Tyhjältä pöydältä 2: eduskuntavaalit

Vuoden 2011 eduskuntavaalit lähestyvät. Ennakkoäänestys alkaa jo runsaan kahden viikon päästä 6.4. ja varsinainen äänestyspäivä on 17.4. Eduskuntavaalit lienevät oleellisin osa suomalaista demokratiaa, jonka keskeisimpänä tarkoituksena on päättää yhteisistä asioista parhaalla mahdollisella tavalla koko kansaa ajatellen. Vaalien avulla yhteiset valinnat annetaan yhdessä valittujen kansanedustajien tehtäväksi.

Eduskuntavaalien tavoitteena voidaan pitää sitä, että ehdokkaiden joukosta löytyisi mahdollisimman täsmällisesti kansan tahtoa vastaava 200 kansanedustajan joukko. Mutta onko nykyinen vaalitapa tähän paras vaihtoehto? Jos meillä ei olisi lainkaan vakiintunutta käytäntöä vaalien järjestämisessä ja vaalitapa rakennettaisiin tyhjästä, päädyttäisiinkö nykyisenkaltaiseen malliin? Entä tarvitseeko toisaalta kansan tahdon toteutuakaan täydellisesti?

Eduskuntavaaleissa niin äänestäminen kuin äänten laskutapakin on tasapainoilua kahden asian välillä: toisaalta äänestetään yksittäisiä edustajia, toisaalta puolueita. Suomessa ja monissa muissakin maissa käytettävä d'Hondtin menetelmä on suhteellisen toimiva ratkaisu näiden kahden tekijän tasapainottamiseksi. Kyseenalaiseksi mallin käytön tekee oikeastaan lähinnä se, että laskenta tapahtuu vaalipiireittäin. Tämä aiheuttaa sen, että suurten puolueiden painoarvo kasvaa suhteessa suuremmaksi. Toimivan poliittisen päätöksenteon kannalta tämä ei välttämättä ole huono asia, mutta ainakin teoriassa se on ongelmallinen. Tehdäänpä asian selventämiseksi kärjistetty oletus, että maassa olisi yhtä monta vaalipiiriä kuin kansanedustajan paikkoja. Tällöin voisi maanlaajuisesti 21%:n kannatuksen saava puolue teoriassa viedä kaikki 200 paikkaa eduskunnasta, vaikka seuraavan puolueen kannatus olisi koko Suomen tasolla 20%:a.

Mielenkiintoisempi ja ehkä vaalipiirijakoa perustavanlaatuisempi elementti äänestämisessä on kuitenkin mielestäni se, että sillä mitataan vain suosiota. Kaikkien ehdokkaiden joukosta on valittava vain yksi, jonka haluaa pääsevän eduskuntaan. Ei siis voi valita kahta tai kolmea suhteellisen tasaista vaihtoehtoa, eikä liioin voi antaa negatiivisia ääniä. Tällä ääntenlaskentatavalla voi olla yllättäviäkin vaikutuksia niin äänestysaktiivisuuteen, yksittäisen äänestäjän valitsemaan ehdokkaaseen, poliitikkojen käyttäytymiseen kuin tietysti vaalien lopputulokseenkin.

Tarkastellaanpa muutamia esimerkkejä nykyisen ääntenlaskentatavan vaikutuksista:

• Kristillisdemokraatit ja homoilta
  • Päivi Räsäsen luotsaaman puolueen kannattajajoukoissa tapahtui luultavasti merkittäviä muutoksia syksyn Homoillassa esitettyjen kärkevien kannanottojen seurauksena. Konservatiivisempien silmissä KD kasvatti suosiotaan, kun taas monien mielissä KD:stä tuli vain vastenmielisempi puolue. Uskon vahvasti, että homokeskustelun vaikutus koko kansan suhtautumiseen KD:tä kohtaan on nettomääräisesti negatiivinen, mutta koska äänestyksessä mitataan vain suosiota, vaikutus vaalitulokseen ei välttämättä ole samanlainen. Varsinkin kun puhutaan kannatusluvuiltaan tällä hetkellä 4%:n hujakoilla pyörivästä suhteellisen marginaalisesta puolueesta, vaikutus voi hyvinkin olla päinvastainen.
    
    Jos ajatellaan, että KD:tä kannattaneista 1% vaihtaisi homokeskustelun takia pois KD:ltä, 1% muiden puolueiden kannattajista vaihtaisi KD:hen ja 60% kansasta alkaisi pitää KD:tä aiempaa heikompana vaihtoehtona. Muita puolueita äänestäneistä 96%:sta 1% (eli 0,96% koko äänestäjäkunnasta) hyppäisi siis KD:n kelkkaan, ja KD:ta muuten äänestäneistä 4%:sta 1% (eli 0,04% koko äänestäjäkunnasta) vaihtaisi pois KD:sta, jolloin lopputulos olisi KD:n kannalta 0,92 %-yksikköä positiivisen puolella. Kannatus olisi siis kasvanut 23%, vaikka valtaosa kansasta pitäisi KD:tä aiempaa heikompana vaihtoehtona. Muutos äänestystuloksessa ei siis vastaisi muutosta ihmisten mielipiteissä.
  
  
• Perussuomalaisten nousu
  • Perussuomalaiset ovat nousseet mielipidemittauksissa huimasti viime eduskuntavaaleista, ja nousu on kasvanut erityisen jyrkäksi viimeisen 12 kuukauden aikana: puolue on kasvanut neljän vuoden takaisista 5%:n kannatusluvuista jo lähelle 20%:a päätyen tasavertaiseksi vastukseksi kolmen perinteisesti suurimman puolueen joukkoon.
    
    Perussuomalaiset leimataan monessa yhteydessä protestipuolueeksi, eikä ihan syyttä. Koko protestipuolueen käsite henkii erilaisuutta: äänestetään yhtä, koska se poikkeaa muista. Protestipuolue herättää toki helposti myös vastustusta itse protestipuoluetta kohtaan (esimerkiksi liialliseksi koetun maahanmuuttovastaisuuden vuoksi), mutta koska tätä vastustusta ei voi äänestämällä ilmaista, ideologialtaan samankaltaisiksi kasvaneet muut puolueet tarjoavat protestipuolueelle herkullisen kasvualustan. Sen sijaan jos vaaliuurnilla voisi antaa myös negatiivisia ääniä, perussuomalaisten rynnistys olisi melko varmasti huomattavasti vaatimattomampaa.


• Tunnettuus korostetun tärkeää
  • Joskus saatetaan sanoa, että kaikki julkisuus on hyvästä, tai englanniksi "there is no such thing as bad publicity". Ei asia nyt yleisesti ottaen tai politiikassakaan ihan näin ole, mutta kyllä lauseissa piilee totuuden siemen: huomio on varsinkin nykyisellä vaalitavalla lähtökohtaisesti hyvä asia. Vaikka 80% kansasta kokisi jonkin ehdokasta X koskevan uutisen negatiiviseksi, sillä voi olla huomattavasti vähemmän merkitystä kuin sillä, jos 20% kansasta kokee kyseisen uutisen positiiviseksi. Nuo 80% saattavat joka tapauksessa äänestää jotakuta muuta, mutta merkittävä osa noista 20%:sta saattaa uutisen vuoksi valita ehdokkaakseen juuri ehdokkaan X.
    
    Oma lukunsa ovat julkkisehdokkaat. Heitä on helppo äänestää, koska heidät tunnetaan. Vaikka julkisuuskuva olisi negatiivinen valtaosan silmissä, sillä ei taaskaan ole merkitystä, mikäli julkisuuskuva on riittävän monen silmissä hyvä. Uskoisin nykyaikana käytettävien vaalikoneiden olevan kuitenkin suhteellisen hyvä puolustus pelkkään onttoon julkisuuskuvaan pohjautuvaa äänestyskäyttäytymistä vastaan. Vaalikoneista selviää, mitä ehdokkaat ajattelevat äänestäjälle tärkeistä asioista ja ovat siten oiva apukeino ohjastamaan valinnastaan epävarmoja äänestäjiä äänestämään myös entuudestaan tuntemattomia ehdokkaita.


• Vahva tahto ottaa kantaa
  • Ylläolevat esimerkit kuvastivat lähinnä sitä, miten käytössä oleva vaalitapa saattaa tavallaan vääristää kansan tahtoa. Mutta vaikuttaa vaalitapa muuhunkin. Vahvat persoonat tuppaavat keräämään hyvin ääniä, kun negatiivista suhtautumista ei mitata, mikä voi olla hyväkin asia. Jos eduskuntavaaleissa annettaisiin yhtä lailla vastaääniä kuin puolesta-ääniä, se vaikuttaisi väistämättä myös ehdokkaiden käyttäytymiseen. Tällöin saattaisi syntyä jo hyvin epähedelmällistäkin pyrkimystä olla ärsyttämättä äänestäjäkuntaa. Lopputuloksena ehdokkaista tulisi entistä homogeenisempi porukka, ja äänestämisestä ja kampanjoinnista tulisi entistä hankalampaa. Mikäli politiikot eivät uskaltaisi ottaa riittävästi kantaa asioihin, koko poliittinen kenttä voisi jähmettyä aikaansaamattomaksi ompelukerhoksi.

Kokonaisuudessaan kansan tahdon noudattamiseksi on siis mielestäni löydettävissä parempiakin keinoja kuin nykyinen vaalitapa. Se ei kuitenkaan vielä tarkoita, että nykyinen vaalitapa olisi huono, sillä kansan tahdon mahdollisimman täsmällistä noudattamista ei kannattanekaan pitää itseisarvona, vaan pikemminkin välineenä oikeiden ratkaisujen aikaansaamiseksi. Vaalitapaa rakentaessa onkin syytä ottaa huomioon myös, miten se vaikuttaa käytännön politiikkaan. Liian vahva negatiivisten äänien huomioonottaminen voisi halvaannuttaa koko poliittisen päätöksenteon.

Vaikka kaikista äänestysmalleista löytyy eittämättä heikkouksia, uskoisin, että nykyjärjestelmässä on vielä kehitettävää. Sähköisestä äänestyksestä vuonna 2008 saatu kokemus ei ollut sieltä parhaimmasta päästä, mutta jos ja kun siihen jossain vaiheessa siirrytään, se tarjonnee myös parempia mahdollisuuksia astetta monimutkaisemmille äänestysmalleille, vaikka itse äänestäminen onkin toki tärkeää pitää pohjimmiltaan hyvin yksinkertaisena. Lienee myös perusteltua pitää äänestyksen pääpaino edellä mainitusta syystä positiivisten äänten puolella, mutta ei painoarvoltaan pienempien negatiivisten äänien huomioonottamisenkaan pitäisi välttämättä olla ihan mahdoton ajatus.

Negatiivisten äänien sijaan vähemmän radikaali ja ehkä varteenotettavampi tapa vaalien uudistamiselle olisi kuitenkin siirtyä malliin, jossa äänestettäisiin useampaa, esimerkiksi kolmea ehdokasta kerralla esimerkiksi laittamalla suosikkiehdokkaansa järjestykseen hieman Australiassa käytetyn mallin tapaan. Tämä saattaisi vähentää niin merkityksettömän julkisuuden kuin silkan protestihengenkin vaikutusta. Uskoisin, että samalla negatiiviset tuntemukset joitakin ehdokkaita kohtaan välittyisivät paremmin vaalitulokseen ja vieläpä ilman, että ehdokkaiden tai kansanedustajien tarvitsisi alkaa ylivarovaisiksi työssään. Myös ehdokkaiden värikkyys ja rohkeus säilyneisivät, vaikka tunnettuuden merkitys ja erilaisuuden itseisarvoisuus vähenisivät entisestään.

Kansa ei tarvitse tahtoaan täydellisesti edustavaa eduskuntaa. Kansa tarvitsee tahtoaan riittävän hyvin kuvastavan eduskunnan, joka tekee mahdollisimman hyviä päätöksiä kansakunnan tulevaisuutta ajatellen. Noiden päätöksien aikaansaamiseksi on vain mallinnettava kansan tahtoa mahdollisimman järkevällä tavalla niin edustajien valinnan oikeellisuuden kuin käytännön politiikan toimivuudenkin kannalta.

Hyvä lukija, onko nykyinen malli mielestäsi paras mahdollinen? Vai pitäisikö sinun mielestäsi nykyistä eduskuntavaalitapaa muuttaa jollakin tavalla? Jos pitäisi, niin miten?

Aiheeseen liittyviä tekstejä