Avioliitolla on instituutiona pitkä historia takanaan. Vaikka se pohjimmiltaan onkin säilynyt samana, sen muoto ja merkitys ovat kuitenkin aivan viime aikoinakin kokeneet muutoksia. Uskon, että sen suosio tulee säilymään myös jatkossa, mutta toisaalta erilaisia niin määritelmällisiä kuin laadullisiakin muutoksia tullaan näkemään vielä lähitulevaisuudessakin.
Miltä mahtaa avioliitto näyttää esimerkiksi 2050-luvulla: ketkä liittoja solmivat ja miten avioliittoon noin muuten suhtaudutaan?
Ketkä avioliittoja solmivat?
Viime viikkojen homokeskustelu on nostanut pöydälle ehkä keskeisimmän avioliittoon liittyvän kysymyksen: miten avioliitto itse asiassa tulisi määritellä ja ketkä saavat solmia avioliiton? Enimmäkseen keskusteluissa on käsitelty nimenomaan kirkon suhtautumista aiheeseen ja usein rivien välistä on voinut lukea, että avioliitto ja kirkollinen vihkiminen yhdistetään monesti jotenkin auttamattomasti toisiinsa - vaikka voihan avioliiton solmia maistraatissakin. Uskon, että tämä ajatuksen tasolla vallitseva sidos tulee heikentymään tulevaisuudessa. Mielestäni avioliittoa pitäisikin tarkastella ensisijaisesti ei-uskonnollisena instituutiona, ja näin ollen myös homojen avioitumisoikeutta koskevan keskustelun tulisi ensisijaisesti koskea avioliittolakia ja vasta toissijaisesti kirkollista vihkimistä.
Kun avioliitosta puhutaan maallisena instituutiona, ei avioliittokelpoisten parien rajaamisessa ole enää syytä viitata raamattuun. Näin ollen jäljelle jäävät sosiaaliset ja biologiset perusteet. Nainen ja mies saavat tavallisesti mennä keskenään naimisiin, se on selvä. Entäs muuten? Monet homoliittoja vastustavat näyttävät pitävän homoille annettavia myönnytyksiä uhkana, joka voi johtaa esimerkiksi eläimiinsekaantumisen hyväksymiseen. Näin on antanut ymmärtää mm. homoillassakin mukana ollut kansanedustaja Pentti Oinonen kannanotossaan. En tiedä, ovatko tällaiset kommentit vain oljenkorsiin tarttumista parempien konkreettisten perusteiden puutteessa, vai eivätkö tällaisia argumentteja esittävät todella näe asioissa mitään eroa. On ilmeistä, minkä takia esimerkiksi sisarukset eivät saa mennä keskenään naimisiin, kuten on myös selvää, miksei ihminen saa avioitua eläimen kanssa. Sukurutsalla voi olla hyvin ikäviä seurauksia, ja toisin kuin homopariskunta, aikuinen ja lapsi tai ihminen ja eläin eivät ole keskenään yhdenvertaiset, kuten avioituvien tulee lainkin mukaan olla.
Myös muita homojen avioitumisoikeuksia koskevia kommentteja esitettiin television homoillassa. Kansanedustaja Lenita Toivakka toi esille joidenkin ihmisten huolen siitä, että avioliitto käsitteenä "häviää tai muuttuu". Joitakin muutos varmasti harmittaa, mutta eikö näin ole kaikkien muidenkin yhteiskunnallisten muutosten kanssa? Jos kuitenkin ihan rehellisesti ajatellaan, mitä heteroaviopari oikeasti menettää, vaikka homotkin pääsisivät samannimiseen liittoon? Homojen avioliittoa vastustava Raamatun opettaja Pasi Turunen perusteli kantaansa sillä, että "Yhteiskunta tulee varsin hyvin toimeen ilman homoliittoja, mutta se ei tule toimeen ilman heteroseksuaalista parin muodostusta". Ehkäpä näin on, mutta eikö sama koske myös esimerkiksi jalkapalloa? Tulisiko jalkapallo kieltää, koska se ei ole yhteiskunnan kannalta välttämätöntä? Kirkkovaltuutettu Sonja Falk viittasi yhtä lailla yhteiskunnalle välttämättömään heteroparien kykyyn lisääntyä. Jos lisääntyminen olisi ainoa avioliiton perustelu, eikö lisääntymisiän ohittaneet tai muuten joko omasta valinnastaan tai muuten lapsettomat heteroparitkaan sitten saisi avioitua? Aika kohtuuttomalta kuulostaa.
Onko sitten muista syistä perusteltua rajoittaa keskenään tasavertaisten ihmisten avioitumisaikeita? Kiistanalaisimpia liittomuotoja ovat ehkä erilaiset moniavioisuuden muodot, ja niistä voi hyvin esittää väitteitä niin puolesta kuin vastaankin. Käytännössä tuollaisten suhteiden saattaa olla vaikea toimia tasavertaisina, mutta toisaalta jos jonkinlainen moniavioinen, esimerkiksi kahden miehen ja kahden naisen muodostama liitto sellainen olisi, olisiko sitä periaatteessa syytä kieltääkään?
Moniavioitumiselle suurta kysyntää tai sen laillistamista tuskin on nähtävissä, mutta kuten parin viikon takaisessa jutussani toin esille, koen jokseenkin väistämättömänä kehitysaskeleena sen, että ennemmin tai myöhemmin homot saavat avioitua siinä missä heterotkin. Tämä tulee olemaan merkittävä määritelmällinen muutos, mikä vaikuttanee jossain määrin avioliiton merkitykseen myös muilta osin. Tätä ei ole mielestäni kuitenkaan mitään syytä nähdä minkäänlaisena uhkana. Vaikka homopariskunnat muodostaisivat keskenään avioliittoja, ei siitä syntyisi kenellekään minkäänlaista todellista haittaa.
Avioliiton muoto ja merkitys
Avioliittoinstituutioon suhtautumisessa yksi merkittävimpiä tekijöitä on se, kuinka kestävänä liitto nähdään. Tunnetun mantran mukaanhan joka toinen avioliitoista päättyy eroon. Solmittujen avioliittojen määrä on viime vuosina piirun verran lisääntynyt, mutta avioerojen suhteellisen määrän en usko muuttuvan tulevaisuudessa erityisesti kumpaankaan suuntaan, sillä jo 20 vuoden ajan niiden määrä on säilynyt jokseenkin samana (Tilastokeskus).
Avioehtojen suhteen sen sijaan on muutoksia nähtävissä. Mielenkiintoista on se, että vaikka vain runsaaseen neljännekseen avioliittoja nykyään otetaan avioehto, olen ainakin itse saanut sen kuvan, että ennen avioitumista selvästi useampi suunnittelee sellaisen ottavansa. Esimerkiksi häät.fi:n kyselyssä noin 3/4 ihmisistä oli avioehdon kannalla. Tämä ei tietysti ole millään tavalla koko väestöä edustava otanta, mutta samansuuntaisia kyselytuloksia olen nähnyt muuallakin. Osasyy tähän näennäiseen ristiriitaan lienee yleinen avioehtojen yleistymisen trendi: vielä 70-luvulla vain joka kahdeksanteen ja 90-luvulla vain joka viidenteen liittoon tuli avioehto. Tämän päivän aikeet ovat huomispäivän tekoja, joten on luontevaa, että aielukemat ovat piirun verran suurempia. Varsinkaan hääsivustolla esitetyt aikeet eivät voi kuitenkaan kovin montaa vuotta eteenpäin ennustaa, joten suurempia syitä lienee syystä tai toisesta tulleet mielen muutokset tai erityisen painavien syiden puutteessa vallitseva viitseliäisyyden puute.
Moni saattaa nähdä avioehtojen määrän lisääntymisen merkkinä romantiikan kuihtumisesta, mutta toisaalta historiallisesta näkökulmasta tilannetta voidaan pitää myös täysin päinvastaisena. Kuten edelleen monissa maailman kolkissa, myös Suomessa avioliiton merkitys on aikoinaan ollut nykyiseen suomalaiseen yhteiskuntaan verrattuna enemmän taloudellinen ja toimeentuloon liittyvä. Monesti on ollut tavoitteena päästä niin sanotusti "hyviin naimisiin", jolloin avioliitto on luonut taloudellisen turvan esimerkiksi kotiin jäävälle vaimolle. Nykyään avioliittojen painoarvo on siirtynyt vahvemmin rakkauden puolelle, mistä johtuen taloudellisen siteen heikentyminen voidaan nähdä osana luonnollista kehitystä.
Tosiasiahan on itse asiassa se, että nykyisen muotoisessa osituksessakin toinen voi ainakin teoriassa jäädä pahemmin tyhjän päälle: jos varsinaista kertynyttä varallisuutta ei juuri olisi, mutta toiselle olisi kertynyt hyvä kuukausittainen eläke, tämä jää käsittääkseni osituksen ulkopuolelle. Molemminpuolisesti reilu, rakkauteen pohjautuva liitto ei sellaisenaan mielestäni oletusarvoisesti ositusta vaadikaan. Kuka tietää, vaikka tulevaisuudessa avioehdon asettamasta muodosta tulisikin oletusarvo. Avioehto jäisi nimityksenä historiaan ja ositusta haluttaessa se pitäisi erikseen kirjata jonkinmuotoiseen aviosopimukseen.
Pohjimmiltaan avioliitto on nykyään henkisempi aiempaan verrattuna. Avioliittoa ei solmita ensisijaisesti turvaksi, vaan halusta sitoutua rakkauteen pohjautuvaan suhteeseen tai uuteen perheeseen, tuoda tämä tahto virallisesti julki, ja luoda henkisesti erittäin vahvaa yhteenkuuluvuutta ja useimmiten yhteistä sukunimeä kantava perheyksikkö. Tämä avioliiton perimmäisin tekijä tuskin tulee tulevaisuudessa enää muuttumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti