![]() |
Veikkauksen vuonna 2016 käyttöön ottama logo |
Veikkauksen asemaa voi perustella kai ennen kaikkea kahdella tavalla:
- Vastuullisuus peliriippuvuuden minimoimisessa.
- Pelibisneksen tuottojen pysyminen paremmin Suomessa sekä niiden ohjaaminen yleishyödyllisiin tarkoituksiin.
Veikkauksen tikunnokkaan nostaneissa mainoksissa vastuullisuus ei ainakaan ole ollut läsnä, kun niissä psykologin vastaanotolla psykologi kehottaa "totouttamaan" haluja raviradalla ja Kenon pelaamisen vihjattiin kuuluvan tavallisiin päivärutiineihin siinä missä kahvin juomisenkin. Herää kysymys, miksi ja millä tavoin Veikkauksen on ylipäätään perusteltua mainostaa pelejään? Eikö mainoksien keihäänkärjen pitäisi olla vain Veikkauksen varsinaisten tavoitteiden ajamisessa? Eikö mainokset siis voisi rajoittua siihen, että
- Kerrotaan Veikkauksen olevan vastuullinen toimija ja muistutetaan asiakkaita myös peliriippuvuuden vaaroista. (tämänsuuntaisesti tehdäänkin esim. tässä Veikkauksen mainoksessa: Urheiluauto )
- Tuodaan esille se, mitä Veikkauksen tuotoilla saadaan aikaan nimenomaan suomalaisessa yhteiskunnassa.
Mainonnan ohella yksi kysymys on pelien yleinen saatavuus ja näkyvyys. Tämä koskee erityisesti joka puolella näkyviä peliautomaatteja. Onpahan laitteita ollut ilmeisesti vanhusten palvelutaloissakin (kts. Twiitti)! Vielä kolme vuotta sittenhän näitä pyöritti Raha-automaattiyhdistys RAY, mutta kun nyt myös nämä pyörivät Veikkauksen katon alla, lienee paikallaan kysyä, onko tällaiselle perusteluja?
Kokonaan oma, ja mahdollisesti perustavanlaatuinenkin lukunsa on sitten se, miten mielekästä valtion vastuullisuutta painottavalla monopoliyhtiöllä on olla tulospalkkioita, jotka pohjautuvat mm. yhtiön tulokseen ja pelaamisen kasvuun. Toki kriteereinä on ollut mukana ilmeisesti myös tunnistautuvan pelaamisen osuus pelikatteesta, mikä kai voi edistää vastuullisemman pelaamisen hallitsemista, mutta olisiko muilta osin syytä kehittää palkitsemisjärjestelmää suuntaan, jossa tekijöinä ei olisi niinkään Veikkauksen bisneksen kasvu, vaan tavalla tai toisella mitattu ongelmapelaamisen vähentyminen?
No, näemmä tällaista onkin nyt parin päivän takaisen uutisen mukaan suunnitteilla, sillä Veikkaus on perustamassa "eettisen neuvoston" (kts. Ylen juttu), joka myös muuttaisi tulospalkkiojärjestelmää. Ainakin linkatun jutun perusteella vastuullisuusmittari tulisi kuitenkin pikemminkin lisänä palkitsemisjärjestelmään, ei niinkään sen perustaksi. Voi kysyä, onko erityisestä monopoliasemasta nauttivalla vastuullisuuden periaatteeseen nojaavalla valtion yhtiöllä perusteltua olla tulospalkkiossa lainkaan bisneksen kasvuun pohjautuvia kriteereitä.
Joo joo, kyllähän kyseessä on ihan härski monopoliasemaan perustuva rahastus ja poliitikkojen makeat tulospalkkiot. EU:n suuntaan heitetään jotain läppää peliriippuvuuden vähentämisestä. Totuus lienee kuitenkin, että nettipelaaminen, joka ei maiden rajoista piittaa, tulee vähentämään jatkuvasti monopolibisneksen tuloja. Niin suuruudenhulluja tuskin ollaan Veikkauksessakaan, että kuviteltaisiin rahkeiden riittävän netin käytön rajoittamiseen tai pelisivustojen sulkemiseen.
VastaaPoista