelusta? Koska luku on laskettavissa muutenkin, ja luku on ollut heittänyt alkuun vähemmän, en pitkään aikaan nähnyt ensin tarpeelliseksi kysyä, mutta lopulta kyllä kysyinkin. Seurasi pitkä viestinvaihto, ja lopulta vielä erikseen sovittu puheluaikakin, minkä seurauksena sieltä luvattiin kysyä teknisemmältä puolelta, mistä on kyse, mutta sittemmin ei taas olekaan asiasta mitään kuulunut.

Koska edelleen kiinnostaa, mistä kummasta ero johtuu, repesin pohtimaan, voisiko syy piillä jollain tavalla Degiron kotimaan eli Alankomaiden pääomaverotuksesta - ties vaikka siellä olisi jonkinlainen Suomen osakesäästötilin kaltainen järjestelmä, jota palvelemaan tuo Total P/L:kin olisi kehitetty. No, pienen etsinnän perusteella Alankomaissa todella on jokseenkin poikkeava verotusjärjestelmä, joka kulkee nimellä Box 3 (kts. linkki). Pikaisen silmäyksen perusteella se vaikuttaa samansuuntaiselta verotukseltaan kuin Ruotsin ISK-tili: siinä missä Ruotsissa maksetaan ISK:sta kiinteää prosenttia suhteessa pääomaan, Box 3:ssa määritetään fiktiiviset tuotot riippumatta siitä, mitä ne ovat todellisuudessa olleet, ja sitten verotetaan sitä tuottoa. Jos Alankomaiden malli olisi muistuttanut Ruotsin ISK-tilin sijasta osakesäästötilin kaltaisesta toimintaperiaatetta, missä nosto koostuu lähtökohtaisesti yhdistelmästä oman pääoman palautusta sekä tuottoja tai tappioita, se olisi voinut jotenkin ehkä selittää, miksi Total P/L näyttää niin oudolta. Mutta eipä näin näytä olevan.

En varsinaisesti pidä ISK-tilin tai Box 3:n veromallia kovin reiluna, mutta se on tämän Degiro-kysymyksen kannalta sivuseikka. Tuli tässä etsiessä opittua jotain Alankomaiden verotuksesta, mutta Degiron “Total P/L” jäi edelleen mysteeriksi.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Valmis maa YouTuben puolelle?

Siitä tuli tänään tasan 15 vuotta, kun julkaisin ensimmäisen kirjoituksen tässä blogissa. Sen kunniaksi esitän tässä nyt kysymyksen: pitäisikö vihdoin siirtää tämä blogiharrastus nykyaikaan rupeamalla julkaisemaan tästä blogista tuttuja aiheita käsitteleviä videoita YouTuben puolella?

Mitä näistä 15 blogivuodesta on jäänyt käteen? Blogin kirjoittaminen on sinänsä ollut ajattelua kehittävä ja samalla omia näkemyksiä kirkastava harrastus, mutta kovin kummoista yleisöä tekstit eivät ole saaneet vaikka piksu.netin ja ja Uuden Suomen puolelta yleisöä on ollutkin jonkin verran enemmän kuin tässä osoitteessa. YouTube voisi tarjota laajempaa yleisöä ja enemmän vuorovaikutusta sekä toisaalta uudenlaisia tapoja tuoda ajatuksiaan esille, minkä vuoksi siellä aloittaminen on ollut mielessä kasvavissa määrin. Toisaalta sinne siirtyminen vaatisi enemmän rohkeutta, ja siellä julkaiseminen olisi täysin erilainen ja todennäköisesti enemmän aikaa vievä tapa tuottaa sisältöä, mikä vaatisi myös oman opettelunsa. Sisällöistä pitäisi myös ehkä tehdä samalla edes jonkin verran viihteellisempiä - ja pitäisi kai tuo 15 vuotta vanha Valmis maa -yläbannerikin päivittää raikkaammaksi. 😋

Mitä mieltä olet? Sopisiko tämän blogin teemaa kantavat sisällöt hyvin YouTubeen? Pitäisikö aloittaa YouTube-kanavan ylläpito? Onko antaa vinkkejä, mitä kannattaa tai ei kannata tehdä YouTubeen siirtyessä? 

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

Älä vihaa pelaajaa, vihaa peliä

Sanna Marinin kirjoitus vuodelta 2014

Sanna Marinin yrityksestään nostamien tulojen ympärillä pyörivät keskustelu tuntuu suurelta osin kummalliselta. Marin on sinänsä ilmeisesti nostanut yrityksestään merkittävästi myös tavallisen korkeasti verotettuja palkkatuloja, mutta huomio kiinnittyy tietysti ja ihan perustellustikin siihen, että tuloja on nostettu myös kevyesti verotettuna (kts. Sanna Marin nosti osinkoja juuri alle tärkeän rajan). Koska Marin on aiemmin mm. blogitekstissään kritisoinut tällaisen sallivaa järjestelmää, monet näkevät Marinin toiminnan nyt ristiriitaisena: kommenteissa Marinia syytetään moraalin muuttumisesta, selitetään kuinka demari myy periaatteensa, kun pääsee vaurastumaan tai todetaan, että hän selittää yhtä, mutta toimii eri tavalla. Mutta onko millekään näistä kommenteista perusteluja? Onko Marinin toiminnassa oikeasti yhtään mitään ristiriitaista?

Oletetaanpa, että olisi laki, jonka mukaan joka kuukauden ensimmäisenä perjantaina kaupungin keskustassa kokoontuvien annettaisiin osallistua arvontaan, jossa joillekin onnekkaille jaettaisiin yhteisistä verovaroista 50 000 euroa suoraan käteen. Vastustaisitko järjestelmää? Ja jos vastustaisit, osallistuisitko silti arvontaan? Jos vastaus on molempiin kyllä, onko se ristiitaista? Miten se eroaa Marinin tapauksesta? Omalta osaltanikin olen vastustanut pitkään hitas-järjestelmää, mutta olen silti osallistunut hitas-arvontaan, enkä näe siinä mitään ristiriitaista (kts. Jos et voi voittaa heitä, liity heihin).

Toki joku voisi tässä todeta, että entisen pääministerin tulisi käyttää tällaisissa asioissa enemmän harkintaa verrattuna tavikseen. Näin varmasti onkin, mutta jos tavoitteena on saada järjestelmä muuttumaan järkevämmäksi, olisiko tuon tavoitteen kannalta edes parempi vain olla käyttämättä järjestelmän tuomia mahdollisuuksia? Vai olisiko päinvastoin niin, että kun pääministeri käyttää itse kritisoimaansa “verokikkailua”, se tuo asialle enemmän näkyvyyttä ja siten enemmän myös todennäköisyyttä sille, että järjestelmää korjataan tältä osin? Yhtä asiaa olisin tosin tätä ajatellen tässä yhteydessä ehkä Marinilta toivonut: että hän olisi suoremmin todennut, että hän näkee edelleen tämänkaltaisen veroedun ongelmallisena, ja että siitä voisi olla hyvä luopua, vaikka se tarkoittaisi monien muiden hyväosaisten ohella myös hänelle korkeampia veroja.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>

EU, pakotteet ja Suomen asema

Onko Suomen osuus EU:n yhteisessä budjetissa määritetty reilusti? Kohdellaanko pientä Suomea muuten reilusti EU:ssa? EU-kriittisen vastaus näihin voi olla suora ei, kun taas EU-myönteisimmän vastaus voi olla yhtä suora kyllä. Joissain EU-narratiiveissa on erikoisesti jopa todettu, että olisi Suomen etu maksaa EU:hun enemmän kuin mitä sieltä saa takaisin. Joka tapauksessa käytännössä varsinkin tavallisen EU-kansalaisen on hyvin vaikea saada näin monimutkaisista kokonaisuuksista kovinkaan kannattavaa kuvaa, mutta kysymys maan asemasta on varsinkin Suomen kaltaisen pienen maan kannalta tärkeä, joten haluan tässä tuoda yhden tekijän esille, jota ei ehkä ole otettu EU-päätöksenteossa esille niin hyvin kuin olisi Suomen kannalta perusteltua tai ainakin toivottavaa.

Vasemmalla: EU-maiden nettomaksut 2021 miljoonissa euroissa (Lähde statista)
Oikealla: EU-maiden nettomaksut asukasta kohden 2022 (lähde valtiovarainministeriö)

Tarkastellaanpa ensin kuitenkin, miten EU:n maiden osallisuus jakautuu. Oheisen kuvan vasen puoli näyttää kunkin maan maksamat summat vähennettynä saaduilla summilla vuodelta 2021. Tästä näkee, että Saksa on euromääräisesti suurin maksaja, kun taas Puola vahvimmin saamapuolella. Kuvaavampaa on kuitenkin katsoa nettomaksuja asukasta kohden jyvitettynä, mikä näkyy oikean puoleisessa kuvassa vuodelta 2022. Suomi maksaa siis suhteessa vähemmän kuin naapurit Tanska tai Ruotsi, ja selvästi vähemmän kuin Saksa myös suhteessa. Tätä katsoessa voi ihmetellä, miksi Viro on vahvimmin saajapuolella (ja saa esim. suhteessa enemmän kuin Latvia), mutta pelkkiä maksulukuja katsellen räikeimpänä outoutena esille hyppää Luxemburg.

Miksi ihmeessä upporikas Luxemburg on siis EU:ssa asukaslukuun suhteutettuna lähes suurimman saajan asemassa? Suurin syy on se, että Luxemburgissa sijaitsevat Euroopan unionin tuomioistuin, Euroopan tilintarkastustuomioistuin ja Euroopan investointipankki, ja kaikkia näitä rahoitetaan EU-varoin. Luxemburgin oman media-talon RTL:n artikkelin perusteella (kts. Is Luxembourg a net beneficiary of the EU?) sekään ei tosin täysin riitä selittämään nettosaajan asemaa, vaan ilmankin näitä kulueriä Luxemburg olisi saajan asemassa, ainoastaan lievemmässä määrin. Oli  edellä mainittujen instituutioiden huomioivat tarkat luvut sitten mitä hyvänsä, herää kysymys: eikö Luxemburg kuitenkin hyödy välillisesti monella tapaa siitä, että nämä instituutiot sijaitsevat Luxemburgissa? Onko tätä huomioitu millään tapaa? 

No, Luxemburgin asema EU:ssa voi olla merkityksellinen EU-tulonjaon oikeudenmukaisuutta ajatellen, mutta kokonaisuutta ajatellen sen merkitys on muuten pieni. Sillä ei siis ole suurta merkitystä, huomioidaanko EU-instituutioiden positiiviset sivuvaikutukset kunnolla EU:n budjetoinnissa. Suomen kannalta merkityksellistä on sen sijaan sillä, huomioidaanko Suomen omat erityisolosuhteet reilusti. 

Venäjän hyökkäyksellä Ukrainaan 2022 on Suomelle monella tapaa rajummat vaikutukset kuin suurimmalle osalle EU-maista. Yksi näistä tekijöistä on se, että Suomen talous on muuhun Eurooppaan nähden erityisen altis kärsimään korkopolitiikan kiristämisestä. Suomessa on huomattavan paljon asuntovelallisia, ja asuntolainat sidottuna muista maista poiketen lyhyisiin markkinakorkoihin, joten Venäjän hyökkäyksen osaltaan nostaman inflaation seurauksena suomalaisten asuntovelallisten talous on tiukentunut paljon enemmän kuin muissa EU-maissa, ja se näkyy koko maassa kuluttajakysynnän laskuna. Asuntovelkojen osalta voisi toki todeta, että itsepähän olemme asuntolainakulttuurimme valinneet, ja että aiemmin asuntovelalliset ovat ainakin voineet hyötyä lyhyiden korkojen käytöstä: vaikka korkopolitiikka on yhteistä, Suomen asuntolainakorkokäytännöt ovat omiamme. Joka tapauksessa vaikka inflaatio on täällä jo talttunut ja Suomi on oikeastaan jo vaarassa kääntyä deflaation puolelle, korot ovat yhä Suomen talouteen nähden korkealla. 

Ehkä korkopolitiikkaan liittyvää epäsuhtaakin erityisemmin Suomeen osuu (osin muun itäisen Euroopan ohella) kuitenkin Venäjään liittyvät pakotteet ja Venäjän kaupan loppuminen. Yritykset ovat käytännössä joutuneet luopumaan Venäjän liiketoimistaan, oli se yritykselle kuinka raskasta tahansa. On tuntunut ylipäätään kyseenalaiselta, miksi Venäjältä ostamisen lisäksi myös Venäjälle myyminen on pitänyt lopettaa myös tavallisissa kuluttajatuotteissa: eikö siinä monesti ammuta vain enemmän omaan jalkaan kun taas Venäjä saattaa päinvastoin jopa vain hyötyä tilanteesta, jos Venäjä saa korvattua tuotteet omillaan? Niin tai näin EU:ssa on yhdessä päätetty Venäjään kohdistetuista pakotteista ja luotu jonkinlainen moraalinen de facto -toimintamalli, että yritykset eivät saa tehdä myyntiäkään Venäjälle, mutta yhdessä luoduista periaatteista huolimatta Suomi kantaa niistä suhteessa paljon suuremman painolastin. Ei enää kauppaa valtavaan naapurimaahan, merkittäviä bisneksiä on menetetty kokonaan, suuret yritykset ovat kärsineet valtavia tappioita ja työpaikkoja on menetetty, eikä käytännössä tule enää turistejakaan tuosta samaisesta naapurimaasta. 

Kun Venäjän toimien vastustaminen on yhteinen tavoite, jota varten on yhdessä määritetty pakotteet ja moraaliset periaatteet, joita yritysten on käytännössä pakko noudattaa, eikö olisi perusteltua kantaa noiden pakotteiden taloudellinen rasitus myös ainakin osin yhdessä? Eli eikö EU:n tulisi antaa kompensaatiota maille, jotka pakotteista ja pakotteiden kaltaisista käytännöistä eniten kärsivät? Kovaa vauhtia velkaantuva Suomi tarvitsisi tällaista tukea nyt aika kipeästi.

Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>