Korruptiolistalla putoaminen on hyvä asia

Suomi on loistanut useita vuosia monien kansainvälisten maita vertailevien listojen kärjessä. Näistä tunnetuimmat esimerkit lienevät Suomen pysyminen parhaimmalla sijalla niin PISAn koulumittauksissa kuin Transparency Internationalin korruptiolistauksissakin, mutta toisaalta myös erilaisilla talouden mittareilla kuten kilpailukyvyssä on sijoituttu kärkeen. Ja onpahan nyt tuoreessa tutkimuksessa valittu Suomi maailman menestyvimmäksikin valtioksi.

Kuten aina, erilaisiin listoihin ja niiden perusteisiin on syytä suhtautua ainakin varauksella. Tunnetuimpien listojen riittävään puolueettomuuteen on mielestäni perusteltua pääasiassa luottaa, mutta varsinkin jos listasijoituksen perustana toimivien yksittäisten osatekijöiden taustalla olevissa kriteereissä tai tiedonkeruutavoissa on epäselvyyksiä, tuloksista ei kannata tehdä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Henkilökohtaisesti uskon PISAn tuloksista tulkittavan koulumenestyksen vastaavan ainakin mitattujen osa-alueiden osalta melko vahvasti todellisuutta. Uskomus pohjautuu paitsi omaan kokemukseeni Suomen koululaitoksesta, myös erityisesti siihen, että mittausmenetelmä on armottoman lahjomaton ja selkeä verrattuna moniin muihin mittareihin. Sen sijaan esimerkiksi Suomen sijoitus menestyneimpänä maana saa sisäisen skeptikon nostamaan päätään niin muista maista tiedettyjen faktojen kuin mittausmenetelmän epämääräisyydenkin vuoksi - olkoonkin että itse menestyneisyyden käsitekään ei ole yksiselitteisimmästä päästä.

Transparency Internationalin listalla Suomi on nyt kahden viime vuoden aikana menettänyt aiempina vuosina hallitsemansa ykkössijan, ja pudonnut viidennen sijan kautta kuudennelle. Selkeämmillä ja objektiivisemmilla mittareilla, kuten PISAn koulumittauksissa tai henkilöä kohden lasketun bruttokansantuotteen kohdalla pitäisin pudotusta harmillisena, mutta tällä listalla putoaminen voi itse asiassa olla oikeastaan jopa yksinomaan hyvä asia. TI:n korruptiomittaus pohjautuu korruption käsitteen hankalan luonteen vuoksi nimenomaan ihmisten henkilökohtaisiin näkemyksiin kustakin maasta. Olivat nämä näkemykset miten valistuneita tahansa, kyse on kuitenkin selkeästi subjektiivisesta datasta. Itse asiassa mitataankin siis mielikuvia, eikä niinkään varsinaista korruptiota. Mielikuviin taas on varmasti vaikuttanut myös puolisentoista vuotta käynnissä ollut tiivis vaalirahakeskustelu. Itse vaalirahoituksen ongelmakohdat sen sijaan tuskin ovat uusia. Pudotus korruptoitumattomuuden huipulta ei siis välttämättä johdu korruption lisääntymisestä Suomessa tai siitä, että muista maista olisi tullut vähemmän korruptoituneita, vaan siitä, että kissa on niin sanotusti nostettu pöydälle.

Siinä missä erilaisten mittausten tulosten todenmukaisuutta voi moni minkä tahansa mittarin osalta kritisoida, jokseenkin kaikki suomalaiset ovat varmasti kuitenkin yleisesti ottaen saavutetuista hyvistä sijoituksista pääosin mielissään. Monilla listoilla nousemiseksi ollaan myös valmiita tekemään töitä, sillä kukapa ei haluaisi Suomen menestyvän? Jos otetaan koulumaailma vertailukohteeksi, harvapa ainakaan tietoisesti tekee ratkaisuja, jotka johtaisivat heikompiin numeroihin. Mutta kuinka moni haluaisi olla jatkuvasti luokan kilteimmän maineessa? Jos tietää asuvansa maassa, joka on tilastojen perusteella maailman vähiten korruptoitunut, kuinka suuri motivaatio on taistella entistä paremman läpinäkyvyyden puolesta? Oli todellisuus suomalaisesta korruptiosta suhteessa muihin maihin mikä tahansa, mikäli listalla putoaminen saa Suomen ryhdistäytymään läpinäkyvyyden parantamisessa, on listasijoituksen lasku vain hyvä asia. Parhaimmassa tapauksessahan tämä mielikuvien korruption kasvu voisi saada todellisen korruption vähenemään.