Tyhjältä pöydältä 1: pakkoruotsi

Suomi on kaksikielinen maa. Mutta tarkoittaako se sitä, että kaikkien suomenkielisten pitäisi opetella koulussa ruotsia? Tämä oli pääkysymys A2 Teeman pakkoruotsi-illassa (keskustelu A-Tuubissa vielä joulukuun loppuun asti). Perusteluja niin pakkoruotsin vastustukselle kuin puolustuksellekin haettiin keskustelussa mm. historiasta. Historiallinen tosiasia on, että ruotsin kielellä on aina ollut Suomessa erityinen asema, mutta toisaalta pakkoruotsi astui voimaan varsinaisesti vasta 1960-luvun lopulla peruskoulun myötä. Historiaan pohjaavat perustelut ovat pidemmällä tähtäimellä kuitenkin jokseenkin kestämättömällä pohjalla. Kysymyksen pitäisi olla vain siitä, mikä on kansakunnan parhaaksi juuri nyt ja tulevaisuudessa. Jos peruskoulu siis syntyisi vasta tänä päivänä, tai opetussuunnitelma laadittaisiin muuten täysin tyhjältä pöydältä, olisiko ruotsia aihetta ottaa sen pakolliseksi osaksi?

Katsotaanpa, minkälaisia pakkoruotsin puolustuskannanottoja pakkoruotsi-illassa esitettiin. Valheellisimpaan ja itseään toistavimpaan argumentaatioon taisi sortua heikosti vastapuolen kommentteja kuunnellut RKP:n Mikaela Nylander:

• Hän väitti toistuvasti ruotsin kielen opiskelun olevan vain "oikeus", eikä pakko.
• Hän korosti hyvin vahvasti, ettei ruotsin opiskelu olisi mitenkään muiden kielten opiskelusta pois. Mitenkähän ihmeessä yhden kielen opiskelu ei veisi aikaa muiden kielten opiskelulta? Jos samassa ajassa opiskelisi monta kieltä, miksei koulutussuunnitelmassa voisi olla vain yksi "kielet"-niminen oppiaine, jossa opittaisiin samalla kertaa kaikki maailman kielet?
• Kolmas Nylanderin puolustusargumentti ruotsin yleissivistävyydestä ei ollut samalla tapaa valheellinen kuin edellä mainitut, mutta hyvin tyhjänä kumiseva argumentti sekin. Sivistystä voi helposti hankkia muillakin keinoin - oli sitten kyse muiden kielien tai muiden oppiaineiden opiskelusta. Sivistykseen kuuluu myös avoimuus omasta näkemyksestä poikkeaville, perustelluille näkemyksille. Nylanderilta tämä avoimuus tuntui puuttuvan.

Ohjelman alkupuoliskossa tunnuttiin muutenkin kierrettävän paljon epäolennaisuuksissa. Aiheen vierestä meni muun muassa urheilutoimittaja Kaj Kunnaksen ja kaksikielisessä perheessä kasvaneiden sinänsä varmasti totta olevat puheenvuorot kaikkien kielten hyödyllisyydestä. Hyvin pitkälti turhaa on myös jaaritella asenteista ainakaan argumenttina pakkoruotsin puolesta.

Keskeisimmät peruslähtökohdat tähän aiheeseen ovat pohjimmiltaan mielestäni seuraavat:

1. Oma kielemme on hyvin pieni, joten muiden kielien oppiminen kansainvälisessä maailmassa on tärkeää.
2. Asumme maassa, jossa on n. 5,4 % ruotsia äidinkielenään puhuvia.
3. Ruotsin kielialue on suomen kielen tavoin suhteellisen pieni, mutta kieli auttaa jo sellaisenaan paljon myös muissa pohjoismaissa.

Kohta 1 tukee ajatusta siitä, että ulkomaisia kieliä on hyvä olla kaksi kappaletta pakollisina, mutta että ne saisivat olla vapaavalintaisia. Toki lasten voi olla vaikea tietää, mitä heidän kannattaisi opiskella, mutta kyllä 7-luokkalaisille voi vanhempiensa avustuksella jo sen verran valinnanvapautta antaa - varsinkin kun kyse ei kuitenkaan ole siinä määrin peruuttamaton päätös, etteikö myöhemmin voisi muita kieliä opiskella. 1960-lukuun verrattuna maailma on myös muuttunut huomattavasti kansainvälisemmäksi, joten ruotsin merkityksen voi arvella laskeneen. Oma lukunsa tähän liittyen on pakkoruotsi-illan toisessa osassa käsitelty venäjä.

Kohtaan 2 liittyy yksi pakkoruotsin puolustajien aiheeseen liittyvistä kommenteita. Björn Månssonin mukaan ruotsi on englannin jälkeen toiseksi tärkein työkieli Suomessa. Yleisesti ottaen tuo luultavasti pitää paikkansa, mutta toisaalta näin ei ole alasta riippumatta. Nuoren tulevaisuuden ammatti on sinänsä harvemmin etukäteen selvillä, mutta ei se välttämättä ole riittävä perustelu opettaa kaikille ruotsia - vähemmistön koko kun on kuitenkin suhteellisen pieni.

Kohta 3 on paitsi kommunikaatiokysymys, myös eräänlainen silta hieman laajemman mittakaavan kulttuurilliseen tarkasteluun. Ruotsin osaamisen voi ajatella vahvistavan suomalaista yhteiskuntaa sisäisesti yhtenäisemmäksi, minkä lisäksi sen voi ajatella vahvistavan pohjoismaista yhteenkuuluvuuden tunnetta, mikä ei varmasti ole ainakaan haitaksi. Toisaalta nämä ovat epäkonkreettisia asioita ja voivat olla pohjimmiltaan suurelta osin sanahelinää - ei kai tunne pohjoismaalaisuudesta niin helpolla häviäisi, vaikka lukuisten suomalaisten välttävä ruotsin taito muuttuisikin olemattomaksi ruotsin taidoksi?

Yhden ehkä aiheen kannalta keskeisimmistä ajatuksista toikin esille Vapaa kielivalinta ry:n Riitta Mustonen, joka totesi, että "Todella hyvästä kielitaidosta on vaan hyötyä", eli että kevyellä kielitaidolla ei tee mitään, vaan kannattaisi ennemmin opiskella pari kieltä kunnolla. Matkailussa tai muussa arkisemmassa kanssakäymisessä pienestäkin kielitaidosta voi toki olla pientä hyötyä, mutta sikäli kuin kielitaito ymmärretään ammatillisena voimavarana, pitää lause suurelta osin paikkaansa.

Kysymys kuuluukin, miksi pitää väkisin kouluttaa kaikille välttävä ruotsintaito, vaikka iso osa ei sitä kuitenkaan koskaan varsinaisesti tule tarvitsemaan? Eikö riitä, että riittävälle osalle ihmisiä koulutetaan riittävä kielitaito siihen, mitä he työssään tarvitsevat? Tämä voisi tarkoittaa sitä, että joillekin ruotsia voisi ehkä opettaa jopa nykyistä enemmän, mutta toiset voisivat ruotsin pakollisuudesta vapauttaa. Ei kai siis ole mahdoton ajatus, että esimerkiksi Itä-Suomessa voisi valita halutessaan venäjän ruotsin sijasta? Tai että kaikilla aloilla ei tarvitsisikaan suorittaa virkamiesruotsia? Voisihan tällöinkin edelleen edellyttää, että jokaisen koulun tulisi tarjota halukkaille ruotsin kieltä. Jos kieli olisi vapaasti valittavissa, ruotsia lukevat olisivat väkisinkin paremmin motivoituneita, ja niin ollen myös ruotsintaidoiltaan vahvempia. Tällöin ruotsin taidosta tulisi tiettyihin töihin haettaessa myös helpommin osaamisvaltti, kun kaikki eivät listaisi kieltä osaamisalueisiinsa kuuluvaksi.