Asuntotulon verottaminen on jälleen nostettu esille (Taloussanomien juttu aiheesta). Asuntotulossa verotuksen kohteena olisi omistusasunnossa asumisen suhteellinen etu suhteessa vuokra-asumiseen. Oman omaisuuden käyttämisen verottaminen sotii kuitenkin useimpien oikeustajua vastaan, ja valtaosa kansasta vastustaakin ajatusta. Voiko enemmistö olla väärässä?
Ajatus asuntotulosta ei ole periaatteen tasolla tyystin järjetön. Lähtökohta verolle on se, että koska vuokralla asumista verotetaan, myös omistusasumista tulisi verottaa, ja verotukselliseen yhtenäisyyteen pyrkiminen on usein vain hyvä asia. Ehkäpä ehdotus nostaakin niin paljon karvoja pystyyn erityisesti siksi, että puhutaan tulosta, vaikka varsinaisesti ei ole minkäänlaisesta tulosta kuitenkaan kysymys. Asuminen aiheuttaa vain menoja, ja on siten kuluttamista. Perustellumpaa olisikin mielestäni puhua asumissäästöstä ja vaikkapa sitten asumissäästöverosta.
Oli termi mikä tahansa, ei tuota asumissäästöä kuitenkaan tulisi mielestäni asettaa verolle. Syy tähän on ennen kaikkea käytännöllinen: jotta veroa voisi periä, asunnon verotettava markkinavuokrahinta tulisi määrittää jotenkin lähestulkoon automaattisesti, mutta tehtävä on kaukana yksinkertaisesta. Omistusasunnon markkinavuokrahintaa ei voi kunnolla määrittää pelkän neliömäärän ja kaupunginosan perusteella, vaan hintaan vaikuttavat myös subjektiivisemmat tekijät kuten asunnon kunto, pohjapiirustuksen käytännöllisyys, varustelutaso, pihanäkymä, sijainti kaupunginosan sisällä jne. Lopputuloksena olisi tasapainottelu byrokratian määrän käsiin räjähtämisen, epäoikeudenmukaisten vuokra-arvopäätösten ja omistusasukkaiden valitusten suman ratkomisen välillä.
Enemmistö voi toki olla väärässä, mutta tässä asiassa näin ei kuitenkaan mielestäni ole. Asuntotulolle on periaatteessa järkeviä perusteluita niin puolesta kuin vastaankin, mutta sen käytännön mahdottomuus ratkaisee asian nykykäytännön säilyttämisen puolesta.
Oli termi mikä tahansa, ei tuota asumissäästöä kuitenkaan tulisi mielestäni asettaa verolle. Syy tähän on ennen kaikkea käytännöllinen: jotta veroa voisi periä, asunnon verotettava markkinavuokrahinta tulisi määrittää jotenkin lähestulkoon automaattisesti, mutta tehtävä on kaukana yksinkertaisesta. Omistusasunnon markkinavuokrahintaa ei voi kunnolla määrittää pelkän neliömäärän ja kaupunginosan perusteella, vaan hintaan vaikuttavat myös subjektiivisemmat tekijät kuten asunnon kunto, pohjapiirustuksen käytännöllisyys, varustelutaso, pihanäkymä, sijainti kaupunginosan sisällä jne. Lopputuloksena olisi tasapainottelu byrokratian määrän käsiin räjähtämisen, epäoikeudenmukaisten vuokra-arvopäätösten ja omistusasukkaiden valitusten suman ratkomisen välillä.
Enemmistö voi toki olla väärässä, mutta tässä asiassa näin ei kuitenkaan mielestäni ole. Asuntotulolle on periaatteessa järkeviä perusteluita niin puolesta kuin vastaankin, mutta sen käytännön mahdottomuus ratkaisee asian nykykäytännön säilyttämisen puolesta.
Harvinaisen järkevä kirjoitus tästä aiheesta. Tarkkaan ottaen asuntotulossa verotuksen kohteena ei tosin olisi omistusasunnossa asumisen suhteellinen etu suhteessa vuokra-asumiseen, vaan yksinkertaisesti omistusasunnon tuotto (normaalien tulonhankkimisvähennysten jälkeen).
VastaaPoistaKannattaa tutustua tuoreeseen Mirrlees Review'n raporttiin. Siinä korostetaan, että asunto on sekä sijoituskohde että kulutushyödyke ja että asuntoa tulisi verottaa nämä molemmat näkökohdat huomioiden. Tämä tarkoittaa sitä, että asunnon omistajaa tulee verottaa saamastaan tulosta ja asumispalveluiden kuluttamista tulee puolestaan verottaa arvonlisäverolla, kuten muitakin hyödykkeitä. Lisäksi raportissa korostetaan, että hölmöin tapa verottaa asumista on asunnon vaihtamisen yhteydessä varainsiirtoverolla.
Suomessa vapaarahoitteisen vuokra-asumisen verokohtelu on lähellä tätä tilannetta. Omistajan vuokratulo on veronalaista ja uusista asunnoista maksetaan alv., vaikkakin uusien asuntojen alv. on alakanttiin määrätty (rakennuskustannuksien mukaan ei arvonlisän). Sen sijaan omistusasujien saamaa tuottoa ei veroteta.
Olen samaa mieltä, että asuntotulo on melko huono termi, mutta verotetaanhan muitakin "tuloja", kuten autoetua tms. Eikä tämän ymmärtäminen näytä tuottavan kansalaisille ongelmia. Sen sijaan en olisi yhtä pessimistinen veropohjan määrittelyn suhteen. Kaikkien veropohjien tarkkaan määrittelyyn liittyy ongelmia.
Kiitos palautteesta!
VastaaPoistaOlet oikeassa, että tuo "suhteellinen etu" oli hieman epätäsmällisesti ilmaistu: suhteelliseen etuunhan kuuluu myös asunnon arvonmuutos, minkä verottamisesta ei tässä ole kysymys.
Olen siinä täysin samaa mieltä, että asunto on sekä sijoituskohde, että kulutushyödyke: näkökulmasta ja tapauksesta riippuu vain, missä määrin nämä kaksi painottuvat. Varsinkin tuo varainsiirtoveron moittiminen nosti kiinnostuksen tuota Mirrlees Reviewtä kohtaan, sillä olen aiheesta itsekin kirjoittanut yli vuosi sitten ( kts. Veroista Turhin? ). Pitänee tutustua tuohon raporttiin vielä hieman tarkemmin.
Mielestäni autoetu on kyllä huomattavasti selkeämmin tuloa kuin tämä asuntotulo: siinä saa käyttöönsä auton, joka ei ole oma, kun taas asuntotulossa käytetään jotakin, mikä on oma. Periaatteessa kritisoijat ovatkin ihan oikeassa: lähes yhtä hyvin voisi puhua autotulosta, kun käytetään omaa autoa vuokra-auton sijasta. Toki auton vuokraaminen ei ole läheskään samassa määrin arkinen tapahtuma kuin asunnon vuokraaminen, eikä autoa muutenkaan voi pitää samassa määrin sijoituksena, koska auton arvo laskee koko ajan.
Mitä tulee sitten asunnon arvottamiseen: niin, kyllähän se ilmeisesti on jotenkin toiminut, kun se ennen 90-lukua olikin käytössä. Mutta onko esim. merinäköalan tai hyvän kunnon kaltaisia asioita otettu huomioon, vai onko niin, että merinäköalallinen ja hyväkuntoinen asunto vain pääsee verotuksellisesti halvemmalla, kun kuukausittaisesta laskennallisesta asuntotulosta tippuu parisataa? Byrokratian lisääntymiseltä tuossa ei ainakaan voisi mitenkään välttyä.
Mihin muihin tarkkoihin määrittelyihin muuten viittaat? Koska varallisuusveroa ei nykyään peritä, itselleni ei tule vastaavia ongelmakysymyksiä mieleen kuin lähinnä perintöjen tai pakkolunastusten osalta. Niissä kyse on kuitenkin pienemmästä asiasta ainakin tapausten määrien osalta, mutta isossa mittakaavassa myös rahallisen merkityksen kannalta.
Olet oikeassa, että kaikista kestokulutushyödykkeistä tulee samalla tavalla "tuloa" kuin omistusasunnosta. Onko sitten olemassa hyviä syitä, miksi omistusasunto on siinä mielessä poikkeus, että sen verottaminen olisi järkevää? Minusta tässä nimenomaan tuo byrokratia-argumentti puoltaa asunnon ja muiden kestokulutushyödykkeiden erilaista verokohtelua. Koska asuntokanta on niin suuri osa tuottavaa pääomakantaa, aiheuttaa asuntotulon verottomuus myös todella mitattavan hyvinvointitappion. Siksi verottaminen voi olla järkevää, vaikka veron hallinnointikulut ovat suuret. Esimerkiksi autojen tapauksessa näin ei varmaankaan ole.
VastaaPoistaTärkein argumentti omistusasumisen tukemisen puolesta liittyy positiivisiin ulkoisvaikutuksiin, joita periaatteessa voi toki olla. Silti kaikkia koskeva verotuki ei taida olla kustannustehokkain tapa tukea omistusasumista.
Pakko vielä korostaa, että asuntotulon veron käyttöönotto mahdollistaisi muiden verojen alentamisen. Ajattelen siis, että on järkevämpää pyrkiä laajaan veropohjaan ja alhaisiin veroasteisiin, kuin jättää joitain sijoituskohteita verotuksen ulkopuolelle ja verottaa muita sitten ankarammin.
Veropohjan määrittelyssä tarkoitin esimerkiksi erottelua ansio- ja pääomatuloihin yrittäjien tapauksessa. Mutta tämä on hieman eri asia.
Sanoit, että "Minusta tässä nimenomaan tuo byrokratia-argumentti puoltaa asunnon ja muiden kestokulutushyödykkeiden erilaista verokohtelua."
VastaaPoistaTässä lähdetään nyt aika erikoisille, teoreettisille linjoille: ikään kuin kaikenlaisen oman omaisuuden käyttämisestä pitäisi lähtökohtaisesti verottaa, mutta ainoastaan asunnon kohdalla se pantaisiin toimeen, koska muiden asioiden osalta se on mahdotonta. Byrokratiaa selvemmin asunnot erottaa muista asioista mielestäni yleinen käytäntö sekä vuokraamisen ja omistamisen välinen vaihtoehtoisuus. Esimerkiksi televisiota tai sohvaa ei kukaan vuokraa (paitsi osana asuntoa). Autoa vuokrataan joskus, mutta silloin kyse on tyypillisesti kertakäyttöisyydestä, mikä voi olla lomailun kaltaista ylellisyyttä tai tarpeeseen pohjautuvaa vuokrausta esim. muuton yhteydessä - tällöinkään ei siis ole syytä puhua säästöstä oman auton omistamiseen verrattuna. Asunnoistakin n. 2/3 on omistusasuntoja, mutta tuo 1/3 asuu kuitenkin vuokralla, eikä se ole ainakaan samassa määrin tilapäinen asia kuin auton vuokraaminen. Niin ollen asuntojen kohdalla voi perustellummin puhua säästöstä tai jopa siitä "tulosta".
Eli asuntojen erityisominaisuudet:
1. Sitoo suuren määrän rahaa.
2. Arvo jossain määrin määritettävissä tilastojen perusteella (tämä tosin pätee moniin muihin asioihin paremmin).
3. On lähtökohtaisesti arvonsa säilyttävä.
4. On tyypillisesti jatkuvasti käytössä (käyttötarve jatkuvampi kuin esim autolla).
5. Vuokrakäyttäjällä ja omistuskäyttäjällä sama käyttötarkoitus.
Asunto siis käytännössä erottuu monessa mielessä muusta käyttöomaisuudesta, mutta eihän nuo kaikki ehdot aina päde asunnoillekaan. Kuten todettu, tilastollinen arvon määritys on kaukana tarkasta, vaan käytännössä jotkut pääsisivät perusteettomasti muita halvemmalla. Entä mitä jos asunnosta joutuu luopumaan reaalisesti tai nimellisestikin halvemmalla? Olisiko tällöin oikeus hakea asuntotuloverojaan takaisin? Tai entä jos asunto ei varsinaisesti olekaan täysimääräisessä käytössä? Jos kyseessä onkin vaikka loma-asunto? Tällöin vuokraaminen olisi edullisempi vaihtoehto, mutta joku voi käytännöllisyyden takia pitää mieluummin asuntoa omana, eikä edes halua vuokrata sitä eteenpäin. Tai entä jos asunto on syystä tai toisesta jäänyt muuten joksikin ajaksi tyhjilleen tai jonkinlaiseksi varastoksi, jonka voisi korvata jostakin vuokrattavalla varastolla?
Kyllä lähtökohdan pitäisi mielestäni olla se, että omaa omaisuutta, oli se sitten televisio, auto tai asunto, saa käyttää ilman sanktioita. Eihän oman omaisuuden käyttäminen ole liiketoimintaa, vaan kyse on vain taloudellisista ja käytännöllisistä valinnoista. Itse asiassa toteamuksesi omistusasumisen tukemisesta olisi mielestäni luontevampaa kääntää niin, että vuokralla-asumista rasitetaan, mutta omistusasumista ei tueta. Perustelu tälle on yksinkertaisesti se, että tuen pitäisi mielestäni olla byrokratiaa lisäävä, tai ei ainakaan sitä vähentävä asia. Tuki on siis joko rahan antamista tai olemassaolevan veron vähentämistä. Asumistulon kohdallahan päinvastoin vero luotaisiin keinotekoisesti määritettävälle tulolle.
VastaaPoistaSanoit, että asuntotulon verottamatta jättäminen aiheuttaisi suuren hyvinvointitappion. Onko automaattisesti näin? Ei kai jonkin asian verottamatta jättäminen tarkoita suoraan hyvinvointitappiota. Kyllähän tässä puhutaan joka tapauksessa varoista, jotka ovat tämän maan sisäpuolella: kysymys on vain siitä, miten raha jakautuu. Ja kuten sanoit, kun asuntotuloa ei peritä, täytyy esim. tuloveron olla korkeampi, jolloin verobudjettiin voi tulla yhtä paljon rahaa siitä huolimatta.
Varmaa olisi vain, että asuntotulo lisäisi byrokratiaa, eli aiheuttaisi työtä, minkä voisi ehkä käyttää johonkin tuottoisampaankin. Veropohjan laajentaminen on siis mielestäni perusteltua vain, mikäli se onnistuu käytännössä helposti tai sille on todella painavat muut perustelut. Asunnon myyntivoiton verottamiselle ei olisikaan tässä mielessä erityisemmin esteitä, sillä siinä on huomattavasti vähemmän byrokraattisia hinnanmääritysongelmia. Sen suhteen pitää tosin taas varoa muuttoloukkujen synnyttämistä: ihmisiä ei saisi painostaa väkisin pysymään samassa asunnossa, mitä mm. Hitas-järjestelmä jo nykyisellään aiheuttaa.
Tuli paljon asiaa. Vastaanpa tähän tärkeimpään.
VastaaPoista"Sanoit, että asuntotulon verottamatta jättäminen aiheuttaisi suuren hyvinvointitappion. Onko automaattisesti näin? Ei kai jonkin asian verottamatta jättäminen tarkoita suoraan hyvinvointitappiota. Kyllähän tässä puhutaan joka tapauksessa varoista, jotka ovat tämän maan sisäpuolella: kysymys on vain siitä, miten raha jakautuu. Ja kuten sanoit, kun asuntotuloa ei peritä, täytyy esim. tuloveron olla korkeampi, jolloin verobudjettiin voi tulla yhtä paljon rahaa siitä huolimatta."
Tilanteessa, jossa muita sijoituskohteita verotetaan ja omistusasuntoa ei, syntyy automaattisesti hyvinvointitappio. Hyvinvointitappio määritelmällisesti tarkoittaa sitä, että verotus ohjaa kuluttajien valintoja. Omistusasumisen vuokra-asumista lievempi verotus ohjaa kotitalouksia omistusasujiksi. Lisäksi asuntotulon verottomuus ohjaa omistusasujia asumaan suuremmissa (tai kalliimmissa) asunnoissa.
Aivan samalla tavalla syntyy hyvinvointitappio, jos vaikkapa ruualla on muita kulutushyödykkeitä alhaisempi arvonlisäveroprosentti.
Nyt kai järkevä vertailu olisi, että onko hallinnointikustannukset uudesta verosta suuremmat kuin nykyinen hyvinvointitappio. Uskoisin, että hyvinvointitappio on suurempi, jolloin vero olisi järkevä ratkaisu.
Tietysti omistus- ja vuokra-asumisen verokohtelua voisi yhtenäistää alentamalla vuokra-asumisen verotusta, esimerkiksi vapauttamalla vuokranantajien vuokratulot pääomatuloverosta. Tämän ratkaisun ongelma on se, että tässä asumista tuettaisiin vieläkin enemmän verrattuna muihin sijoituskohteisiin.
"Hyvinvointitappio määritelmällisesti tarkoittaa sitä, että verotus ohjaa kuluttajien valintoja."
VastaaPoistaMistähän tuon määritelmän olet napannut? Lähdettä? Arkijärkeen tuo ei ainakaan millään sovi: miksi esimerkiksi se, jos verotus ohjaa terveellisempiin kulutusvalintoihin, olisi hyvinvoinnin tappio? En ole taloustieteitä varsinaisesti opiskellut, mutta ei tuo arkijärjen logiikka ole mielestäni mitenkään ristiriidassa myöskään taloustieteellisemmän määritelmän kanssa. Eikö taloustieteissäkin hyvinvointitappiolla tarkoiteta lähinnä sitä, että hinnoittelu ja maksuhalukkuus eivät kohtaa sosiaalisesti ihanteellisella tavalla? Tuo ihannetila voi sitten löytyä joko verotuksellisella ynnä muulla valtiollisella ohjauksella tai ilman kumpaakaan.
Jos määritelmäsi pitäisi paikkansa, tähän maahanhan olisi tietoisesti erikseen määritetty lukuisia "hyvinvointitappion" aiheuttajia aina kotitalousvähennyksistä lounasseteleihin. Valtio olisi siis tarkoituksella tuhoamassa hyvinvointia (ilman että kyseessä olisi edes omien etujen ajaminen). Kuulostaisiko se järkeenkäyvältä?
"Jos määritelmäsi pitäisi paikkansa, tähän maahanhan olisi tietoisesti erikseen määritetty lukuisia "hyvinvointitappion" aiheuttajia aina kotitalousvähennyksistä lounasseteleihin. Valtio olisi siis tarkoituksella tuhoamassa hyvinvointia (ilman että kyseessä olisi edes omien etujen ajaminen). Kuulostaisiko se järkeenkäyvältä?"
VastaaPoistaNo ei tietenkään kuulosta. Mutta näin se vain on, että julkinen valta tekee joskus typeriä päätöksiä. (Mites se HITAS-juttu menikään?)
Esimerkiksi lounassetelien muuta palkkaa lievempi verokohtelu johtaa hyvinvointitappioon. On tietysti olemassa ihmisiä, joiden preferensejä lounasseteli vastaa, mutta yhtä selvää on, että seteli on lounasseteliä parempi tapa palkita ihmisiä. Tällöin jokainen voi itse valita, mitä kuluttaa. Lounasseteli alentaa ravintolaruuan suhteellista hintaa muihin hyödykkeisiin ja vaikka omiin eväisiin nähden.
On totta, että jos jokin hyödyke (tai sen tuottaminen) aiheuttaa esimerkiksi negatiivisia ulkoisvaikutuksia (saastumista), voi olla järkevää ohjata käyttäytymistä verotuksella (esim. hiilidioksidivero). Vastaavasti jos jokin hyödyke aiheuttaa positiivisia ulkoisvaikutuksia, voi olla järkevää tukea kyseisen hyödykkeen kulutusta.
"Arkijärkeen tuo ei ainakaan millään sovi: miksi esimerkiksi se, jos verotus ohjaa terveellisempiin kulutusvalintoihin, olisi hyvinvoinnin tappio?"
Tämä ei tarkkaan ottaen ole ulkoisvaikutuksen korjaamista vaan paternalismia. Eli oletetaan, että valtio tietää paremmin kuin ihminen itse, mikä on hyväksi (hieman kyseenalaista). Tietysti voidaan ajatella, että epäterveellisesti syövät ihmiset aiheuttavat suomalaisessa yhteiskunnassa kustannuksia muille, koska meillä on julkinen terveydenhuolto, jolloin voi olla järkevää ohjata valintoja ruuan suhteen. Mm. Ari Hyytinen on kirjoittanut tästä Akateemisessa talousblogissa: http://blog.hse-econ.fi/?p=2116. Ks. myös Mankiw'n kirjoitus.
Omistusasumiseen palatakseni omistusasumisen verotuksellinen suosiminen voi olla järkevää, jos omistusasuminen aiheuttaa merkittäviä positiivisia ulkoisvaikutuksia. Tätä on tutkittu paljon ja näyttää siltä, että merkittäviä positiivisia ulkoisvaikutuksia ei ole. Mutta tästä ei varmaankaan ole sanottu viimeistä sanaa.
Julkinen valta tekee joskus typeriä päätöksiä, kyllä (mm. Hitas), mutta ei sentään noin laajalti! Mielestäni lounasseteli on hieno keksintö eikä todellakaan aiheuta hyvinvointitappiota, vaan päinvastoin: on hyvä, että ihmiset kannustetaan syömään lounaansa ravintoloissa mukaan pakattujen eväiden sijasta! Myös kotitalousvähennys on hyvä juttu, joskin 60% on ehkä jo vähän liikaa. Hetemäen työryhmä sinänsä ehdottikin sitä alennettavaksi.
VastaaPoistaPaternalismi on ruma nimitys asioille, jotka voivat olla monesti hyvinkin perusteltuja. Ei kaikki paternalismi ole pahasta. Toisekseen, kuten sanoit, terveellisillä elämäntavoilla on myös noita ulkoisvaikutuksia terveydenhuollon kuormituksen kautta. Kolmannekseen ei kaikki kulutuspäätösten vero-ohjaus ole mielestäni joko "valtio tietää paremmin"-paternalismia tai ulkoisvaiktuksiin keskittyvää haittaverotusta. Voi myös olla veroja, jotka ohjaavat markkinoiden toimintaa siihen suuntaan, mikä on yksilöille parempi vaihtoehto.
"Tätä on tutkittu paljon ja näyttää siltä, että merkittäviä positiivisia ulkoisvaikutuksia ei ole."
Miten tuota on esimerkiksi tutkittu? Tuntuu äkkiseltään ajateltuna hyvin monimutkaiselta ja hankalalta aiheelta tutkittavaksi. Omasta asunnosta ihmiset lienevät ainakin motivoituneempia pitämään hyvää huolta, mikä on hyvä asia. Mutta miten tuollaisesta voisi saada järkeviä tutkimustuloksia?
ps. Etkö halua nimimerkkiä käyttää viesteissäsi?
Sama oli näköjään myös myös Hetemäen verotyöryhmän 21.12 julkistetun loppuraportin kanta: asuntotulo ajaisi verotuksen neutraaliutta ja olisi siten teoriassa hyvä asia, mutta käytännössä jokseenkin mahdoton ajatus.
VastaaPoista