Kaupungin ja seurakunnan tonttien vertailukelpoisuudesta

Vantaan seurakuntien kiinteistöjohtaja Sari Turusen mukaan (HS.fi/mielipide 22.1.) seurakuntia ja kaupunkia ei voi verrata maanomistajina keskenään, ja tästä johtuen ei olisi ilmeisesti hänen mielestään syytä kritisoida seurakuntien kaupunkiin verrattuna yli kaksinkertaisia tonttivuokravaatimuksia. Perusteluksi hän sanoi kaupungin saamat kiinteistö- ja kunnallisverotuotot, joita kirkko ei saa. Lisäksi hän kirjoittaa asukkaiden nauttineen alhaisesta tonttivuokratasosta aiempina vuosina.

Turusen perustelut ovat onttoja. Jos puhutaan tontin omistamisesta saatavasta tuotosta, kaupunki on käytännössä täysin samassa tilanteessa kuin kirkko. Jos jo rakennettu tontti ei olisi kaupungin omistuksessa, kaupunki saisi tontista kiinteistöveroa, joten ylimääräinen tulo, jonka kaupunki saa omistamalla tontin on täsmälleen sama kuin kirkolla eli tonttivuokran ja kiinteistöveron välinen erotus. Kunnallisveroa taas kaupunki voi periä tontin asukkailta täysin riippumatta siitä, millaisilla vuokraehdoilla tontilla asutaan.

Aiempi vuokrataso taas ei ole pätevä perustelu vuokravaatimusten korkeudelle, sillä aiemman vuokratason mataluus on suurelta osin seurausta alussa tehdystä sopimuksesta, jossa seurakunta miljoonien kynnysrahoja vastaan luopui korotuksista. Kirkko siis sai rahansa tavallaan etukäteen, ja alkuperäiset asukkaat maksoivat käytännössä siten ikään kuin vuokraa etukäteen. Tuoreita asukkaita taas aiempien vuosikymmenten taso ei kosketa.

Sen sijaan kaavoituskysymyksessä Turunen osuu asian ytimeen: kaupunki tosiaan saa kaavoituksella lisää asukkaita eli veronmaksajia. Samaan tapaan myös kirkko voisi saada lisää tonttivuokranmaksajia edistämällä sitä, että heidän tonteilleen voisi ja kannattaisi rakentaa.

Kirkko sahaa kohtuuttomilla tonttivuokrankorotussuunnitelmilla omaakin oksaansa

Helsingin tuomiokirkko lumimyrskyssä
(7.1.2011)

Helsingin ja Vantaan seurakuntayhtymät ovat osoittaneet huomattavaa ahneutta tonttivuokrien korotussuunnitelmissaan. Voi kysyä, miksi kirkko vaatii tonteilleen yli kaksinkertaista tuottoa suhteessa siihen, mitä kaupunki vaatii omille vuokratonteilleen, vaikka ei kaupungin tonttejakaan vuokrata sosiaalisin perustein. Lisäksi kirkon tapaa arvottaa tonttinsa mitä ilmeisimmin parhaiden tonttipaikkojen perusteella voi pitää kyseenalaisena. Toisin kuin kaupunki tai muut institutionaaliset tontinvuokraajat, kirkko ei myöskään tarjoa mahdollisuutta tontin lunastamiseen, mikä omalta osaltaan toimii osoituksena tällaiselle riskitöntä tuottoa tekevälle omaisuudelle asetetun tuottovaatimuksen korkeudesta. Kirkon esittämät vuokrankorotukset ajaisivat monet tavalliset perheet todelliseen taloudelliseen ahdinkoon, mikä saa kysymään: noudattaako kirkko todella omia vastuullisen sijoittamisen ohjeitaan, joiden mukaan "sijoitus, joka saa aikaan epäoikeudenmukaisuutta -- on kirkolle käymätön"? Vastaako tällainen toiminta kirkon käsitystä kristillisyydestä? 

Toivoisin, että kirkko katsoisi enemmän paitsi oikeudenmukaisuutta myös isompaa kuvaa koko oman instituutionsa kannalta. On selvää, että kohtuuttomien vuokravaatimusten seurauksena moni tulee eroamaan kirkosta - osa kannanottona, osa taloudellisesta pakosta. Kirkko saattaa laskea, että korkeat vuokravaatimukset ovat tästä huolimatta kannattava veto, mutta on syytä huomioida, että tällaisten vuokrankorotusten ja niistä mahdollisesti seuraavien oikeusprosessien seurauksena syntyvä badwill ei rajoitu vain tonttivuokralaisiin ja heidän välittömään lähipiiriinsä vaan myös laajemmin koko kirkon maineeseen. 

Ihmisiä ongelmiin ajavien vuokrankorotusten sijasta kirkko voisi valita etenemistavan, joka vastaisi paremmin kaikkien osapuolten etuja. Kirkko voisi nostaa vuokria tavalla, joka olisi linjassa kaupungin vuokratonttien kanssa sekä tarjota tonttivuokralaisille myös mahdollisuuden lunastaa tontit itselleen, jolloin se välttyisi mainekolhuilta ja kirkosta eroamisilta. Samalla kirkko voisi aktivoitua niin tonttiomaisuutensa kuin asuntojen heikkokuntoisuuteen nähden korkeista asuntovuokrapyynnöistä johtuen tyhjänä seisovan asunto-omaisuutensakin suhteen. Kirkon mailla riittää rakentamattomia alueita, ja pitämällä tonttivuokrankorotukset kohtuullisina alueet säilyvät houkuttelevampina myös rakennuttajille. Uudet asunnot taas tarkoittaisivat uusia tuottoja myös seurakuntayhtymille. Kun alueet ja asunnot ovat tehokkaammin käytössä, kaikki voittavat.