Lupa tappaa

Terhi Tervashonka oli kakkostekijänä Suomen rikoshistorian ehkä käsittämättömimmässä väkivaltarikoksessa eli Hyvinkään paloittelumurhassa vuonna 1998 (kts. uutinen vuodelta 1999). Hän vapautui nuorena tekijänä ehdonalaiseen kuitenkin jo 2003 ja syyllistyi uuteen tappoon vesurilla 2007. Sieltä hän on jo päässyt avovankilaan, mistä hän nyt sitten karkasi (kts. eilinen uutinen aiheesta). Nainen ei ole ehtinyt vielä täyttää edes 30, mutta on jo kahdesta tappamisesta tuomittuna jälleen kerran vapaalla jalalla. Tapauksesta on perustellusti herännyt kysymys siitä, päästetäänkö väkivaltaiset rikolliset liian nopeasti ja liian helpolla vapaalle.

On sinänsä sivistyneen yhteiskunnan merkki ja periaatteessa hyvä asia, että myös kovan luokan rikolliset pyritään integroimaan takaisin toimivaksi osaksi yhteiskuntaa. Tämä ei kuitenkaan saisi tapahtua siten, että se aiheuttaisi liian suurta muuhun väestöön kohdistuvaa riskiä. Kuten totesin vuoden takaisessa jutussani ( Kuinka harvoin on harvoin tappamisesta puhuttaessa?) henkirikoksen tehneiden kohdalla on mielestäni aivan liian suuri riski siihen, että he uusivat rikoksensa. Yhteiskuntaan sopeuttaminen ei siis selvästi toimi riittävän hyvin, mistä yksi pahimpia esimerkkejä on viimevuotinen Porvoon autokaistasurma. Tavallisen kansalaisen näkökulmasta tuntuisi selvältä, että seulaa, jonka läpi väkivaltarikoksen tehneet päästetään avovankilaan tai ehdonalaiseen, tulisi tiukentaa.

Maallikkona ja lainsäädännön ja vankeinhoidon ulkopuolisena voi toisinaan toki olla turhankin taipuvainen arvosteluun. Yksittäinen tapaushan tämäkin on periaatteessa, mutta toisaalta samansuuntaisia tapauksia tuntuu toisinaan olevan huomattavankin paljon, ja riittävä määrä yksittäistapauksiahan muodostaa jo säännön. Siksipä tästä herää useampia kysymyksiä:

• Onko vajaa neljä vuotta riittävä aika toista kertaa väkivaltaisesti tappaneen päästämiseksi avovankilaan?
  
• Eikö yhteiskunnan osana toimimista ja työntekoa pystyisi nykyistä paremmin harjoitella suljetussakin vankilassa?
  
• Rangaistaanko avovankilasta pakenemisesta riittävästi? Olen saanut kuvan, että tyypillisesti rangaistus on vain se, että siirretään tuomion loppuajaksi takaisin suljettuun vankilaan. Olisiko tästä syytä kirjata vangeillekin selvästi kommunikoitu ja nykyistä ankarampi rangaistus, joka myös pitkittäisi lopputuomion istumisaikaa?
• Onko oikein, että jo aiemmin henkirikoksen tehnyttä käsitellään ensikertalaisena, kunhan vankilasta vapautumisesta vain on kulunut vähintään kolme vuotta uuden rikoksen tapahtuessa? Jopa ehdonalaisessa rikoksensa tekevä saattaa siis olla "ensikertalainen"!
  

Näistä viimeinen ihmetyttää erityisesti. Koko ensikertalaisen statuksen takaisin saaminen tuolla kolmen vuoden säännöllä on mielestäni kyseenalainen käytäntö, mutta erityisen kyseenalaiseksi se muodostuu henkirikosten kohdalla. Vaikka ei edes ajateltaisi itse tekojen luonnetta, onko järkevää, että kolmen kuukauden vankeustuomion istunut saavuttaa "ensikertalaiskortin" samassa ajassa kuin kolmentoista vuoden vankeustuomion istunut? Entä onko järkeä, että aiemmin vähäpätöisen rikoksen tehnyt ei olekaan ensikertalainen saadessaan tuomion vakavasta rikoksesta, jos tuosta aiemmasta vähäpätöisemmän rikoksen tuomiosta selviämisestä on alle kolme vuotta? Koska ensikertalaisuutta ei ilmeisesti ole olemassa erillistä tasoa koville rikoksille, yksi taposta tuomittava voi siis toisin sanoen olla "ensikertalainen", vaikka hän olisi tappanut ennenkin, kun taas toinen taposta tuomittava ei välttämättä ole ensikertalainen, vaikka hän ei olisikaan tappanut ennen! Ei tunnu kovin oikeudenmukaiselta tai järkevältä.

Järjettömältä tuntuu myös se, että kolmen vuoden jonkinasteisen lainkuuliaisuuden jälkeen rikosten tekemisestä tulee jälleen ikään kuin hyväksyttävämpää, sillä "ensikertalaisena" tuomiosta joutuu käytännössä istumaan vähemmän. Henkirikoksen tehneen kohdalla tätä voi käytännössä tulkita puolittaiseksi luvaksi tappaa: ole kiltisti kolme vuotta, niin sitten tappaminen on taas yhtä ok kuin ennen ensimmäistä tuomiotasi.

Miksei ensikertalaisuus voisi olla ainutkertaista niin kuin se varsinkin itse tekoja ajatellen väistämättä onkin? Jos kerran tulisi tuomituksi henkirikoksesta, ei enää ikinä voisi olla millään tavalla ensikertalainen, eikä siten saisi enää kevennettyjä tuomioita.

Aiheeseen liittyviä tekstejä