lauantai 1. lokakuuta 2016

Haluatko miljonääriksi - oppitunti paineen alla toimimisesta

Näkymä Haluatko miljonääriksi -studiolta
Tämä on selvästi henkilökohtaisin blogikirjoitukseni tähän asti. Osallistuin äskettäin Haluatko Miljonääriksi -ohjelmaan, ja kyseinen jakso näytettiin televisiossa tänään 1.10. Pääsin kilpailussa ns. hot seatille eli kilpailemaan rahasummista, mutta eipä se sen jälkeen sitten mennytkään yhtään niin kuin Strömsössä, sillä kisa loppui ikävällä tavalla lyhyeen ilman yhdenkään oljenkorren käyttämistä, kun jo toisen kysymyksen kohdalla valitsin kahdesta punnitsemastani vaihtoehdosta väärän. Samalla tuli päästyä ainakin lähelle kyseenalaista ennätystä kisaamissession lyhyyden suhteen ohjelman suomalaisessa versiossa.

Voit lukea tämän kirjoituksen miten haluat: koottuina meriselityksinä, yleisenä avautumisena, ylipitkänä analyysinä lyhyestä kilpailutilanteesta tai minä vain. Minulle tämä on itsetutkiskelua ja terapiaa: keino purkaa suurta pettymystä, analysoida, mitä oikeastaan tapahtui ja miksi, sekä toivon mukaan oppia tästä jotain. Samalla toki yritän myös lieventää vaikutelmaa siitä, miten kujalla ehkä näytin olevan Euroopan maantieteestä. Jos luet tämän, ehkäpä se auttaa hieman ymmärtämään, millaista on istua tuossa tuolissa ja millaiseen tunnemyrskyyn se voi johtaa.

Tässä suurin piirtein ohjelman eteneminen niin kuin sen itse koin:


Alkukarsinta

Nopeutta painottava alkukarsinta on jännittävä, koska lyhyt hetki ratkaisee niin paljon. Tästä johtuen varsinaisen kisapäivän lähestyessä ajatukset alkoivat aina vain vahvemmin kohdistua juuri tuohon alkukarsintaan, ei niinkään ns. hot seatilla istumiseen. Alkukarsintasuorituksen saa kuitenkin tehdä omassa rauhassa ja penkillä odottaessa siihen on rauhassa aikaa asennoitua, joten jännitys on aika hyvin hallittavissa. Hyvää tuntumaa saattoi itselläni edesauttaa myös se, kun muille kilpailijoille esitetyt kysymykset tuntuivat helpoilta. Usko yhteen asiaan vain vaihteli: onnistuisiko sitä vastaamaan alun järjestelykysymykseen muita nopeammin. No, toisella kierroksella se onnistui.


Hot seatille pääsy

Kun olin toisella karsintakierroksella ryhmän oikein vastanneista nopein, tunne oli oikeastaan yllättävänkin helpottunut. Ehkä jopa liiankin? En pohtinut tässä tilanteessa lainkaan, mitä tekisin varsinaisten kysymysten tullessa. Ajattelin vain tyytyväisenä, että onpas uskomatonta, että olen selvinnyt tähän asti. Jälkikäteen ajateltuna tuntuu ainakin siltä, että olisi etukäteen pitänyt valmentautua sen suhteen, miten toimia epävarmoissa tilanteissa hot seatilla: miten yrittää löytää itse vastaus, mitä oljenkortta käyttäisi minkäkinlaisissa tilanteissa, ja milloin olisi oikeasti perusteltua ottaa riski ja milloin ei. Kun vastauksen tietää, on tuolilla melko helppo istua, mutta kun sitä ei tiedä, voi tilanne olla toinen - ainakin jos siihen ei ole etukäteen henkisesti asennoitunut.


Puuttuva tai väärä tieto

Kohtalon kysymykseksi osoittautui itselläni Monacon ainoan rajanaapurin määrittäminen. En seuraa F1-kisoja, mistä johtuen minulla ei ole yhtä sellaista tuttuussidettä Monacoon, mikä monilla muilla on. Tämä on yksi syy siihen, miksi en Monacosta niin paljon tiedä, enkä nyt ikävä kyllä jotenkaan ollut tullut kerranneeksi Euroopan pieniä valtioita kilpailua varten. Puhuin ohjelmassa "rannikosta", millä tarkoitin Välimeren rantaa. Mielessäni maalasin Ranskan niin tiiviisti Espanjan ja Italian väliin, ettei Ranskalla muka olisi rantaa Välimerelle päin - jos joku siis ajatteli, että en olisi tiennyt Ranskan olevan Atlantin rannalla, niin täydellisen kujalla en sentään ollut. Tänä kesänä surullisella tavalla esillä olleen Nizzankin olen tainnut jotenkin ajatella olevan Atlantin rannalla.

Toissijaista höperyyttä oli, että yhtenä vaihtoehtona olleesta Kreikastakin taisin puhua saarivaltiona. Turistikohteen ominaisuudessa Kreikka on kyllä maalautunut mielikuviin korostetun saaripainotteisena, mutta en tästä huolimatta ajatellut Kreikan koostuvan pelkistä saarista. Ohjelmassa sanomani perustelu Kreikan poissulkemiseen oli muutenkin outo: vaikka Kreikka olisi pelkkä saari tai joukko saaria, ei se estäisi sitä, etteikö jollakin saarista voisi olla myös pieni kääpiövaltio. Joka tapauksessa tiesin, ettei Monaco ole Kreikan suunnalla, ja olen melko varma ilmaisseeni sen näinkin erikoisella tavalla ainakin osittain johtuen edeltävälle kilpailijalle tulleesta kysymyksestä, jossa oli oikeaa vastausta eli Tanskaa lukuunottamatta muuten pelkkiä sisämaavaltioita vaihtoehtoina. Tuossa kysymyksessä oikean vastauksen olisi voinut hyvin pitkälti päätellä sulkemalla sisämaavaltiot pois laskuista, joten toin nyt tuossa perustelussa ontuvalla tavalla saman päättelylogiikan mukaan myös tähän Monaco-kysymykseen.

Oleellista oli kuitenkin joka tapauksessa se, että kadotin mielessäni karttaa maalatessa Ranskan Välimeren puoleisen rantaviivan - vaikka todellisuudessahan sitä on satoja kilometrejä (mikä on kyllä tästä lähin hyvin kirkkaasti mielessä!). Tämä oli se väärä mielikuva, joka sai kisani päättymään niin lyhyeen. Mutta se ei vielä selitä yksin, miksi päädyin vastaamaan Espanja Ranskan sijasta.


Muu kysymykseen liittyvä tieto

Jos suora tieto puuttuu, voi silti olla mahdollista hyödyntää aihetta läheltä liippaavaa tietoa. Jos minulta olisi kysytty Monacon virallista kieltä, olisi ensimmäinen ajatus kyllä uskoakseni ollut ranska - ainakin ennemmin kuin espanja. Tätä olisi tainnut tukea myös käsitykseni Monacon ruhtinasparista. Lähtökohtaisesti oletettavaa olisi, että kääpiövaltion kieli olisi sama kuin sen naapurivaltion, joten tällä tavoin kieli antaisi vahvan syyn olettaa Monacon naapurimaan olevan Ranska.

Toisaalta ajattelin kuitenkin, että Monaco ei sijaitse millä tahansa rannikolla vaan nimenomaan Välimeren rannalla. Tämä sinänsä oikea käsitys yhdistettynä tuohon väärään käsitykseeni siitä, että Ranskalla ei olisi suoraa yhteyttä Välimereen, antoi ymmärtää, että Monaco olisikin Espanjan naapuri. Päädyin tällä tavoin ajattelemaan, että ehkäpä se Monaco sitten on Espanjan itärannikolla.

Jokin siis kyllä huusi sisälläni Ranskaa, mutta toinen puoli Espanjaa. Tästä syntyi ristiriita ja epävarmuus. Miksi en siis pyrkinyt selvittämään tilanteeseen jonkinlaista aidosti epäluulot poistavaa ratkaisua ennen vastaamista?


Epävarmuudesta seuraava paine

Huomattuani, etten tiedä suoraan oikeaa vaihtoehtoa, enkä osaa sulkea kolmea vaihtoehtoa pois, kehitin aika nopeasti itselleni tunteen siitä, että paikalla oleva studioyleisö odottaisi minun jo päättävän, mitä tehdä. Eihän tilanteessa oikeasti niin kiire ole, mutta tilanne on ensimmäistä kertaa tällä tavalla tv-ohjelmassa esiintyvälle sen verran uusi ja erikoinen, että eipä tuon tunteen torjumiseenkaan osannut oikein varautua - varsinkin kun kuvausten lähestyessä päällimmäisenä mielessä oli lähinnä alkukarsinnasta selviytyminen.

Toisin kuin jostain kumman syystä olin ehkä olettanut, tuollaisessa tilanteessa en vain osannutkaan ajatella kirkkaasti. Kysymys koski kartalla näkyviä rajoja, joten pelkistin sen mielessäni puhtaasti sellaiseksi ilman ajatuksia alueella puhuttavasta kielestä tai muista mahdollisesti oikeaan suuntaan ohjaavista asioista. Kun ajattelu on jossain määrin sumentunut, on vaikea yrittää piirtää karttaa mielessäänkään. Jos olisi osannut ajatella kirkkaasti, olisi mieleen ehkä pälkähtänyt sellainenkin sanapari kuin Ranskan Riviera. Tai ehkä olisin jopa osannut piirtää Espanjan ja Ranskan suhteen oikein. En tiedä. Muistan, että kaikesta huolimatta kuumotti, voisiko Ranska sittenkin ulottua Välimerenkin puolelle siten, että pikkuruinen Monaco sopisi siihen väliin. Koko epävarmuus näkyi ohjelmassa luultavasti selvästi. Miksi en sitten hakenut apua oljenkorsista?


Vääristynyt itseluottamus?

Yksi asia, mikä luultavasti hyvin monella kilpailijalla tulee vastaan, on tunne siitä, että itselle osui juuri väärät kysymykset. Sattumaahan se on, mutta niin kävi nyt itsellenikin. Kilpailussa tulevat kysymykset voi oikeastaan jakaa kilpailijan näkökulmasta karkeasti tämäntyyppiseen nelikenttään:

Helppo
Vaikea
Tietää vastauksen
Tyypillinen alkupään 
kysymys
Kilpailijan kannalta 
mukavin vaihtoehto
Ei tiedä vastausta
Kilpailijan kannalta 
ikävin vaihtoehto
Tyypillinen loppupään 
kysymys

Alkupuolella kilpailua kysymykset osuvat enimmäkseen vasempaan yläreunaan eli helppoon kysymykseen, jonka vastauksen kilpailija tietää, kun taas loppupuolella yli 10 000 euron kysymyksissä oikeaan alareunaan. Nyt Monaco-kysymys osui itselleni kuitenkin ikävästi tuohon vasemman alareunan punaisella merkittyyn osioon: eihän se oikeasti vaikea kysymys ollut, minä en vain sen vastausta ikävä kyllä tiennyt tai muistanut. Siinä missä muut jaksossa kilpailleet olisivat luultavasti tienneet vastauksen Monaco-kysymykseen, itse puolestani olisin osannut vastata kaikkiin jaksossa siihen asti esitettyihin kysymyksiin. Tiesin vastauksen ilman epäilyksen hiventä jopa yleisellä tasolla vaikeahkona pitämääni Wimbledon-voittajaa koskeneeseen ja jakson ensimmäisen kilpailijan kilpailun päättäneeseen Tennis-kysymykseen - joskin sen tiesin ainoastaan siksi, että olin ohjelmaan valmistautumista ajatellen urheilu-uutisia seurannut ja näitä asioita opetellut. Tiesin, että olisin luultavasti tiennyt vastauksen myös edellisestä jaksosta jatkaneelle kilpailijalle edellisessä jaksossa ilmeisesti vaikeuksia aiheuttaneeseen House of Cards -kysymykseen, johon oman jaksoni alussa viitattiin (myöhemmin tuon edeltävän jakson katsoneena: kyllä, Kevin Spaceytähän siinä vain haettiin, joten olisin tiennyt).

Koska olin tietänyt vastaukset noin kahdeksaan jo esitettyyn varsinaiseen kilpailukysymykseen sekä molempiin alkukarsintakysymyksiin, olisin siis päässyt edellisen kilpailijan kysymyksillä ensimmäisen kynnyskysymyksen eli 1000 euron yli ilman oljenkorsia - ja luultavasti sama olisi onnistunut 2000 euroon asti myös tätä edeltävän kilpailijan kysymyksillä. Ajattelinko tästä johtuen, että kyllähän minä nyt tähän itsellenikin tulleeseen ihan alkupään kysymykseen osaan vastata? Ehkä. En tiedä. Jonkinlainen vauhtisokeus tilanteessa oli kai kuitenkin päässyt syntymään, vaikka kisan aivan alussa vasta oltiinkin. Näin jälkikäteen ajatellen se sai minut ymmärtämään paremmin jopa Yhdysvaltojen ensimmäistä miljoonan dollarin kysymykseen väärin vastannutta, jonka riskinottoa on helppo pitää suhteettoman suurena jo ihan oikein vastaamisen epätodennäköisyyttä ja sitä kautta lopputuleman odotusarvoakin ajatellen (kts. Youtube-video).

Jos siis oikeastaan tarkkoja ollaan, en oikeastaan osunut vain ylläkuvatun nelikentän vasemman alakulman kilpailijan kannalta ikävimpään kysymysryhmään, vaan myös sen sellaiseen vielä ikävämpään osajoukkoon, josta pystyi kehittelemään sellaisen väärään vastaukseen johtavan päättelyketjun, joka sai minut nyt olemaan käyttämättä oljenkortta.

Uskon, että jos olisin valmistautunut kilpailuun oikein, virhe olisi silti voitu vielä välttää...

Suunnittelemattomuudesta seurannut pettänyt harkinta

Oma tärkeä tekijänsä on, että en tainnut ihan tosissaan ajatella, mitä se tarkoittaisi, jos vastaisinkin kysymykseen väärin - eihän varsinaisessa kilpailussa voi vain aloittaa heti uudestaan alusta samaan tapaan kuin jossain visailupelissä netissä. Epävarmassa tilanteessa vastaaminen on siis heti iso riski, ja yleisesti ottaen missä tahansa asiassa riskin pitää olla mielestäni perusteltu, jotta tarttuisin siihen. Suunnitelmana oli sinänsä olla luovuttamasta liian helpolla, vaan ottaa harkitusti riskiä, jotta pääsisi toisen eli 10 000 euron turvarajan yli, minkä jälkeen seuraaviin kahteen kysymykseen kannattaisi vastata, vaikka ei olisi vastauksesta aavistustakaan. Tästä johtuen pidinkin oikeastaan ennen kilpailupäivää 1000 euron palkintosummaan päätymistä melko todennäköisenä lopputulemana sillä oletuksella, että pääsisin varsinaiselle kilpailutuolille. 1000 euroahan on melko tavallinen voittosumma, sillä se on lopputulema väärästä vastauksesta 2000 euron kysymykseen tai epäonnistumiseen päätyneestä riskin otosta 3000, 5000, 7000 ja 10 000 euron kysymyksissä.

Käytännössä sen verran olin siis etukäteen ajatellut, että mikäli vain niin pitkälle pääsisin, voisin ottaa melko epävarmoissakin tilanteissa riskiä aina 30 000 euroon asti sen suhteen vastatako kysymykseen vai lopettaako peli - ja tämä onkin ihan järkevä ajatus. Oljenkorsien käytön suhteen en vain ollut samanlaista miettimistä ikävä kyllä tehnyt. Tähän voi nähdä ainakin kaksi syytä. Ensinnäkin hotseatille pääsy oli ylipäätään epävarmaa, joten siinä istuminen ei ollut niin konkreettisena mielessä, että siihen olisi osannut nähdä riittävän vahvasti syytä varautua - sen sijaan sitä vain keskittyi siihen, että selviytyisi karsinnasta läpi. Toisekseen jotenkin sitä kai ajatteli, että kyllähän sitä osaa tuolissakin käyttää harkintaa siinä missä muutenkin.

Vaikka olin sinänsä kuullut vinkkinä, että oljenkorret kannattaa käyttää, en tätä selvästikään ollut aivan täysin sisäistänyt. En ollut riittävästi käynyt sitä läpi, että riskin ottaminen oljenkorsien säästämiseksi ei kovin helpolla kannata. Huonoimpana vaihtoehtona on tietysti nyt realisoitunut pahin vaihtoehto eli turha ennenaikainen putoaminen, mutta toisaalta toisessa vaakakupissa oleva hyöty oljenkorren säästymisestä riskin oton onnistuessa on myös jossain määrin kyseenalainen: voi olla, että myöhemmin vastaan tulevaan kysymykseen kyseinen oljenkorsi ei samalla tavalla auttaisikaan. Sikäli kuin on todennäköistä, että oljenkorsi auttaa epävarmasta tilanteesta eteenpäin, oljenkorsi kannattaisi siis aina käyttää! Tämä vain korostuu tilanteessa, jossa oljenkorsia on jäljellä monta, sillä tälloin vastakkaisissa vaakakupeissa on yksi mahdollisesti säästyvä oljenkorsi ja kolme (!!) mahdollisesti käyttämättömäksi jäävää oljenkortta.

Monaco-kysymys oli juuri sellainen kysymys, johon yleisöoljenkorsi olisi varmasti auttanut. Kilautuskaverikin olisi hyvin todennäköisesti tietänyt vastauksen, ja 50-50:kin olisi auttanut minut 67%:n todennäköisyydellä eteenpäin. Lisäksi riskin otosta mahdollisesti säästyvä hyöty ei ollut mitenkään järkevässä suhteessa riskin negatiiviiseen puoleen eli pelin päättymiseen ja kaikkien oljenkorsien menettämiseen, joten minun olisi ehdottomasti pitänyt oljenkorteen tarttua. Tämä on se asia, mikä tuntuu vaikeimmalta antaa itselle anteeksi.


Lopuksi

Tehtäköön selväksi, että Haluatko Miljonääriksi -tiimin toiminnasta ja kannustavuudesta minulla on vain hyvää sanottavaa, ja kotona on myös jaksettu hyvin olla tukena. Olen lähinnä pettynyt siihen, miten itse toimin kilpailutilanteessa. Paitsi että voi tietysti jälkikäteisviisaana todeta, että olisihan nyt kannattanut käyttää muutama minuutti sellaisen perusknoppitietopaketin kuin Euroopan kääpiövaltioiden opetteluun (kyllä muuten olisi!), olisi ennen kaikkea pitänyt myös tehdä jonkinlaista mielikuvaharjoittelua siitä, miten toimia kilpailijan tuolissa sekä päättää, milloin ja miten tulisi käyttää oljenkorsia.

Mikä minua sitten epäonnistumisessani eniten harmittaa? Raha? Tokihan sekin jonkin verran, mutta ei missään nimessä päällimmäisenä, sillä suuriin summiin pääseminen ei kuitenkaan onnistu kovin monilta. Paljon enemmän häiritsee moni muu asia kuten se, etten päässyt edes näkemään, mihin asti pääsisin minulle sattuvalla kysymyspatteristolla olettaen, että käyttäisin oljenkorsia silloin kun niitä tarvitsen. Oljenkorsien käyttämättömyydestä johtuen hot seatillä istumiskokemuksesta jäi myös jotain olennaista kokematta: en päässyt soittamaan kenellekään mainiosta (joskin ehkä aavistuksen verran turhan homogeenisestä) kilautuskaverikolmikosta, kysymään yleisöltä tai käyttämään fifty-fiftyä. Leppoisa jutustelu Jaajon kanssa jäi myös hyvin lyhyeen, enkä päässyt jännittämään odottaessa seuraavan jakson kuvauksia. Ja toisaalta kyllähän sitä totta kai jäi myös tunne, että jätin itsestäni todellista(kin) hömelömmän vaikutelman. Jollakin oudolla tavalla tuntuu samalla, että olisin pettänyt itseni lisäksi kilautuskaverieni ja kaikkien muidenkin minut tuntevien ihmisten odotukset kisassa pärjäämiseni suhteen.

Tässä on vielä loppukaneettina muutama toteamus niin ohjelmaa katsoville kuin ohjelmaan jatkossa kilpailemaan pyrkiville:

  • Jos aiot kilpailemaan:
    • Mieti etukäteen, miten toimit, jos et tiedä heti vastausta.
    • Päätä oljenkorsien käytöstä myös etukäteen. Tärkein sääntö (jota en itse valitettavasti kunnolla noudattanut) on, että niitä ei kannata pyrkiä väkisin säästämään, mutta muiltakin osin voi kannattaa etukäteen pohtia, minkälaisiin tilanteisiin käyttää mitäkin oljenkorsista.
    • Päätä etukäteen, mihin summiin olet valmis tyytymään ja millä ehdoin. Etukäteen on vaikea tietää, miltä riskin ottaminen kilpailutilanteessa tuntuu: toiset saattavat ottaa kisatilanteessa herkemmin riskin kuin mitä tarkemmin harkittuna tekisivät, toiset taas saattavat välttää riskiä kilpailutilanteessa enemmänkin kuin mitä tarkemmin miettien haluaisivat. Päättämällä etukäteen, minkälaisissa tilanteissa on valmis lopettamaan pelin, päätöksenteko varsinaisessa kilpailutilanteessa sujuu luultavasti paremmin.
    • Ota huomioon, että riippuen luonteesta, tähtien asennosta ja sen sellaisesta kilpailutilanne voi muuttaa luottamusta omaan vastaukseen kumpaan suuntaan tahansa: tavallisesti ilmiselvältä vaikuttava kysymys voi tuntua epävarmalta, mutta toisaalta voi syntyä myös turhankin vahva luottamus omaan käsitykseen oikeasta vastauksesta. Pyri siis jäsentämään, mitä tiedät, ja mitä et.
    • Kirjoita valmiiksi ylös (paperille tai tietokoneelle), miten aiot pelata. Se konkretisoi suunnitelman mieleesi. 
  • Ohjelmaa katsoville:
    • Kotisohvalla pärjäät kysymyksissä luultavasti paremmin kuin tositilanteessa. Ei tieto luultavasti kilpailussa varsinaisesti mihinkään häviä, mutta täsmällisen välittömän tiedon puuttuessa ajattelu voi sumentua, etkä esimerkiksi löydäkään vastausta, jonka ehkä kotona keksisit.
    • Ohjelmaa katsova kiinnittää luultavasti enemmän huomiota niihin kysymyksiin, jotka itse tietää, mutta joissa kilpailijalla on hankaluuksia, kuin niihin kysymyksiin, joita ei itse tiedä, mutta joista kilpailija selviää ongelmitta. Yksi selvä syy tähän on ainakin se, että kilpailijalle ongelmia aiheuttava kysymys saa tyypillisesti enemmän ruutuaikaa. Lisäksi ohjelmaa katsovan voi olla mukavampi ja ehkä helpompikin jäädä miettimään sitä kysymystä, jonka itse olisi tiennyt. Ja yhtenä tärkeänä tekijänä kilpailijalle ongelmia aiheuttava kysymys voi katkaista koko kilpailun, mikä nostaa sen huomiomielessä huomattavasti merkittävämpään asemaan ei vain kilpailijalle, vaan myös katsojalle.
Yksi asia on varma. Itse ainakin katson tämän kokemuksen jälkeen jatkossa vastaavia tv-ohjelmia ja niihin osallistuvien edesottamuksia aika lailla uusin silmin. Ja kokemuksesta oppineena jos joskus vielä saan tilaisuuden osallistua vastaavankaltaiseen ohjelmaan, aion valmistautua en vain suoriutumaan ohjelman tehtävistä, vaan myös kohtaamaan ohjelmassa vastaan tulevat valintatilanteet.

48 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kaikki kysymykset olivat tänään helppoja huomioiden tasokin, se fakta ei ikävä kyllä muutu.
Myös tuleva opettajatar putosi todella helppoon yleistietokysymykseen, kuten sinäkin. Jos yhtään lohduttaa, et siis ollut tänään todellakaan ainoa.

Anonyymi kirjoitti...

Kikkeliskokkelis, mitäs läksit?

Voi vastata tyhmästi ja mennä eteenpäin, mutta aivottoman vastauksen puolusteleminen kilometrin pituisella henkilökohtaisella blogipostauksella... Noh, meitä on monenlaisia ihmisiä ja se on rikkaus.

Johannes Hidén kirjoitti...

Kiitos kommentista ensimmäiselle kommentoijalle. Kyllähän se ihmisen mieli sillä tavalla erikoisesti toimii, että kyllähän se lohduttaa, ettei ollut ainoa.

Mutta sehän näissä on: helpoistakin kysymyksistä löytyy aina joitakin sellaisia kysymyksiä, joita ei itse tiedä. Kotikatsomoissa huomio sitten painottuu niihin kysymyksiin, joihin kilpailija sattuu kaatumaan.

Anonyymi kirjoitti...

Yhtään yrittämättä pilkata minusta on vain yllättävää, että esim. kaikille suomalaisille aikuisille Eurooppa on vieras ja esim. Ranska on vaikea sijoittaa kartalle. Karttoja kun on aina ja kaikkialla näkyvillä. Jos ei katso mitään tv-ohjelmia tai lue lehtiä, niin silti on vaikea välttyä välttyä informaatiolta, että Ranska on Välimerellä. Esim. perusjenkit luulevat taasen maailman olevan vielä pannukakku ja loppuvan Kaliforniaan ja tuskin ovat karttaa koskaan nähneetkään.

Anonyymi kirjoitti...

Kuuluisa jalkapallojoukkue AS Monaco, moninkertainen Ranskan mestari, pelaa Ranskan sarjassa. Tämä on täysin yleistietoa eikä tarvitse olla nähnyt yhtään formulakisaa.

Anonyymi kirjoitti...

Yhden pointin minkä lisäisin vielä on, kun vastauksen "Espanja" antaessa olisi osannut tulkita Jaajon kehonkieltä oikein tarkasti mikä ainakin TV-katsojalle välittyi, olisi vastauksen voinut vielä vaihtaa ja miettiä uudestaan. Se äänensävykin millä se tuli "oletko varma että haluat lukita vastauksen" huokui että se on menossa väärin. Tähänkin siis mielestäni on syytä varautua tarkkailemaan juontajaa jo etukäteen.. toki se siinä tilanteessa voi olla hankalaa kun painetila on mieletön mutta kotisohavalta tällaisen pointin huomasin. :)

Unknown kirjoitti...

Tsemppiä sinulle! Olit joka tapauksessa nopein alkukarsinnassa ja kotisohvilta on helppo huudella. Pää pystyyn ja menneet taakse.

Unknown kirjoitti...

Tsemppiä sinulle! Olit joka tapauksessa nopein alkukarsinnassa ja kotisohvilta on helppo huudella. Pää pystyyn ja menneet taakse.

Johannes Hidén kirjoitti...

Näihin kommentteihin on vähän hankala vastata, kun ei ole nimimerkkejä, mutta @anonyymi @23.57, ettei olisi hieman kärjistystä viestissäsi: että "perusjenkki luulee maailman olevan vielä pannukakku"? Kyllä Ranskan sijainnin tiesin, mutta en tiedä johtuiko se kuvaustilanteen paineesta vai mistä, mutta Espanja-Ranska-Italia-kolmio sumentui jotenkin mielessäni. Ehkä tavallaan ennemmin sijoitin Espanjan pieleen levittäytymään todellista idemmäs. En tiedä. Loppuun asti mietittyä toi ei selvästikään ollut.

@Anonyymi @0:35. (sama vai eri?) En seuraa jalkapalloa. Miellän Monacon kielen ja sijainnin sellaisenaan paljon selvemmin yleistiedoksi kuin tuon jalkapallojoukkueen.

Johannes Hidén kirjoitti...

@Anonyymi @1:37. Niin, kyllä sen jollain tasolla huomasinkin, sillä tavaran lennettyä tuulettimeen pyöri sama asia mielessä kuvausten ollessa vielä käynnissä. Huomasin samaa keväänkin jossain jaksossa, mutta jostain syystä painoin tuossa tilanteessa vain sokeana eteenpäin.

Kiitos @Unknown tsempistä!

Anonyymi kirjoitti...

Veitkö muijas palkintorahoilla Monacoon?

Anonyymi kirjoitti...

Ei tuo sinänsä niin paha ollut, kun puhtaasti vääränä vastauksena miettii. Tosin jos vastausvaihtoehtoina olisi ollut Espanjan ja Ranskan lisäksi Italia, olisi kysymys ollut monelle varmasti hankalampi, sillä Italiahan on ihan lähellä Monacoa. Ei toi nyt ihan helpoimpiin maantiedon kysymyksiin kuulu mutta ei myöskään vaikeanakaan voi pitää. Melko merkityksetön kääpiövaltio kuitenkin se on.
Sen sijaan tosiaan liian hätäisesti lukittu Espanja kertoo suorituspaineesta jonka johdosta ei sitten tullut oljenkorsia miettittyä yhtään.
Ja kuten todettua myös edeltävä nainen lähti tyhjin käsin ulos, kyllähän näitä välillä esiintyy. Myös moninkertaisen korkeakoulutetun neurokirurgin olisin uskonut voittavan enemmän kuin 1000 euroa. Mutta tällainen Haluatko Miljonääriksi on, tarjoaa jännitystä ja ei-arvattavia lopputuloksia koulutuksesta ym riippumatta.
Joten tsemppiä eteenpäin.

Anonyymi kirjoitti...

Ehdotan että suunnittelet lautapelin Ranskan tähti.

Anonyymi kirjoitti...

Itse pidän tietokilpailuista ja kun niitä itsekseni netissä teen niin jopa pärjään hyvin, mutta annas olla kun joudun tilanteeseen, jossa minulla on YKSIkin vastustaja tai joudun usemman henkilön ryhmään niin enpä sitten onnistukaan. Kyllä se on niin helppo kotisohvalta huudella ja arvostella, mutta totuus on se, että suurin osa meistä television töllöttäjistä menisi täydelliseen paniikkiin kun joutuisi itse parin miljoonan silmäparin arvostelun alaiseksi. Minä tuskin siinä tilanteessa muistaisin edes nimeäni. Johannes Hidenin kirjoitus oli erittäin valaiseva ja täyttä asiaa. Ei tuohon ole mitään lisäämistä. Hyvää syksyn jatkoa sinulle, Johannes Hiden,

Anonyymi kirjoitti...

Lopeta se saatanan selittely :DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD

Anonyymi kirjoitti...

Koska lammaslauma saa suurimman ilonsa vahingonilosta ja toisten arvostelusta, niin kuljen eri polkuja ja sanon:

Tein viime vuonna elämäni suurimman virheen, oma virheeni oli paljon paljon isompi kuin sinun. Kävi masennuskausi jolloin minulla oli kaksi vaihtoehtoa: tehdä itsemurha tai kehittää itseäni kaikilla mahdollisilla tavoilla koko loppuelämäni. Tämä saattaa yllättää sinut, mutta valitsin jälkimmäisen.

Olen 34-vuotias mies ja seurustelen nykyisin 21-vuotiaan naisen kanssa joka on sanonut haluavansa viettää koko elämänsä kanssani, mikä tekee minut yhden tämän planeetan onnellisimmista miehistä.

Eli sen sijaan että murehdit menneisyyttä niin voit kääntää oman virheesi suurimmaksi voitoksi myös kehittämällä itseäsi kaikilla mahdollisilla tavoilla, koska se hyödyttää sinua koko loppuelämän ajan, voimme tästä olla varmasti samaa mieltä.

Not caring what other people think is the best choice you will ever make.

The less you respond to negative people, the more peaceful your life will become.

Juttelen mieluummin ihmisten kanssa kasvotusten, mutta ajattelin tehdä poikkeuksen kanssasi koska vaistoni sanoo että haluat olla omissa oloissasi ainakin toistaiseksi.

Tekemällä menestyviä peliprojekteja, ja näin ollen luomalla loistavan tulevaisuuden olet voittanut menneisyytesi.

Ainoastaan nykyisyys ja tulevaisuus merkitsevät.
t.Professor Chaos

Anonyymi kirjoitti...

vitun jogi tuu vesaan selittelemään

t: puu jokke

Anonyymi kirjoitti...

Tsemppiä Johannes!

Helppo kysymys sinänsä, mutta ymmärrän kyllä hyvin, että on ihan eri asia tietää vastaukset kotisohvalla, kuin ison yleisön silmätikkuna. Olen varma, että minulle kävisi juuri niin, että ajatukset sumenevat ja sitä minkä normaalisti tietää ei enää yleisön edessä tiedäkään. Olen jotain tuollaista kokenut jo kouluaikoina jossain esitelmätilaisuuksissa.. Harmittaa nämä muutamat kommentit täällä. Hyvää jatkoa!

-Tuomas

Anonyymi kirjoitti...

Ei ollu puuhöylä

Anonyymi kirjoitti...

Olisit vaan sanonut että maantieto ei ole vahvoja alueitasi, koska sen tietää nyt kyllä jo koko Suomi. Selittelysi ei todelakaan pelasta sinua, vaan hupaisan vastauksesi jälkeen tää meriseltys saa sinut näyttämään todellakin vastauksesi tasoiselta. Eikun karttakirjat käteen ja opiskelemaan! Huutonaurua ja ihmettelyä, taivas varjele mitä sieltä tulee...

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa poju, peleissä on tulevaisuus t. raimo

Anonyymi kirjoitti...

Jep. Voittivat muuten Metzin eilen 0-7. :)

Anonyymi kirjoitti...

Mitä väliä :) En edes nähnyt jaksoa, mutta noin voi käydä kenelle vain.

Anonyymi kirjoitti...

Allekirjoitan tuon kommenttisi siitä, että epäonnistuminen tuo tunteen kaikkien pettämisestä. Olen mukana kisassa (jakso tulee myöhemmin) ja minulle osui varmaan kauden vaikein alkukarsintakysymys. Lisäksi jaksoon osui vain tuo yksi karsinta, joten pettymys oli valtava. Ehdin kuitenkin kertoa kisaan osallistumisesta ennen nauhoitusta ja nyt kaikki tutut odottavat innolla jaksoani. Tosiasia kuitenkin on, että paikalla ollut läheiseni saa ruutuaikaa enemmän kuin minä. Silloin ei kauheasti lohduttanut toisen voittama dna-lahjakortti...

Anonyymi kirjoitti...

Enpä viitsinyt lukea alkua pidemmälle. Pulinat pois ja tietoa tankkaamaan vain. Post Scriptum: kysyin tuossa alakouluikäiseltä (12 v) tyttäreltäni samaisen visailukysymyksen. "Ranska" tuli kuin apteekin hyllyltä.

Unknown kirjoitti...

Et Sinä mitään hävinnyt ole. Sinähän olisit tiennyt Monacon oikean sijainnin jos +347кещущауз 93"№*))_*:=-7059тюибжпьмб kjirko X =23 komposition sekvensoimisen jälkeen. Mutta en sekvennoinut, joten ei sinun koska et tiennyt että pitää sekvennoida.

Anonyymi kirjoitti...

Luin nyt, ja: Kyllä. Todellakin on ylipitkä avautuminen, joutava seliselitystys.

Nolointa vähään aikaan.

Anonyymi kirjoitti...

Jos minulle olisi käynyt kuten sinulle kilpailussa, tällaisen tekstin kirjoitus olisi varmaan ollut ensimmäisenä listallani, kun tällänen analyyttinen mieli on vanhemmilta saatu. Teksti oli mielenkiintoista luettavaa. P*skaakaan kannata välittää näistä piipittäjistä täällä. :D Kiva että kehtasit lähteä "selittelemään". Kyllä harmitti tosi paljon sun puolesta jaksoa katsoessa, mutta muista, että mitään vakavaa ei kuitenkaan seurauksena sattunut. Mokailu on elämän suola, hyvää jatkoa sulle! - H

Anonyymi kirjoitti...

Jalasta kiinni nyt, turpa kiinni nyt. Luetelkaa Vatikaanin naapurivaltiot. Entäs San Marino? Monaco olisi itsellekin ollut vaikea, ellen olisi siellä joskus käynyt. Ei Ranskasta tule helposti miettineeksi että se jatkuu Välimerelle asti, ellei siellä ole joskus käynyt tai nähnyt Muumit Rivieralla. Ranskaa lähdetään purkamaan Pariisin ja Normandian kautta. Kirjoitus valottaa ihan hyvin sitä tilannetta, joka taatusti on erilainen verrattuna kotisohvaeksperienssiin. Toivottavasti harmitus on pienempi kuin siinä tapauksessa että olisit jättänyt kokonaan osallistumatta.

Anonyymi kirjoitti...

Lopeta hyvä mies murehtiminen, häpeilyt ja selittelyt, sillä juuri tästä on kysymys. Loppujen lopuksi sinulla täytyy olla hyvin asiat, jos yksi leppoisa viihdeohjelma pakottaa näin pitkiin vuodatuksiin. Sinulla kävi hieman huono tuuri, ei paljoa, eikä kysymyskään ollut alkupään kysymykseksi kovin helppo, kun kaikki vaihtoehdot olivat järkeviä eivätkä tyyliin "Ranska, Tanska, Surinam tai Mosambik", jollaisia ainakin itse odotin siinä vaiheessa peliä. Turhaa jälkiviisautta on sekin, että olisi pitänyt tutkia Euroopan karttaa tai tehdä "sitä ja tätä". Todellisuudessa ei tämän tyyppisiin tietokilpailuihin pysty erikseen valmistautumaan. Pitää vain luottaa ja toivoa, että vuosien varrella on tarttunut riittävästi puseroon ja sen vielä muistaa tv-lamppujen loisteessa. Siinä olet oikeassa, että kannattaa etukäteen miettiä taktiikkaa mm. oljenkorsien suhteen eikä niitä kannata pihistellä, koska noutaja voi tulla.

Sebastian Sorri kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

"Miellän Monacon kielen ja sijainnin sellaisenaan paljon selvemmin yleistiedoksi kuin tuon jalkapallojoukkueen"

Monacon KIELEN? Kuinka pihalla voi ihminen olla? Haloo, sä kirjoittelet sellaisen koneen äärellä, josta on pääsy Wikipediaan. Jos on pakko jatkaa kommentointia tähän läpeensä noloon selittelypurkaukseen niin lue nyt jumalauta edes se artikkeli Monacosta.

Anonyymi kirjoitti...

Eniten minua ihmetyttää se, että valmistauduit kisaan, mutta vasta jälkikäteen ajattelit, että olis ollu hyvä olla joku taktiikkakin mietittynä. Ei näin.

Anonyymi kirjoitti...

Vaikutti vähän siltä, että paikkaa pedattiin Mutsis on Emilialle, mutta Emilian vastatessa väärin karsintakysymyksiin ei sitä saatu. ;) Siksi alkupäässä vaikeahkoja kysymyksiä.

Johannes Hidén kirjoitti...

Kiitokset tsemppaajille ja asiallisesti kommentoineille!

@Anonyymi @5:58:
Tarkoitin Monaco-nimisen valtion virallista kieltä eli ranskaa. Jos olisin tarkoittanut jotakin monaco-nimistä kieltä, olisin kirjoittanut sen pienellä.

Riku Mäkinen kirjoitti...

Sitä mä vaan jäin ihmettelemään, että miten ihmeessä sä kuvittelet F1-kisojen seuraamisen auttavan siihen, että tietää Monacon sijainnin kartalla? Se, että ne Räikköset ja kumppanit pörrää sitä katurataa ympäri autoillaan, kertoo kuitenkin aika vähän kyseisen paikan maantieteellisestä sijainnista yhtään mitään. Muutenkin noi "en seuraa"-selitykset on mun mielestä vähän hölmöjä. Vähän kuin selittäisi, että en seuraa uutisia, niin en tiedä kuka on Yhdysvaltojen presidentti.

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi tässä on itse pihalla. Kannattaisi opiskella äidinkieltä, sillä Monacon kieli ja monacon kieli ovat kaksi eri asiaa. Pienellä kirjoitettua asiaa (monacon kieli) ei ole olemassa, mutta Monacon kieli on olemassa ja sen on ranska. Eli Johannes kirjoitti täysin oikein.

Anonyymi kirjoitti...

Näytti kotisohvalle siltä että aivosi olivat pahasti jumissa, ei ollut pää ihan timanttia. No, sellaista sattuu, eli jos sitä nyt kerran elämässään vähän julkisesti mokaakin niin so what. Korkeintaan pääsee Internet-meemiksi. Ja jos raha surettaa, niin sen miljoonan tosiaan tienaa todennäköisemmin pelialalta, tästä vaan kehittämään psykologista paineensietopeliä. Kannattaa myös ehkä tutkiskella itseänsä muissakin vastaavissa painetilanteissa, joita varmasti on ollut ennen miljönäärivisaa, ja joita toivottavasti tulee vielä useita, myös iloisempia, tulevaisuudessa, eli älä vielä vedä ranteita auki. Ja joskus kannattaa kysyä yleisöltä (itse valitsemaltasi, eli ei tältä), kilauttaa kaverille, jos niitä luotettavia vielä on. Ja muistapa vielä pitää eukostakin huoli, ettei sille tule mieleen sanoa esim. että se on nyt fifty-fifty...

Anonyymi kirjoitti...

"ettei Ranskalla muka olisi rantaa Välimerelle päin" - ei sano Riviera mitään?

Anonyymi kirjoitti...

Nyt kannattaa varmaan rauhoittua, unohtaa tämä asia ja jatkaa elämäänsä eteenpäin.

pawless kirjoitti...

No vitut ole. Ota nyt se pää pois sieltä perseestä ja koita ymmärtää että ihmisillä on erilaisia kiinnostuksen kohteita.

Anonyymi kirjoitti...

No haist vittu sit! Muutama risu, usko nyt perrrkele.

Anonyymi kirjoitti...

Niin tenniskysymys kuin Monacokin olisivat olleet itselleni naurettavan ja samalla näin ulkopuolisena katsellen raivostuttavan helppoja. Olisi se viime kauden Oxfordkin ja tämä nepotismi. Sen sijaan, kun kysytään jotain netflix tv -sarjaa tai nykyräppäriä, olen aivan kuutamolla. Luonnollisesti pidän omia tietojani urheilusta, maantieteestä, historiasta, taiteista, kirjallisuudesta, luonnontieteistä jne. tärkeämpinä, mutta samoin varmaan nykyviihten tuntijatkin omiaan. Jossain sanottiin, että muissa maissa ihmiset treenaavat tähän kisaan ja Suomessa eivät. Siltä se kyllä kieltämättä vaikuttaa. Jos pääsisin osallistumaan, treenaisin noita omia heikkoja alueitani, koska tietämykseni vahvoilla alueillani on niin hyvä, että niistä itselleni liian vaikeaa kysmystä ei varmasti esitettäisi. Olisi siis helpompaa hankkia triviaalitietoutta sieltä, mistä ei tiedä mitään, kuin syventää valmiiksi laajaa tietämystä. Älä sure. Elämää tämä vain on ja teet sen miljoonasi sillä pelillä. Voin vakuuttaa, että se silloin maistuu paremmalta.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä kirjoitus. Pointteja voi soveltaa itse kukin omaan elämänsä tilanteisiin.

Sympaattiselta kaverilta muutenkin vaikutit tv:ssä.

Tapz kirjoitti...

Kaikella todennäköisyydellä olisit voittanut enintään muutaman tonnin. Tähän asti 30te taitaa olla suurin voitto ja sekin ansaittu lähinnä hyvällä tuurilla. Eli ei tässä nyt mitään miljoonan euron tai omakotitalon menetystä tarvitse selitellä. Paineen alla tekee huonoja valintoja ja sotkee asiat. Se ei kaipaa selittelyä. Oljenkorsien käytön miettimättä jättäminen on ainut todellinen virhe. Mutta jokainen tekee virheitä ja viihdeohjelman tarkoitus on olla viihdettä. Ihmiset tykkäävät naureskella toisilleen, jotta tuntevat itsensä paremmiksi ja älykkäämmiksi. Mutta kuka muistaa nimeäsi ohjelman jälkeen? Jos kavereille ja sukulaisille pitää selitellä pitkällä blogitekstillä, niin aika ikävä lähipiiri.

Johannes Hidén kirjoitti...

Tapz, kiitos viestistä, näinhän se on! Tuurista on paljon kiinni, ja on epätodennäköistä voittaa paljon. Vaikka pidin toki 30 000 euron summaakin arpaonnen riittävästi suosiessa mahdollisena (esim. syksyn ensimmäisen kilpailijan kysymykset olisivat osuneet sen verran mukavasti, että olisin niillä aika varmasti tuohon 30t kysymykseen yltänyt), pidin etukäteen tuota 1000 euroa käytännössä todennäköisimpänä lopputuloksena. Niinpä kuten tuossa jutussani sanoin, eipä se tosissaan ole se eniten harmittava asia.

Kavereille tai sukulaisille ei ole kyllä tarvinnut selitellä.

Vessapaperimies kirjoitti...

Taitaa maineen menetys ottaa aivoon kaikista eniten ja siksi pitää vuodattaa tuollaisia muka-analyyttisiä kilometriselityksiä. Kaveri on besserwisseröinyt ja brassaillut siellä täällä ja nyt osoittautuukin kaikkien aikojen huonoimmaksi pelaajaksi Suomen miljonääri-kisan historiassa. Varsinainen pelintekijä :D

Johannes Hidén kirjoitti...

Ei tässä ole brassailtu ja miksi olisikaan. Tuossa vain edellisessä kommentissa totesin sen itsestäänselvyyden, että sattumalla on iso rooli: ihan puhumatta itsestäni joku tämän syksyn tähänastisista 1000 euron kanssa lähteneistä kilpailijoista olisi voinut jonkun toisen kilpailijan kysymyksillä päästä vaikka 60 000 euroonkin asti, kun taas 10 000 voittaneella olisi voinut jäädä kisa lyhyeen jonkun toisen kilpailijan kysymyksillä - ja toki jollekulle muulle tulleilla kysymyksillä hän olisi myös saattanut voittaa vielä enemmän.

Lähetä kommentti

Aiheeseen liittyviä tekstejä...