...kunnes toisin todistetaan?

Tuorein Helsingin sanomat uutisoi 29.8. Maahanmuuttoviraston ruuhkautuneen somalialaisten kasvattilapsihakemuksista. Ilman syvempää perehtymistä tilastoihin ja prosesseihin, on vaikea ottaa kantaa perheenyhdistämiskäytäntöihin tai niiden tiukkuuteen yleisellä tasolla, mutta jokin järjestelmässä vaikuttaisi kuitenkin olevan pahasti pielessä. Maahanmuuttoviraston johtajan Heikki Taskinen kuvailee nimittäin tilannetta seuraavasti:

"Kielteistä perheenyhdistämispäätöstä ei voi tehdä, jos sille ei löydy perustetta. Jos ei ole resursseja, myönteisten päätösten osuus lisääntyy merkittävästi. Silloin Suomeen saapuvien joukossa on väistämättä myös ihmisiä, joilla edellytykset eivät täyty."

Siis hetkinen? Eikö perhesidehakemusten käsittelyprosessissa noudateta ollenkaan samaa järkevää käytäntöä kuin oikeudenkäynneissä? Oikeudenkäynneissä käytetty syyttömyysolettama "Syytön kunnes toisin todistetaan" on tärkeä ihmisoikeuksiin kuuluva periaate, mutta vastaava perusajatus on sovellettavissa myös muuhun elämään. Laajemmin ajateltuna kyse on siitä, että kullekin toiminnalle pitää löytyä peruste, eikä niin, että toimimatta jättäminen pitäisi perustella. Esimerkiksi Kelan etuuksia haettaessa on perusteltava, miksi tarvitsee etuisuuksia - lähtökohtana ei siis ole se, että Kelan pitäisi perustella, miksi et ole oikeutettu etuisuuksiin.

Onko perheenyhdistämisasioissa todistustaakka siis päinvastainen normaaliin nähden, ja jos on, niin miksi? Totuus hakemusten käsittelyprosessista ei luultavasti ole ihan näin yksinkertainen, mutta jos resurssipula johtaa lepsumpiin päätöksiin, ollaan vaarallisella tiellä. Useammat myönteiset päätökset johtanevat entistä useampiin hakemuksiin ja sitä kautta pahimmassa tapauksessa entistä pahempaan resurssipulaan ja entistä useampiin (perusteettomasti) myönteisiin päätöksiin. Väärin perustein maahan tuodut taas voivat aiheuttaa ajan myötä vakaviakin ongelmia.